Marja Mäkelä antoi sydämensä Intian työlle ja sai vastalahjaksi tyttären

 

Marja Mäkelä on Priya ja Salomon Pamidipamulan tyttärien isoäiti.

Toipuessaan toisesta syöpäleikkauksesta Marja Mäkelä lupasi Jumalalle lähteä Intiaan kertomaan Jumalan rakkaudesta leskille, mikäli parantuisi. Ihmeekseen hän on saanut nähdä ovien avautuvan siellä myös lastenkotityöhön.

Marja Mäkelän sydän syttyy, kun hän alkaa puhua Intian leskistä ja orvoista. Hän on saanut tutustua hinduenemmistöisen maan kansalaisten eriarvoisuuteen lähes vuosittaisilla matkoillaan Etelä-Intiaan. Häntä surettavat kristittyihin kohdistuvat ennakkoluulot, suoranainen vaino sekä julmat perinnäistavat.

– Köyhien perheiden tytöt naitetaan usein hyvin nuorina huomattavasti vanhemmille miehille. Miehen kuoltua leski jää usein ilman mitään oikeuksia ja turvaa, Marja selventää.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

Leskien polttaminen yhdessä kuolleen miehensä kanssa on onneksi nyky-Intiassa harvinaista. Se on ollut lailla kiellettyä jo brittihallinnon ajoilta 1800-luvulla, mutta lakia on jouduttu tiukentamaan viimeksi vielä 1987.

Marja Mäkelä sai vuonna 2000 kutsun lähteä Intiaan opettamaan naisia One Way Missionin työkohteeseen, mutta hän ei tuolloin syttynyt ajatukselle. Hän oli seitsemän vuotta aikaisemmin parantunut syövästä, kunnes 2002 lääkäri totesi hänellä jälleen leikkaushoitoa vaativan syöpäkasvaimen, joka oli jo ehtinyt tehdä etäpesäkkeitä.

Toipuessaan sytostaattihoidoista Marja muisti Intian. Hän lupasi Jumalalle lähteä matkaan, mikäli saisi vielä terveitä vuosia.

– Kolme vuotta myöhemmin lähdin One Way Missionin ryhmämatkalle Intian Andhra Pradeshin osavaltiossa sijaitsevaan One Way -kylään opettamaan kristillistä lasten kasvatusta henkilökunnalle.

Hän tapasi matkalla myös orpoja, leskiä ja vammaisia. Tästä sai alkunsa rakkaus intialaisia kohtaan.

Sosiaalityöntekijän identiteetti muutoksessa

Alkujaan Marja Mäkelä on kotoisin Ylä-Pirkanmaalta Vilppulasta. Hän on koulutukseltaan sosiaalityöntekijä ja työskennellyt Iisalmessa perheneuvolassa sekä Jyväskylässä koulukuraattorina 1970-luvulla. Hänellä oli vahva sosiaalityöntekijän identiteetti.

– Muistan hämmästykseni, kun eräässä hengellisessä tilaisuudessa evankelista Kalevi Lehtinen kysyi minulta, olenko ajatellut lähetä kokoaikaiseksi Jumalan valtakunnan työntekijäksi. Vastasin, että en ollut.

Pari vuotta sen jälkeen Jumala johdatti Marjan Kansan Raamattuseuran (KRS) opiskelijatyöntekijäksi. Opiskelijatyö vaihtui Helsinkiin muuton myötä 1986 työksi aikuisten parissa. Eräällä Amerikkaan suuntautuneella koulutusmatkalla Marja tutustui sinkkutyöhön, jota oli Helsingissäkin jo aloiteltu nimellä Yksinäisten iltapäiväkahvit.

– Muokkasimme tiimimme kanssa tilaisuuksista sosiaalisempia ja vaihdoimme nimen muotoon Sinkkutyö. Järjestimme tapaamiset enimmäkseen profaaneissa kahviloissa eikä seurakunnan tiloissa.

Perheettömien ja yksinhuoltajien Sinkkuillat levisivät sitten muuallekin Suomeen. Marja oli KRS:n palveluksessa Helsingissä erilaisissa työmuodoissa kuusitoista vuotta.

– Palattuani toisen syöpäleikkauksen jälkeen sairauslomalta minulle tarjottiin mahdollisuutta alkaa tehdä seurakunnissa koulutustyötä. Vedin sielunhoito-, rukous- ja evankeliointikursseja. En voinut arvata, että seuraava työmaani löytyisi Intiasta, Marja ihmettelee vieläkin.

Opetusta, rohkaisua ja varoja

Vuoden 2007 Intian matkalla Marjaa tulkkasi pariskunta Priya ja Salomon Pamidipamula. Marja hämmästyi, kun pienenä orvoksi jäänyt Priya kysyi, alkaisiko Marja hänelle äidiksi.

