”Nyt soulia G:stä” räväytti Ami Aspelundin Danny show’n bändiin ja koko kansan rakastamaksi laulajaksi

 
Ami Aspelund

Laulaja Ami Aspelund viettää kesänsä kotonaan Tammisaaressa. Kuva: Heikki Paatelma.

– Ei saa pysähtyä, ei saa sammaloitua, huikkaa Ami Aspelund Tammisaaren auringossa. Suomen Euroviisuissakin edustanut laulaja sanoo musiikin ja laulamisen olleen elämässään siunaus.

Ami Aspelund on tunnettu laulajan urastaan. Hän nousi koko kansan tuntemaksi tähdeksi vuonna 1973 julkaistulla läpimurtohitillään Apinamies ja edusti Suomea euroviisuissa vuonna 1983 kappaleella Fantasiaa. Uransa aikana hän on levyttänyt lukuisia hittejä sekä esiintynyt musikaalirooleissa, kabaréenäytöksissä ja teatterituotannoissa.

“Nyt soulia G:stä!”

Tähtihetkiä on mahtunut Aspelundin uran varrelle useita. Mutta mistä kaikki alkoi?

IK-opisto vuosisop. Neliöb. 18.-31.10.MJa

Vaasasta kotoisin oleva Aspelund kertoo, että ennen ensimmäistä isoa esiintymistään hän oli kerennyt esiintyä folklaulajana itseään kitaralla säestäen. Laulajan ura otti todella tuulta alleen Danny show’ssa vuonna 1973, kun Aspelund pääsi ensimmäiselle isolle keikalle. Aspelund kertoo, kuinka päätyi Danny show’hun:

– Olimme tyttöporukan kanssa Vaasan ainoalla klubilla, jossa sinä iltana soitti Dannyn bändi Made in Finland. Ystäväni klubilla sanoivat minulle: “Ami nyt! Nyt sinulla on mahdollisuus, täällä on Dannyn bändi. Mene nyt laulamaan”. Jossain vaiheessa iltaa menin bändin eteen ja sanoin rumpali Lyly Rajalalle: “Soulia G:stä!”, johon Lyly vastasi: “Ohoh! Nyt katsotaan, kun paikallinen lyyli rupeaa laulamaan soulia”. No siitä se sitten lähti rullaamaan.

”On armo saada tehdä tätä työtä niin eri paikoissa.”

Ami Aspelund on päässyt työskentelemään vuosien varrella isoissa tuotannoissa ja suurien yhtyeiden kanssa. Hänen esiintymistään on saatu ihailla esimerkiksi Svenska Teaternissa ja UIT:n näytöksissä. Hän on levyttänyt reilusti yli kaksikymmentä kokopitkää albumia. Aspelund pitää jokaista mennyttä sekä käynnissä olevaa tuotantoa tärkeänä.

– Sanoisin, että jokainen uusi tuotanto on ollut tavallaan sellainen tähtihetki. Jokainen tuotanto, oli se sitten show tai konsertti tai mitä tahansa, niin siihen pannaan sielu peliin.

Ami kokee siunauksena sen, että on päässyt tekemään hyvin monen tyylistä musiikkia eri genreissä. Omien sanojensa mukaan hän on päässyt esiintymään “kirkoista kapakkaan”.

– Minussa on viihdyttäjä puoli ja vakavampi puoli, tekstit ovat merkinneet minulle aina paljon. On hirveän tärkeää, mitä laulaa. Jumala on heittänyt minua eri puolille. On armo saada tehdä tätä työtä niin eri paikoissa.

Iltarukouksia lapsuudenkodissa

Aspelundin lapsuudenkodissa luettiin iltarukoukset yhdessä äidin kanssa.

– Sieltä ne [hengelliset] eväät ovat tulleet, hän toteaa.

Aspelund ajattelee, että nyky-yhteiskunnassa ihmisillä on edelleen sama hengellinen nälkä ja jano, joka on olemassa jokaisessa ihmisessä. Hän harmittelee nykypäivän tilannetta, jossa yhden sukupolven aikana on menetetty paljon hengellisen kasvatuksen perinteestä. Pyhäkouluja ei ole enää samassa määrin kuin aikaisemmilla sukupolvilla, eikä kouluissa opeteta uskosta. Raamatun sanasta on tullut tabu, ja siitä puhutaan vain kristillisten yhteisöjen sisällä.

Aspelund kokee, että uusi sukupolvi on menettämässä sitä hengellistä perintöä, mitä esimerkiksi hän itse on saanut lapsuudenkodistaan

– [Kristinuskolla on] tuhansien vuosien perinne, ja siinä on turva ja pohja, jolle koko meidän kulttuurimme ja yhteiskuntamme nojautuvat.

Esiintyminen on veressä 

Vaikka tähtihetkiä on Ami Aspelundin uran varrelle mahtunut lukuisia, katse on edelleen tulevassa ja nykyhetkessä.

– Kun kysyit uran tähtihetkiä, niin onhan niitä ollut, ja on kivaa, että niitä on ollut, mutta samalla me elämme tässä ja nyt.

Aspelundilla on edelleen unelmia myös uusien produktioiden ja uuden musiikin suhteen, jos Herra suo.

– Ei saa pysähtyä, ei saa sammaloitua.

Tänä kesänä upeana live-esiintyjänä tunnettua Aspelundia päästään kuulemaan Salon kesäteatterin musikaalissa Äidin maa. Syksyllä ensi-iltansa saavat kaksi musikaalia, joissa Aspelund tähdittää: Seili, sekä Vie meren tuoksuun.

 
Radio Dei Radiot_fi