Muusikko Kari Peitsamo: ”Haluaisin julistaa ylösnoussutta Kristusta”

 

Kari Peitsamo kertoi Radio Deissä alkaneensa miettiä hengellisiä asioita kirjoitettuaan Jesus gave me a gold record -kappaleen. KUVA: Ariel Neulaniemi

KUUNTELE KLIPPI. – Muotoilemalla asiat rohkeammin ja vähän paremmin, uskoisin, että kirkko tavoittaisi kuulijansa vähän paremmin tässä maailmassa, arvioi muusikko Kari Peitsamo Radio Dein Ajankohtaistunnilla torstaiaamuna.

Toisen vuoden teologian opiskelija kertoi Radio Dein haastattelussa omintakeisesta tiestään lauluntekijänä, ajattelijana ja tulevana pappina.

– Haluan ajatella, että julistukseni keskiössä on Raamattu. En hirveästi ole profiloitunut ottamaan kantaa päivänpoliittisiin kysymyksiin ja monenlaisiin kiistoihin, jotka jakavat ihmisiä ja repivät kirkkoa. Haluaisin julistaa papin virassa ylösnoussutta Kristusta, valotti Peitsamo Radio Deille tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Kirkkoa Peitsamo olisi valmis tuulettamaan karsimalla turhan ja keskittymällä ytimeen.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Kirkon ei ole syytä elää maailman eikä puolitotuuksien varassa. Kirkon tehtävä on julistaa Jumalan sanaa ja olla ilmoituksen väline. Ehkäpä kirkko on tässä tehtävässään luisunut hiukan sivuraiteille ja on tavallaan myös vähän arka.

Radio Dein haastattelussa Peitsamo kertoi, kuinka hän on onnistunut yhdistämään ajattelussaan ja elämässään monien mielestä ristiriitaisilta näyttäviä ajatusmalleja: kommunismin ja kristinuskon, muusikon ja haudankaivajan ammatin, sanan julistuksen ja ravintolakeikat.

Kari Peitsamon haastattelu uusintana Radio Deissä torstaina 18.9. klo 13.25 sekä lähetyksen jälkeen Ajankohtaistunnin nettiarkistossa.

Kuuntele, miten Kari Peitsamo vastaa kysymykseen, aikooko hän tähdätä Bob Dylanin tavoin  gospelmuusikoksi yhdistämällä teologian opinnot ja muusikon uran:

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)