Radio Dei juhli 25-vuotista taivaltaan – KATSO VIDEO!

 
Kuvan on ottanut Antti Vuori

Radio Dein juhlisti neljännesvuosisadan tarinaansa loppuunmyydylle yleisölle Pikku-Finlandiassa. Juha Tapio, Club For Five, Jukka Leppilampi, Ida Elina, Xaris Finland & Pekka Simojoki – eikä siinä kaikki. Kaiken kruunasi upea musiikkivideo.

Sen piti olla kohtuu tavallinen tilaustyö. Lopulta lauluun sovitettiin iso orkesteri, jota lähdettiin äänittämään Budapestiin. Konkarinäyttelijöiden tähdittämällä musiikkivideolla puolestaan risteävät monille tutut elämän haaksirikot, joiden keskellä on toivo. Tie lauluun ja musiikkivideoon oli kuitenkin sen verran eriskummallinen ja yllätyksellinen, että se on pakko avata.

”Isompi ajatus takana oli, että Radio Dei on ollut näitten vuosikymmenten aikana toivon ja lohdutuksenkin tuoja.”

Kaikki alkoi siitä, kun Radio Dei tilasi juhlavuotensa kunniaksi laulun kahdelta konkaritekijältä. Sanoittajana on Junnu Vainio -sanoittajapalkinnolla kruunattu Sinikka Svärd. Monille eturivin artisteille säveltänyt sekä Heureka, EXIT, Levy & Grammar -yhtyeissä ikivihreitä lauluja tehnyt Jari Levy kysyttiin säveltäjäksi. Koska hyvät ainesosat vaativat vielä erinomaista kokkia, juuri tämän alan erikoistaitajana kunnostautunut Antti Vuori lupautui mukaan. Hän jutteli sovituksesta Levyn kanssa, jolloin laulua vietiin orkestraalisempaan suuntaan.

Perheniemi neliöb. 5.-18.12. MJa

– Totesimme molemmat, että lauluun sopisi sen luonteen ja solistivalintojen takia orkestraalinen maailma ympärille. Monen vaiheen jälkeen päädyimme äänittämään orkesteriosuudet Budapestiin.

Vaikka Vuori on toiminut erilaisten orkestereiden kapellimestarina, silti hänkin joutui hämmästymään äänitystilasta käsin, miten moniin elokuviin, tv-sarjoihin, videopeleihin ja musiikkialbumeille räätälöity Budapest Art Orchestra otti tilanteen haltuun. Studiomuusikot saivat nuottipaperit vain hetkeä ennen eteensä ja studiossa toiminut kapellimestari toimi kuin olisi itse sovittanut teoksen.

Laulun esittäjiksi valittiin oopperalaulaja ja Voice of Finlandissakin tutuksi tullut sopraano Vilja Riutamaa sekä laulavana poliisina tituleerattu oopperatenori Petrus Schroderus. Lopulta oli selvää, että tällaiselle laululle tarvitaan tasonsa mukainen ja monia puhutteleva musiikkivideo.

Toivoa korville ja silmille – Sanoittaja etsi itsekin toivoa elämäntilanteeseensa

Antti Vuori ohjasi myös laulusta tehdyn musiikkivideon. Hän on tehnyt vastaavanlaisia sovituksia ja musiikkivideoita aiemminkin. Esimerkkeinä Jukka Leppilammen tulkitsema ”Käy yrttitarhasta polku”, Ninni Poijärven esittämä ”Enkeli taivaan” sekä Vuokko Hovatan laulama ”Suvivirsi”.

Juhlavuoden laulu Rukous ja siitä tehty musiikkivideo kertoo siitä toivosta, jota Radio Dei on saanut välittää jo 25 vuoden ajan suomalaisille erilaisissa elämäntilanteissa. Radio Dein perustaja Kirsi Rostamo on saanut lukea jo 3. marraskuuta 1997 alkaen, miten kanavan monet radio-ohjelmat ovat tuoneet rohkaisua ja lohtua, välittäneet evankeliumia, toimineet rinnalla kulkijana elämän pyörteissä ja yhdistäneet eri taustoista tulevia kristittyjä sen olennaisimman yhdistävän tekijän ääreen.

”Vähän sellainen [laulu], että mihin minä uskon ja mihin uskallan luottaa, mutta silti, että auta minua. Auta meitä.”

Jotta ymmärtää laulun tekstin lisäksi musiikkivideon tarinallisuutta, täytyy kysyä, mistä lähtökohdista laulun teksti on syntynyt. Tähän asti laulun sanoittaja Sinikka Svärd on tehnyt monenlaisia pintaa raaputtavia sanoituksia niin Kirkalle, Katri Helenalle, Johanna Kurkelalle kuin vaikkapa Lauri Tähkälle. Svärdillä on kerrottu olevan harvinainen taito kertoa lauluissa sellaista, mitä kuulija ei kykene itse ilmaisemaan tai edes tiedostamaan. Mutta nyt yllättävä pyyntö tehdä hengellinen teksti rukouksesta sai jopa kokeneen tekstittäjänkin hämilleen.

