Pastori James Odradri: Sleyn hätäapu Sudaniin ehti oikeaan aikaan

 
Kuvassa on pastori James Odradri

Pastori James Odradri Bweyalen pakolaisleirin kirkon toimiston edessä. Kuva: Taisto Sokka / Sley

Viime vuonna Ugandaan alkoi saapua pakolaisia enenevässä määrin myös Sudanista. Syynä on huhtikuussa syttynyt konflikti, joka ei ota laantuakseen. Pastori James Odradi pakeni mukanaan vain virkapaita ja housut.

Näky luterilaisen kirkon pihamaalla Bweyalen pakolaisleirillä on epätavallinen. Iso joukko pastoreita istuu puun alla iltapäivän varjossa ja juttelee iloisesti. Käynnissä on Etelä-Sudanin ja Sudanin luterilaisen kirkon pappien koulutusviikko, mutta joukko on koolla Ugandassa.

Suurin osa osallistujista on saapunut Ugandaan Etelä-Sudanista, loput Ugandan pakolaisleireiltä. Eräs pastoreista, James Odradri, matkusti vuosi sitten samaiseen koulutukseen Sudanin edustajana. Tällä kertaa hän on kuitenkin saapunut paikalle Etelä-Sudanista, Jubasta. Syynä on konflikti, joka on pakottanut monet sudanilaiset, myös pastori Jamesin, jättämään kotinsa. 

Karas-Sana Neliöb. 22.-28.4.

”Tämä laantuu muutamassa päivässä”

Viime vuonna huhtikuun 14. päivänä Khartumissa kaksi armeijaa avasi tulen ja alkoi ampua toisiaan. 

– Kello oli yhdeksän aamulla, kun kuulimme laukaukset. Kotini on viiden kilometrin päässä päätorilta, missä kaikki tapahtui, pastori James muistelee vakavana. 

Sudanin hallitus tahtoi puolisotilaallisen Rapid Support Forces -joukkojen (RSF) yhdistyvän Sudanin asevoimiin, mutta armeijat eivät päässeet yksimielisyyteen keskenään. RSF-joukot kieltäytyivät luovuttamasta aseitaan. 

– Kyse oli poliittisesta kiistasta. Ajattelimme ensin, että tämä laantuu muutamassa päivässä – armeijat istuvat alas ja selvittävät asiansa.  

Näin ei kuitenkaan käynyt.  

Kasvava nälkä

Khartumin päätorilta alkanut yhteenotto levisi ympäröiville alueille, ja pian sitä ei voinut enää hallita.  

– Monet ihmiset kuolivat tai haavoittuivat kahden armeijan ristitulessa, James kertoo. 

James, hänen perheensä ja monet seurakuntalaisista olivat majoittuneet pastorin kotiin, koska ulkona oli liian vaarallista liikkua. Töitä ei voinut tehdä, ja raha oli vähissä. Suurin ongelma oli kuitenkin kasvava nälkä. 

– Meillä ei ollut enää ruokaa eikä vettä. Vesijohtovesi oli suljettu, samoin sähkölinjat. 

Moni ihminen oli kriittisessä tilassa. 

– Silloin saimme yhteydenoton Sleystä, että hätäapu on tulossa. Kun saimme rahat, kuusi ihmistä meni heti ainoaan avoinna olevaan kauppaan hakemaan riisiä ja jauhoja. Lähetimme myös viisi aasia joka päivä hakemaan vettä meille ja naapureille. 

Kun lähialueen ihmiset näkivät, että pastori Jamesin talossa oli ruokaa, he alkoivat kerääntyä sinne.  

– Jaoimme ruokaa kaikille ja söimme yhdessä. Ihmiset olivat aivan ihmeissään.  

Samalla he saivat todistaa kristillisestä rakkaudesta, kun moni musliminaapurikin tuli paikalle.  

Sudanissa vähemmistönä elävät kristityt ovat viime aikoina kokeneet lisääntynyttä vainoa muslimien taholta. 

– Emme käännyttäneet ketään pois. Annoimme heille ruokaa ja vettä, ja he kiittivät vuolaasti. Sanoin, että älkää kiittäkö minua vaan Jumalaa ja niitä kristittyjä, jotka lähettivät avun, James todistaa. 

Pakomatka Khartumista

Tilanne Khartumissa ei kuitenkaan näyttänyt helpottuvan. Armeijat tulittivat pastorin kotialuetta jatkuvasti. 

– Tilanne jatkui viikkoja, ja uhriluvut vain nousivat. Lapsemme itkivät, ja hygieniaolot alkoivat olla todella huonot, kun vesijohtovesi oli kaupungissa poikki. Tajusimme, että tämä ei tule loppumaan, James kuvailee olosuhteita. 

Silloin hän teki päätöksen.  

– Puhuin talooni turvaan tulleille seurakuntalaisille ja perheelleni: ”Tämä tilanne on kestämätön, meidän pitää lähteä.” 

Episkopaalisen kirkon pappi tarjosi Jamesin seurakunnalle suojaa omista tiloistaan, kun he valmistautuivat pakomatkalle naapurimaahan Etelä-Sudaniin.  

