Olympialuistelija Mika Poutala: Onnellisuus syntyy kiitollisuudesta

Harva tietää, että monella alalla lahjakas Mika Poutala teki myös Suomen joukkueen viralliset kisabiisit Torinon 2006 sekä Vancouverin 2010 olympiakisoihin. Kuva: Mika Poutalan arkisto

Huippu-urheilijalla oli elämänvaihe, jolloin hän kirjoitti päivittäin muistiin kolme asiaa, josta on kiitollinen. Sen myötä hän oppi, ettei ole samantekevää, mihin huomionsa kiinnittää.

Pikaluistelija Mika Poutala on osallistunut uransa aikana 293:een maailman cupin kilpailuun ja saavuttanut 19 mitalia.

Hän on edustanut Suomea neljissä olympialaisissa.

Luisteluharrastuksen hän aloitti 7-vuotiaana, poikkeuksellisessa elämäntilanteessa.

– Isäni oli juuri kuollut syöpään. Yksinhuoltajaksi jäänyt äitini ajatteli, että jokin uusi harrastus tekisi siinä tilanteessa hyvää, ja saisin myös uusia kavereita.

Rahaa ei ollut, joten luistimet oli lainattava.

– Sytyin lajista saman tien, koska siinä oli vauhtia ja haastetta.

Vartuttuaan Mika pääsi edustamaan Suomea junioreiden MM-kilpailuissa.

– Silti usko Jeesukseen oli ykkösjuttu. Kun harjoituksia alkoi olla nuortenillan aikaan, ilmoitin valmentajalle, että haluaisin olla seurakunnassa enkä treeneissä.

– Se sopi hänelle. Valmentaja vain tähdensi, että olen itse vastuussa ratkaisuistani ja tuloksistani. Jälkeenpäin huomasin, että juuri noina aikoina kehityin luistelijana ehkä enemmän kuin milloinkaan muulloin. Ikään kuin olisin saanut siunauksen siitä, että varasin aikaa hengelliseen elämään ja kristittyjen yhteyteen.

Huippu-urheilijana Mika oppi tekemään tavoitteita ja saavuttamaan niitä.

– Jos jotain todella haluaa, on pistettävä kaikki peliin. On kysyttävä joka tilanteessa, auttaako tämä tai tuo arjen valinta tavoitteeseen pääsyssä.

– Tavoite kannattaa kirjoittaa ihan perinteisesti paperille – myös ajankohta, jolloin sen haluaa saavuttaa. Askeleet sitä kohti on hyvä olla mitattavia.

Urheilija sisäisti terveet elämäntavat.

– Pistin ruokarytmini ja -valioni kuntoon. Huomasin myös, että hyvän ja riittävän unen saamiseksi oli tehtävä erityisjärjestelyjä.

Mika kuljetti harjoitus- ja kisamatkoilla mukanaan mm. omaa tyynyä ja korvatulppia. Yhdellä olympiakauden varuste oli säädettävällä lämmöllä ja viilennyksellä varustettu petauspatja.

Paikka Suomen olympiajoukkueessa oli ikimuistoinen tapaus.

– Olin toteuttanut unelmani, joka oli vain päästä mukaan! Juhlaa oli jo se, kun sain sovitella kotiin toimitettuja Suomen edustusjoukkueen asuja. Paikan päällä, Torinossa, fiilistelin innolla tunnelmaa.

Huippu-urheilijan uransa Mika päätti reilu vuosi sitten.

Kohtaloksi koitui jäädä olympiamitalista 0,03 sekunnin verran – ja vielä kaksi kertaa.

– Olen koko ikäni perustanut identiteettini siihen, että olen ainutlaatuinen ja rakastettu Jumalan lapsena. Arvoni ei riipu suorituksistani. Ensimmäisellä kerralla tämä asia oli sen verran hukassa, että häviön käsittelyyn kului vuosi. Toisella kerralla olin valmis puhumaan asiasta medialle jo kahden päivän jälkeen.

Mika kiertää päätyönään puhumassa yritysten, yhteisöjen ja seurakuntien tilaisuuksissa.

Keskeinen viesti on, että ihminen tarvitsee kestävän perustuksen.

Mikalla se on usko Jeesukseen.

Kristityn identiteetin lisäksi yksi tärkeistä rooleista on isyys.

– Vanhemmilla on suuri vastuu lapsiensa kasvattajana. On innostavaa nähdä, miten omat pojatkin varttuvat ja imevät läheisten aikuisten arvomaailmaa.

– Kun tulen työreissusta kotiin, lapset ovat vastassa kädet avoimina halaukseen. Tässä hetkessä on välähdys taivaallisesta rakkaudesta: Taivaan Isäkin ottaa jokaisen tulijan vastaan ihan itsenään, saavutuksia tai suorituksia kysymättä.