Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Nepaliin tarvitaan lisää kouluja

 

Bambuseipäät nousevat pystyyn Gimdin bambusta tehdyssä väliaikaisessa koulussa. Kuva: Antti Helin / Kirkon Ulkomaanapu

Suomen koulut ovat juuri sulkeneet ovensa kesäloman ajaksi, mutta Nepalissa koulut vasta avataan – ensimmäistä kertaa maanjäristyksen jälkeen.

Kirkon Ulkomaanapu on luvannut rakentaa 250 väliaikaiskoulua Nepalin tuhoalueille, ja niistä osa on avattu tänään ja eilen. Lisää kouluja avataan koko viikon ajan. Nepalin opetusministeriö pyytää kuitenkin Ulkomaanavulta lisäapua: Nepaliin tarvittaisiin vielä 250 koulua lisää.
”Paineet kasvattaa 250 koulun lupaus 500 kouluun ovat kovat”, kertoo opetusalan asiantuntija Johanna Kurki Katmandusta. Kirkon Ulkomaanavulla ei kuitenkaan ole resursseja näin suureen lisäavustukseen. Ulkomaanavun humanitäärisen avun päällikkö Eija Alavirta kertoo, että varat eivät yksinkertaisesti riitä, mutta mikäli rahaa saadaan lisää, myös kouluja rakennetaan enemmän.
Ongelmana kouluavun perille viemisessä ovat Nepalin vaikeakulkuset alueet. Kirkon Ulkomaanavun useat avustuskohteet sijaistevat pienissä kylissä, joihin matkaa on useita tunteja sekä autolla että jalan. Apu pitäisi kuitenkin saada perille pian, sillä Nepalin monsuunikausi lähestyy, ja runsaiden sateiden alettua tiet muuttuvat käyttökelvottomiksi.
Lähde: Kirkon Ulkomaanapu

Kuva: Antti Helin / Kirkon Ulkomaanapu

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.