– He neuvoivat meitä menemään veneellä lähemmäs etelärajaa, sillä hallitus rajoitti liikennettä. Meillä oli vielä onneksi jäljellä rahaa hätäavusta, että pystyimme järjestelemään matkamme. Ilman sitä se ei olisi ollut mahdollista. 

Minulla oli mukana vain papin paita ja yhdet housut. 

Kesäkuun kolmantena päivänä pastori James lähti perheensä sekä joukon seurakuntalaisiansa kanssa kohti Etelä-Sudania. 

– Meitä oli yhteensä 33 matkalaista. Matkalla oli monia vaikeuksia. Yksi seurakuntalaisistamme oli viimeisillään raskaana ja synnytti veneessä. Oli sadekausi, mikä teki tilanteesta vielä vaikeamman. Ei ollut katoksia, joiden alle suojautua rankoilta sateilta, eikä ruokaa, pastori James muistelee. 

– Rukoilimme vain, että olisimme turvassa. 

Kun he saapuivat rajalle, avustusjärjestöt olivat vastaanottamassa Sudanista tulleita ja rekisteröimässä heitä Etelä-Sudanin puolella olevalle pakolaisleirille, missä he saivat ruokaa ja suojaa. 

– Minulla oli mukana vain papin paita ja yhdet housut. Kun virkamies näki minut, hän kysyi, keitä oikein kuljetan mukanani. Kerroin, että tässä on perheeni ja seurakuntalaisiani. Saimme tietää, että olimme viimeisten joukoissa, joita vielä rekisteröitiin kyseiselle leirille. 

Turvassa Etelä-Sudanissa

Pastori James saapui kesäkuun lopussa Etelä-Sudanin pääkaupunkiin Jubaan, mihin moni pakolainen on saapunut etsimään töitä ja suojaa sukulaistensa luota. James on itsekin alun perin kotoisin Jubasta, mutta on ollut vuosikausia poissa, eikä hänellä ole siellä enää omaisuutta.  

– Kun saavuimme perheeni kanssa, kirkkomme pastorit ottivat meidät vastaan ja antoivat meille ruokaa. Minulla on kuusi lasta, ja saimme kolme patjaa, joilla nukkua. He järjestivät myös varainkeruun, että saimme paikan, missä asua.  

James kertoo, että Sudanin konflikti yllätti heidät kaikki. Sudanissa on ollut monta vuotta rauhallista, vaikka maan historiassa on ollutkin pitkiä sotia. Viimeisimmän sodan seurauksena Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista omaksi valtiokseen. Sen sijaan Etelä-Sudanissa on käyty sisällissotaa lähes koko itsenäisyyden ajan, ja moni eteläsudanilainen on paennut pohjoiseen Sudaniin levottomuuksia. Nyt tilanne näyttää kuitenkin kääntyneen toisin päin. 

– Emme osanneet odottaa mitään tällaista. Myös Etelä-Sudanissa on vaikeuksia ja levottomuutta, mutta Khartumin tilanne on kuitenkin nyt vielä pahempi. Ihmiset ovat paenneet rajantuntumassa oleville Nuba-vuorille ja Etelä-Sudaniin sekä sieltä eteenpäin naapurimaihin Ugandaan ja Etiopiaan.  

Ikävä sukulaisia: jotkut kuolevat mieluummin kotonaan

Jamesin mukaan Khartumin tilanne on tälläkin hetkellä vakava, eikä siellä ole turvallista olla. Armeijat ovat yhä asemissaan, ja taloudellinen tilanne on kriittinen. 

– Khartumissa on todella vaikea elää, ja on vaikea auttaa ihmisiä edes lähettämällä rahaa, sillä monikaan pankki ei toimi kunnolla. Samanlaista tulitusta kuin paetessamme ei juuri nyt ole, mutta ruoka on loppunut lähes kokonaan. Kirkkomme rovasti, joka ei pystynyt perheensä kanssa lähtemään pakoon, kertoi, että ihmisiä on kuollut nälkään.  

Myös Etelä-Sudaniin saapuneiden pakolaisten tilanne on vaikea, ja he joutuvat turvautumaan toisten apuun ja hyväntahtoisuuteen.  

– Monella on sukulaisia Jubassa, mutta he eivät ole halunneet auttaa, koska moni heistä tarvitsee itsekin apua. Jotkut ihmiset ovat halunneet jopa palata takaisin, koska valitsevat mielummin kuolla kotonaan, James huokaa.  

– Pastorina olen sanonut ihmisille, että meidän täytyy olla kärsivällisiä, sillä ei ole mitään, mitä voisimme tehdä. Emme voi tehdä asioita niin kuin ennen, vaan meidän on syötävä mitä vain, mihin rahat riittävät. Kun saamme rahaa ruokaan, jaamme siitä myös muille. Meidän on tuettava toisiamme ja rukoiltava apua. 

James haluaa vielä lopuksi kiittää Suomen kristittyjä avusta, jota hän ja seurakuntalaiset ovat saaneet. 

– Vaikka tilanteemme on monella tapaa vaikea, todella arvostan heitä, jotka auttoivat meitä lähettämällä rahaa. Ilman heitä emme olisi selvinneet elossa ja päässeet turvaan. Rukoilen, että Jumala antaa suomalaisille kristityille voiman muistaa meitä, jotka olemme pakolaisina ja niitä, jotka jäivät. 

Teksti: Anna Sokka