Eduskunta äänesti aborttilain höllentämisen puolesta – ”Olen tavattoman surullinen”

 
Raskaustesti.

Lakimuutoksen jälkeen abortin saaminen helpottuu: kahdenteentoista raskausviikkoon asti abortin saamiseen riittää raskaana olevan oma pyyntö. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Jatkossa abortin saaminen on nykyistäkin helpompaa. Kristillisdemokraattien kansanedustajat ilmaisevat suruaan päätöksestä.

Eduskunta äänesti keskiviikkona 26. lokakuuta aborttia koskevasta lakimuutoksesta äänin 125–41. Abortin saaminen helpottuu, koska siihen ei tarvita jatkossa enää kahden lääkärin lausuntoa. Kahdenteentoista raskausviikkoon asti abortin saamiseen riittää raskaana olevan oma pyyntö. 

Kristillisdemokraattien koko eduskuntaryhmä äänesti lakimuutosta vastaan. Perussuomalaisista myös suurin osa vastusti. Hallituspuolueista keskustan äänissä oli jonkin verran hajontaa, sillä kansanedustajista neljä äänesti vastaan.  

Sansa Neliöb. 14.11.-13.12. MJa

Lakimuutoksen taustalla on Oma tahto -kansalaisaloite. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta laati eduskuntaa varten mietinnön, joka perustelee muutoksia muun muassa raskaana olevan itsemääräämisoikeudella. Valiokunnan mietintö ei ollut yksimielinen, sillä sen hyväksymisen puolesta äänesti 12 jäsentä ja viisi jäsentä esitti lain hylkäämistä. 

Lakimuutoksen taustalla on Oma tahto -kansalaisaloite. 

*

Miten kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustajat Sari Tanus ja Päivi Räsänen kommentoivat eduskunnan päätöstä? Lue heidän vastauksensa Uuden Tien verkkolehdestä.

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet