RadioGaalan finaaliin Mooseksen päiväkirja, Kirsi Rostamo ja Radio Dei 25 vuotta -promootio!

 

Kaupallisen radioalan palkintogaala on Suomen suurin yleisöäänestys. Yleisö äänesti jälleen sekä parasta juontajaa että aamu- tai iltapäiväshow’ta. Radio Dei on edustettuna kolmessa eri kategoriassa sekä yleisön että tuomariston äänin.

RadioMedian järjestämässä RadioGaalassa palkitaan kaupallisen radioalan merkittävimmät tekijät ja teot maaliskuun 31. päivänä. RadioAwards-kilpailun palkintoehdokkaat ovat sekä yleisön että asiantuntijatuomariston valitsemia.

 

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Radio Dei kolmessa eri kategoriassa – Kirsi Rostamon elämäntyö noteerattu

RadioGaalan yleisöäänestys keräsi ennätysmäisen vyöryn ääniä. Suomalaiset antoivat yleisöäänestyksessä peräti 130 000 ääntä suosikkiradiojuontajilleen ja ”radio-ohjelmille”. RadioGaalassa tullaan palkitsemaan erikseen juontajat ja radio-ohjelmat paikallisista ja valtakunnallisista radiokanavista.

Yleisön äänistä finaaliin eli ”short listille” Vuoden ”radio-ohjelmaksi” päätyivät Aamulypsy (Radio Suomipop), HitMixin Iltapäivä (HitMix), Korporaatio (Radio Rock), NRJ Aamu – Julianna Jokela ja Niko Saarinen (NRJ), Radio Novan Aamu – Aki ja Minna (Radio Nova), Radio Novan Iltapäivä – Esko ja Suvi (Radio Nova), Retroradio (HitMix) ja Mooseksen Päiväkirja Antero Laukkanen (Radio Dei).

Vuoden ”radio-ohjelman” finaalissa on  mukana siis sekä aamu- että iltapäivälähetyksiä. Näin ollen listan ainoa toimitettu radio-ohjelma on Antero Laukkasen viikottain toimittama Mooseksen päiväkirja. Nähtäväksi jää aikooko RadioMedia jatkossa kategorioida juonnetut radioshow omaan kateogoriaan ja aiotaanko RadioGaalassa huomioida erikseen toimitettuja radio-ohjelmia, joita kaupallisella radioalallakin tehdään. Radiokanavat saavat itse ehdottaa yleiseöäänestyksen kohteet kuten juontajan ja radio-ohjelmat.

RadioGaalassa on yhteensä 18 eri kategoriaa. Radio Dei on edustettuna yhteensä kolmessa eri kategoriassa. Vuoden radio-ohjelman lisäksi Radio Dei on mukana myös Vuoden radioammattilainen ja Vuoden radiopromootio -kategorioissa. Ehdokkaat näihin kategorioihin on valinnut 20-jäseninen RadioAwards-tuomaristo.

Radio Dei täytti viime syksynä 25 vuotta, johon promootiona liittyivät muun muassa Radio Dei 25 vuotta -gaalakonsertti Pikku-Finlandiassa, DeiFestival Seinäjoen Ideaparkissa, Gospel train – Radio Dei 25 vuotta -konsertti Kirkkopäivillä Oulussa, juhlavuoden musiikkivideo ja Kesämies. Tämän promootion osalta Radio Dei on mukana Vuoden radiopromootio -kategoriossa. Muut ehdokkaat ovat Aamulypsy Areena (Radio Suomipop), NRJ Pikkujoulucrashers (NRJ), Pookin mökkisimulaattori Weekendissä (Radio Pooki), Radio Rock Live (Radio Rock) ja Turkulaisen Musiikin yö 2 – Hirviöiden paluu (Radio 957).

Isojen mediatalojen osaajat ja yksi oman radiokanavan perustaja

Vuoden radioammattilainen -kategoriassa ovat mukana Bauer Median asiakaspalvelujohtaja Cia Heritty, Bauer Median audio branding specialist Vellu Maurola, Bauer Median technical manager Saki Savikurki, Sanoma Media Finlandin projektipäällikkö ja teknisistä toteutuksista vastaava Jani Hätönen, Nelonen Media / Sanoma Media Finlandin commercial Creative Manager Riku Talvitie, Sanoma Media -konserniin kuuluvan Radio Suomipopin digitaalinen tuottaja Vilma Norokorpi, sekä Radio Dein päätoimittaja, perustaja Kirsi Rostamo.

25-vuotisen haastavan matkan jälkeen olen ylpeä päästessäni päätoimittajana radioammattilaisten joukkoon.

Kirsi Rostamo on joukosta ainoa, joka on perustanut oman kanavan. Hän on myös se, jolla ei ole takanaan isoja harteita kuten Bauer mediaa tai Sanoma mediaa.

– Vaikka missiomme on lähempänä kristillisiä järjestöjä, niin arvostamme radiona jäsenyyttämme kaupallisella radioalalla, pyrkien myös hyvään journalismiin, viihteeseen ja mainontaa. Arvostamme pääsyämme tämän vuoden parhaimpien joukkoon. Kiitämme kuulijoitamme,  jotka ovat äänestäneet Mooseksen päiväkirjaa vuoden radio-ohjelmaksi.

– 25-vuotisen haastavan matkan jälkeen olen ylpeä päästessäni päätoimittajana radioammattilaisten joukkoon. Radio Dein 25 v radiopromootio oli koko henkilökunnan luovuuden ja kovan työn tulos ottaen huomioon Radio Dein taloudelliset realiteetit. Toivottavasti joltain shortlistalta yllämme vielä voittoon 31.3. RadioMedian RadioGaalassa, mutta jo ehdokkuus on palkinto.

Radio Dei edelleen Suomen tunnetuin kristillinen media
Valtakunnallisista kristillisistä medioista Radio Dei on tutkitusti Suomen tunnetuin (v. 2019), kun otetaan huomioon radio, tv, sanomalehdet, aikakauslehdet ja nettisivustot. Radio Deillä on tätä nykyä 26 taajuutta, joiden kattavuus on yli 4 miljoonaa ihmistä ympäri Suomea. Viikoittaisia kuuntelijoita Deillä on lähes 120 000. (* TNS Gallup, toukokuu 2019).

Radio Dein ohjelmasisältö tarjoaa ikkunan suomalaiseen kristillisyyteen laidasta laitaan. Yli 80 eri ohjelmayhteistyökumppania eri kirkkokunnista, seurakunnista ja järjestöistä tuovat Radio Dein oman ohjelmatuotannon lisäksi kattavan näkemyksen kristinuskosta. Radio Dei tavoittaa paljon tavallisia suomalaisia ja kuuntelijoista merkittävä osa on ihmisiä, jotka eivät käy aktiivisesti seurakunnassa.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)