Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Nämä seurakunnat lakkautetaan vuoden lopussa – katso lista

 
Vimpelin kirkko ulkoa kuvattuna syysmaisemassa

Vimpelin kirkko kuuluu ensi vuonna Alajärven seurakuntaan. Kuva: Vimpelin seurakunta

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen täysistunto on tehnyt päätöksen useiden paikallisseurakuntien lakkauttamisesta vuoden 2022 lopussa. Käytännössä kyse on seurakuntaliitoksista.

Kirkkohallitus päätti eilen kiirastorstain aattona useista seurakuntajakoja koskevista muutoksista, jotka ajoittuvat vuodenvaihteeseen.

Vuoden 2022 lopussa lakkautetaan seuraavat evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

1. Siikainen

Siikaisten seurakunta liitetään 1.1.2023 alkaen Kankaanpään seurakuntaan. Seurakunnan alueena ovat Siikaisten, Karvian, Jämijärven ja Kankaanpään kunnan alueet. Laajenevan seurakunnan nimi on Kankaanpään seurakunta.

2. Kalvola

Kalvolan seurakunta liitetään 1.1.2023 alkaen Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan. Seurakunnan alueena on nykyisten Kalvolan seurakunnan ja Hämeenlinna-Vanajan seurakuntien rajojen mukainen alue. Laajenevan seurakunnan nimi on Hämeenlinna-Vanajan seurakunta.

3. Evijärvi

Evijärven seurakunta liitetään 1.1.2023 alkaen Kauhavan seurakuntaan, jonka alueena on nykyisten Evijärven ja Kauhavan seurakuntien rajojen mukainen alue. Laajentuvan seurakunnan nimi on Kauhavan seurakunta.

4. Vimpeli

Vimpelin seurakunta liitetään 1.1.2023 alkaen Alajärven seurakuntaan. Seurakunnan alueena on nykyisten Vimpelin, Lappajärven ja Alajärven seurakuntien rajojen mukainen alue. Laajenevan seurakunnan nimi on Alajärven seurakunta.

5. Lappajärvi

Lappajärven seurakunat liitetään 1.1.2023 alkaen Alajärven seurakuntaan. Seurakunnan alueena on nykyisten Vimpelin, Lappajärven ja Alajärven seurakuntien rajojen mukainen alue. Laajenevan seurakunnan nimi on Alajärven seurakunta.

6. Martinkoski

Martinkosken seurakunta liitetään Salon seurakuntaan 1.1.2023 niin, että laajentuvan seurakunnan alueena on Marttilan, Kosken Tl ja Salon kuntien alueet. Laajentuvan seurakunnan nimi on Salon seurakunta.

Kirkkohallitus myönsi kokouksessaan seurakunnille myös harkinnanvaraisia avustuksia yhteensä puoli miljoonaa euroa. Harkinnanvarainen avustus on tarkoitettu seurakunnille tilapäiseen apuun niiden talousvaikeuksissa.

Avustukset myönnettiin Karvian (30 000 euroa), Siikaisen (80 000), Vehmaan (33 000), Hailuodon (50 000), Sallan (15 000), Vaalan (60 000), Puumalan (45 000), Ålands södra skärgårdsförsamlingenin (64 000), Polvijärven (15 000), Evijärven (24 821), Kaskisen (59 459) ja Vimpelin (23 720) seurakunnille.