Ennen loikkaamistaan Etelä-Koreaan rouva Yang palveli Pohjois-Korean turvallisuuspalvelun agenttina. Asemassaan hän osallistui kristittyjen vainoamiseen ja myös hyötyi siitä itse.
Erään kerran turvallisuuspalvelun agentit toivat kristityn perheen hänen toimistoonsa. Heidän omaisuutensa oli takavarikoitu ryöstösaaliina. Tavaroiden joukossa oli vanha, repaleinen Raamattu, josta puuttui useita sivuja, sekä perheen isoäidin päiväkirja. Rouva Yang alkoi lukea päiväkirjaa. Siihen oli kirjoitettu rukouksia ja isoäidin kokemuksia kristittynä ennen kuin kommunistit ottivat vallan Pohjois-Koreassa.
Perhe vangittiin pieneen selliin. Siellä heidän oli istuttava peräkkäin, jalat haara-asennossa edellä istuvan sivuilla. Isoäiti istui taimmaisena lepuuttaen päätään sellin seinää vasten. Päivästä toiseen hän rukoili.
Vaikka vangeille annettiin vain niukat ruoka-annokset, isoäiti antoi koko oman annoksensa muille perheenjäsenille. Nälän heikentäessä häntä hänen rukouksistaan tuli heikompia, mutta silti hän jatkoi rukoilemista. Agentit oli määrätty pitämään perhe elossa, kunnes heidät voitaisiin siirtää poliittisten vankien vankileirille. Isoäiti kuitenkin menehtyi selliin.
Tuon naisen uhrautuva rakkaus teki syvän ja pysyvän vaikutuksen rouva Yangiin.
Rouva Yang kertoo, että kristityt lähetetään usein pahimmille poliittisten vankien vankileireille, joista vapautuminen on lähes mahdotonta. Turvallisuuspalvelun agentit jaottelevat vangit kahteen ryhmään: ”osin rajoitetut” ja ”täysin rajoitetut”. Osin rajoitetut saattavat toisinaan päästä ulos kokemaan päivänvalon. Täysin rajoitettuja pidetään maan alla pysyvästi. Siellä heitä saatetaan käyttää kokeisiin tai pakottaa työskentelemään ydinvoimaan liittyvissä projekteissa. Rouva Yang sanoi, että kristityt asetettiin tyypillisesti täysin rajoitettujen ryhmään, eivätkä he pysyneet kauaa hengissä.
Uhrautuminen oli rouva Yangille tuttua. Hän oli päättänyt olla avioitumatta ja hankkimatta lapsia edistääkseen omaa uraansa. Vuosien uskollisen palveluksenkaan jälkeen häntä ei kuitenkaan koskaan ylennetty. Vuosia palvelemaansa järjestelmään pettyneenä hän päätti loikata Etelä-Koreaan.
Uskollisuus puhuttelee
Elämä vapaudessa ei tuonut heti rauhaa. Rouva Yang masentui vakavasti ja yritti itsemurhaa. Toivuttuaan hän alkoi kuitenkin löytää syyn elää.
Pohjoiskorealainen kristitty kutsui hänet osallistumaan raamatunkäännöstilaisuuksiin, joita Korean Marttyyrien Ääni järjestää muun muassa Suomen Marttyyrien Äänen tuella. Näissä tilaisuuksissa pohjoiskorealaiset kääntävät ensimmäistä koreankielistä Uutta testamenttia Pohjois-Koreassa nykyisin puhutulle murteelle. Ensimmäisen käännöksen valmisti 140 vuotta sitten Kiinassa ja Koreassa työtä tehnyt lähetyssaarnaaja John Ross yhdessä korealaisten kanssa, mutta nykyiset korealaiset eivät ymmärrä siinä käytettyä kieltä. Käännöstyössä on mukana useita, jotka eivät ole vielä uskossa.
Rouva Yang kävi näissä tilaisuuksissa uskollisesti vuoden ajan, mutta pysytteli huomaamattomana eikä kertonut itsestään juuri mitään. Hän ei paljastanut menneisyyttään ja oli haluton kertomaan itsestään edes perusasioita.
Kun hänelle avautui mahdollisuus osallistua retriittiin, missä opetettiin Raamatusta ja kristinuskosta, rouva Yang päätti osallistua. Siellä hän alkoi kertoa Marttyyrien Äänen työntekijöille menneisyydestään ja siitä, mitä hän oli todistanut Pohjois-Koreassa.
Retriitissä kerrottiin kristittyjen marttyyrien tarinoita. Nämä tarinat koskettivat häntä syvästi. Kristuksen tähden kärsineiden uskolliset todistukset muistuttivat häntä isoäidistä ja auttoivat häntä näkemään evankeliumin totuuden. Rouva Yang avasi sydämensä Kristukselle ja käy nyt säännöllisesti seurakunnassa.
Vain länsimaista tai eteläkorealaista kristillisyyttä nähneet pohjoiskorealaiset saattavat sanoa, että Pohjois-Koreassa ei ole kristinuskoa. He eivät ole nähneet siellä jättikirkkoja, juhlittuja pastoreita tai suuria kristillisiä konferensseja. Mutta kun he kuulevat maanalaisesta seurakunnasta ja Heprealaiskirjeen kohdasta 13:3, he vastaavat usein: ”Sen kaltaisia ihmisiä olen nähnyt aiemmin.”
He muistavat uskovia, jotka ovat kuin rouva Yangin kohtaama isoäiti: kristittyjä, jotka rukoilevat, palvelevat ja rakastavat uhrautuvasti, vankilassakin. Heidän kauttaan pohjoiskorealaiset löytävät uskollisen seurakunnan syvimmän olemuksen – seurakunnan, jota kannattelee ja varjelee kaikkivaltias Jumala – sielläkin, missä uskonnonvapautta ei ole.
