Pekka Hiltunen: Burkha-kiellossa on fundamentalistisia piirteitä

 

Ranskan burkha-kielto voi uskontokasvatussihteeri Pekka Hiltusen mukaan herättää kuohuntaa islamilaisissa maissa. Hänen mielestään myös vapaa-ajattelijoiden tempaus Raamattujen ja Koraanien vaihtamisesta pornolehtiin olisi voinut saada muslimimaissa myrskyisän vastaanoton.

Ranskan parlamentti hyväksyi tiistaina lain, joka kieltää kasvot peittävän hunnun käyttämisen. Jos perustuslakituomioistuin ei laki pysäytä, vuodenvaihteen jälkeen burkhaa käyttävä nainen voi saada 150 euron sakot.

Ranskan oikeusministeri Michele Alliot-Marien mielestä kyse ei ole uskonnosta vaan Ranskan tasavalalaisten arvojen kunnioituksesta.

IK neliöb. vko 25-26.MJa

Uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltusen mielestä kyse näyttää kuitenkin olevan uskonnollisten symbolien kieltämisestä.

– Vaikuttaa siltä, että taustalla on ajatus islamin torjumisesta Euroopassa. Islamin pelkoa on selvästi nähtävissä. Jos tämä ei kohdistuisi vain islamiin, miksi ei esimerkiksi kasvoja peittävä raskasta meikkiä ja Halloween-naamareita kielletä. Burkha-kielto saattaa johtaa myös muiden uskonnollisten symbolien karsimiseen katukuvasta, Hiltunen sanoo.

– Pukeutumiseen puuttumisessa on samoja piirteitä kuin tiukassa uskonnollisessa fundamentalismissa. Sekin määrittelee pukeutumista, kieltää miehiltä ponnarit ja irokeesit ja vaatii parran kasvattamista.

– Ranska on perinteisesti ollut maa, jossa on negatiivinen uskonnonvapaus. Julkiset tilat on siellä puhdistettu uskonnollisista symboleista. Myös Suomessa tämän ajattelun kannattajia alkaa olla aika paljon. Kristillisten symbolien näkymisestä keskustellaan paljon, Hiltunen arvioi.

Hiltusen mielestä asia voi herättää levottomuutta islamilaisissa maissa, koska pienet ja paikalliset provokaatiotkin nostavat kuohuntaa. Vapaa-ajattelijoiden taannoisessa tempauksessa oli Hiltusen mielestä aineksia sellaiseen.

– Tällä voi olla suuria vaikutuksia islamilaisella maailmassa. Yhdysvalloissa Koraanien polttamista suunnitellut 50 hengen seurakunta sai aikaan laajoja levottomuuksia toisella puolella maailmaa. Jonkinlaiset edellytykset olivat olemassa Suomessa silloin, kun vapaa-ajattelit vaihtoivat Raamattuja ja Koraaneja pornolehtiin. Jos tieto olisi levinnyt, siitäkin olisi voinut seurata provokaatioita.

Uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltusen haastattelu kuullaan Radio Deissä torstaina 16.9. klo 9-10.

 

 
Radio Dei Radiot_fi