Kristilliset tahot myönsivät kriisiapua Nepalin maanjäristyksen uhreille

 

Vanhan bhaktapurilaisen rouvan ennen niin tuttu kotikuja muuttui yhtäkkiä tunnistamattomaksi. Kuva: Antti Helin/Kirkon Ulkomaanapu

Nepalia ravisteli pari viikkoa sitten voimakas maanjäristys, joka vaati tuhansia kuolonuhreja. Suomessa kristilliset tahot reagoivat tilanteeseen nopeasti ja lähettivät maahan kriisiapua.

Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto päätti, että seurakuntayhtymä lähettää 50 000 euroa kriisiapua Nepaliin Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Lähetysseuran kautta. Tampereen seurakunnat avustavat Nepalia Lähetysseuran kautta 15 000 eurolla.

Kriisitilanteisiin tulee reagoitava nopeasti

– Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian periaatteisiin kuuluu se, että toimimme tarvittaessa nopeasti. Nepalin maanjäristyksen aiheuttamat tuhot edellyttävät nopeaa avustustoimintaa ja meillä Tampereella on siihen onneksi valmius, hallintojohtaja Jukka-Pekka Fabrin kommentoi.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Lähetysseura lähetti Nepalin yhteistyökumppaneille yhteensä 150 000 euroa kriisiapua. Apu menee kaikista heikoimmissa asemissa oleville alueille. Avustusta jakavat Lähetysseuran omat työntekijät. Kirkon Ulkomaanapu on lähettänyt Nepaliin yhteensä lähes miljoona euroa. Esimerkiksi Suomen ulkoministeriö myönsi Kirkon Ulkomaanavun kautta maanjäristyksen uhrien auttamiseen 600 000 euroa. Myös Fida on myöntänyt 50 000 euroa humanitaarista apua Nepaliin.

Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu ja Fida vastaavat akuuttiin hätään toimittamalla ihmisille esimerkiksi suojaa ja ruokaa. Kirkon Ulkomaanapu pyrkii myös avaamaan nopeasti väliaikaisia kouluja ja lapsiystävällisiä tiloja. Maanjäristyksessä kokonaan tuhoutuneita kouluja arvioidaan olevan lähes 1 400, osittain tuhoutuneita on yli 3 000. 

Vaurioiden korjaaminen tulee kestämään ainakin vuosikymmenen

Maanjäristyksen uhriluku kasvaa yhä. Nepalin hallitus pelkää, että luku nousee jopa yli 10 000:een.
Maa yksi Aasian köyhimmistä. Väestöstä noin neljännes elää yhä köyhyysrajan alapuolella.

”Vetoan voimakkaasti lisäavun saamiseksi. Nepalin maanjäristys on kuluvan vuoden ehdottomasti vakavin luonnonkatastrofi. Entisestään maailman köyhimpiin maihin kuuluvat Nepalin bruttokansantuotteen arvioidaan laskeneen kriisin takia jo 20 prosenttia. Vaurioiden korjaaminen tulee viemään arviolta 10- 15 vuotta” kommentoi Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.

 

Lahjoituksia Nepaliin voi tehdä Kirkon UlkomaanavulleLähetysseuralle tai Fidalle painamalla linkeistä.