Narsistinen persoonallisuushäiriö enemmän miesten kuin naisten sairaus

 

-Miehiä on narsisteina huomattavasti enemmän. Se ei ole mikään mutu vaan se on faktaa, sanoo terapeutti Seppo Jokinen.

Narsistisesta persoonallisuushäiriötä sairastavaa henkilöä on kutsuttu pahimmillaan psykopaatiksi. Tällaisen mielensairauden paranemiseen ei ole annettu paljon toivoa, koska sellaiselle henkilöllä ei ole yleensä sairaudentuntoa. Narsisti osaa peittää sairautensa kohteliaalla ulkoisella käytöksellä. Hän osaa hurmata yleisönsä. Läheisessä ihmissuhteessa narsisti ei pysty pitämään julkisivuaan.

 Luonnehäiriöiset saavat runsaasi tilaa hengellisissä yhteisöisöissä. Siellä ilmiölle tarjoutuu hyvä maaperä.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Narsistiseen vallankäyttöön kuuluu hengellisessä mielessä ehdoton  auktoriteetti eli narsistista johtajaa ei saa kukaan vastustaa. Mitään ei saa asettaa kyseenalaiseksi. Mistään ei saa puhua, mitä pienessä piirissä tapahtuu. Siihen liittyy salaisuuden verho.

Narsistisesti käyttäytyvää johtajaa kalvaa pelko, että hän menettää arvovaltansa, jos hän ei selviydy voittajana.

– Auktoriteetin säilyttäminen edellyttää muilta täydellistä kuuliaisuutta. Surullisinta näissä hengellisissä piireissä on, että siinä käytetään sumeilematta Jumalan arvovaltaa hallitakseen muita ihmisiä ja jälki on usein todella pahaa.

 Radio Deissä tiistaina 23.3. klo 19-20 Iltalampun valossa vieraina terapeutti Seppo Jokinen ja lääkäri Anu Toivanen.