– En tietenkään voinut enkä halunnut kieltäytyä. Aloimme pitää yhteyttä puhelimitse ja sähköpostilla. Pariskunnalla on nyt kaksi tytärtä, joille olen isoäiti, kertoo Marja, joka itse on perheetön.

Marja Mäkelän työ Intian matkoilla on ollut usein opettamista. Hän on puhunut intialaisille muun muassa lasten kasvattamisesta, joka siellä perinteisesti sisältää ankaraa fyysistä kurittamista. Isä meidän -rukous on myös ollut usein koulutuksen pääaihe.

– Olen vienyt pyhäkoulutyötä varten Intiaan Fidan valmista Great Joy -pyhäkoulumateriaalia, jossa otetaan hengellisen kasvun lisäksi huomioon lapsen tunteet ja tarpeet.

Hän on saanut elää todeksi Paavali sanoja (Ef 2:10): ”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.”

Kun One Way Missio ei voinut laajentaa työtään Intiassa enempää, tarjosi Marja sydämellään olevaa työtä ja orpokodin perustamista KRS:lle, joka otti siitä vastuun vuonna 2010 yhdessä paikallisen Good News Prayerfull -järjestön kanssa. Orpokoti valmistui viisi vuotta myöhemmin maaseudulle Repallen kaupungin lähelle. Pamidipamulat toimivat siellä isänä ja äitinä orpokodin kahdellekymmenellekahdelle lapselle.

Marja sekä Intian KRS:n työn tiimi vierailee maassa mahdollisuuksien mukaan vuosittain, sillä intialaiset kristityt tarvitsevat yhä opetusta, rohkaisua ja varoja.

– He ovat tavattoman innokkaita itse aloittamaan erilaisia työmuotoja esimerkiksi slummeissa, katulasten parissa ja vankiloissa sekä viemään ilosanomaa saavuttamattomille heimoille. Järjestöllä on nyt viisikymmentä pastoria.

Kristityt vainon alla

Intian vankiloissa viruu paljon kristittyjä. Open Doors -järjestö julkaisee vuosittain World Watch -tutkimuksen kristittyjen vainoista. 150:n tutkimuksessa mukana olevan maan joukosta Intia sijoittuu kymmenenneksi. Kristittyjen vainoista uutisoidaan kuitenkin harvoin, vaikka noin 360 miljoonaa kristittyä eri puolilla maailmaa elää monin tavoin vainottuna.

Minua liikuttaa se, että Priya ja Salomon sanovat olevansa valmiita vaikka antamaan henkensä uskonsa takia, jos vainot voimistuvat.

Marjaa järkyttää se, että viime aikoina lähes tuhat kristillistä järjestöä on Intiassa lopetettu tai niiltä on evätty mahdollisuus ottaa vastaan taloudellista tukea ulkomailta. Tästä joutuvat eniten kärsimään yhteiskunnan köyhimmät ja turvattomimmat, joiden parissa moni järjestö on tehnyt hyvää työtä.

– Minua liikuttaa se, että Priya ja Salomon sanovat olevansa valmiita vaikka antamaan henkensä uskonsa takia, jos vainot voimistuvat, Marja huokaa.

Marja iloitsee voidessaan tukirinkinsä kanssa kerätä varoja KRS:n kautta Intian työhön. Esimerkiksi yksi leski elää kymmenellä eurolla kuukaudessa. Hän rukoilee lisää tukijoita valon tuojiksi Intian hengelliseen ja henkiseen pimeyteen.

Pamidipamulan perheen tyttäret ovat Marjalle rakkaita, vaikka hän pääsee tyttöjä tapaamaan Intiaan vain kerran vuodessa.

Marja teki kolmekymmentäkahdeksan vuotta kestäneen työuran KRS:n palveluksessa. Hän on ollut eläkkeellä jo vuosia, mutta tapaa edelleen paljon ihmisiä, opettaa silloin tällöin hengellisissä tilaisuuksissa ja vetää Intia-rukouspiiriä. Rakkaan miesystävän kuolema vuosi sitten aiheutti raskaan suruprosessin, johon hän on saanut Taivaan Isältä lohdutusta.

– Kunpa suomalaiset ymmärtäisivät, kuinka hyvä maa meillä on. Meiltä löytyy vielä lähimmäisen rakkautta ja kaikilla on ihmisarvo, toisin kuin esimerkiksi Intian kastittomilla ja alakastisilla. Rukoillaan Intian ja kaikkien vainojen keskellä elävien kristittyjen puolesta.