– Ensinnäkin ajattelin, että pystynköhän minä tekemään sellaista tekstiä kuin minulta on tilattu. Tuohon aikaan oli Ukrainan sota alkanut ja omassa elämässäni oli todella rankka vaihe menossa, kun hoidin muistisairasta äitiäni ja kaikkea hänen arjen asioita. Olin itsekin väsynyt ja uupunut.

”Ensimmäisen tekstiversio oli hirveän masentava. Yritin tehdä vähemmän masentavan version, jonka lähetin sitten Jari Levylle sävellettäväksi.  Siitä vasta masentava tulikin. Ei tästä tule mitään!” 

Svärd tarttui toimeen kuitenkin haastavasta tilanteesta käsin ja toteaa, että ”ensimmäisen tekstiversio oli hirveän masentava”. Hän aavisti, että Radio Dei tuskin haluaa juhlistaa sellaisella tekstillä. Uusi yritys epäonnistui ja silti lopputulos yllätti tekijänsäkin.

– Yritin tehdä vähemmän masentavan version, jonka lähetin sitten Jari Levylle sävellettäväksi. Siitä vasta masentava tulikin. Ajattelin, että ei tästä tule mitään!

Kun Antti Vuori sovitti juuri tämän version, joka koristautui vielä Budapestin sekä solistiensa tulkinnoilla, molemmat lauluntekijät totesivat toisilleen valmiin version kuultuaan, että ”tämä on aivan mahtava”. Svärd toteaakin, että tämä on erinomainen kuvaus siitä, millaista on hyvä yhteistyö parhaimmillaan. Tässä kohtaa laulun teksti avautuu eri tavalla ja toivokin välittyy.

–  Minulle se oli elämässään uupuneen, väsyneen ja eksyksissään sekä pelkäävän huokaus Korkeimman puoleen. Vähän sellainen [laulu], että ei tiedä, mihin minä uskon ja mihin uskallan luottaa, mutta auta silti minua. Auta meitä, Svärd pohtii.

Voilà!

Svärdin teksti ja laulun valmis versio antoi musiikkivideon käsikirjoittaneelle ja ohjanneelle Antti Vuorelle avaimet käteen. Hän koki, että laulu itsessään ohjasi tiettyyn tunnelmaan videolla.

– Tarinat käsikirjoitukseen tulivat tämän sanoituksen ja sävellyksen innoittamina. Minun isompi ajatus siinä takana oli, että varmasti Radio Dei on ollut näitten vuosikymmenten aikana toivon ja miksei lohdutuksenkin tuoja. Ihmiset, jotka elää vaikeassa tilanteessa, on monimutkaisia ihmissuhteita ja on läheisten sairastamista ja kuolemaa, niin sen keskellähän me kaivataan toivoa. Radio Dei on parhaimmillaan pystynyt tätä tarjoamaan ohjelmiensa ja musiikin kautta, Vuori toteaa.

**************************************************

Teatterista ja valkokankaalta tuttuja kasvoja

Musiikkivideolla esiintyvät näyttelijät saattavat olla monille tuttuja niin teatterista kuin valkokankaalta. Musiikkivideolla näyttelee muun muassa Jussi-palkittu ja pitkän linjan näyttelijä Eeva-Maija Haukinen. Hänen kanssaan Vuori on tehnyt aiemmin yhteistyötä Via Crusic -lyhytelokuvaversiossa. Yhteisistä projekteista löytyivät myös Helsingin kaupunginteatterin Les Misérables ja Kaunotar ja hirviörooleistaan tunnettu Marika Westerling sekä Jan-Christian Söderholm ja hänen tyttärensä Olivia.

Musiikkivideo julkaistiin Radio Dein 25-vuotisjuhlagaalassa. Musiikkivideon lisäksi laulu esitettiin Pikku-Finlandiassa raikuvien aplodien saattelemana.

Eikä tässä vielä kaikki.. Flashmob niitti kuorolaiset yhteen ja toi valoa pimeän syysillan keskelle

Radio Dein syntymäpäiviin liittyi myös erikoinen tempaus, johon osallistuu useita gospelkuoroja eri puolilta Suomea. Flashmob-tempauksessa mukana olevat lukuisat kuorot laulavoivat vilkkaalla paikalla omalla paikkakunnallaan Bill Withersin Lovely dayn Kirk Franklinin gospelsovituksena samalla kellonlyömällä keskiviikkona klo 18.

Ajatuksena oli tarjota pimeänä marraskuisena arki-iltana kiireidensä keskellä oleville ihmisille hyvää mieltä spontaanilla gospelesityksellä.

 

 

 
Dei, Rukous, artikkeliban.(2/2) 5.12.- MJa