Maria Magdaleena – Elokuva vahvasta naisesta

Pysäytyskuva Maria Magdaleena -elokuvasta.

Maria Magdaleenaa on historian saatossa pidetty niin prostituoituna kuin Jeesuksen rakastajanakin. Tämän viikon ensi-itaelokuva haluaa osoittaa nämä käsitykset vääriksi. Siinä Maria kuvataan Jeesuksen läheisimmäksi opetuslapseksi.

Maria Magdaleena -elokuva kertoo Jeesuksen ja hänen opetuslastensa matkasta kohti Jerusalemia. Tekijät halusivat nostaa Jeesuksen elämästä kertovan elokuvan kertojanrooliin naisen, Maria Magdaleenan.

Maria löytää kutsumuksen Jeesuksen seuraamisesta

Elokuvan Maria Magdaleena – jota  näyttelee loistava Rooney Mara (Her, The Girl With the Dragon Tattoo, The Social Network) – on  vahva nainen ja oman aikansa edelläkävijä. Elokuvan alussa hän on kuitenkin vielä epävarma ja etsii kiivaasti omaa tietään ja kutsumustaan. Lopulta Maria uhmaa isäänsä ja veljeään, jotka haluavat naittaa hänet Efraim-nimiselle miehelle. Marian käytös on ennenkuulumatonta aikana, jolloin naisten paikka on kotona eikä heidän ääntään kuunnella yhteiskunnassa. Marian veli ja isä yrittävät ajaa naisesta pahoja henkiä ja olivat samalla vähällä hukuttaa tämän.

Marian tuntema epämääräinen kaipaus löytää lopulta kohteen Jeesus Nasaretilaisesta: Kun Maria on kuullut Jeesuksen opetuksia, hän päättää jättää perheensä, ottaa kasteen ja liittyä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa seuraan. Jeesuksen roolissa nähdään Joaquin Phoenix (Gladiator, Mestari).

Maria on aluksi ainoa nainen, joka seuraa Jeesusta. Kun hän kertoo Jeesukselle, että muut Magdalan naiset eivät uskaltaneet tulla kasteelle yhdessä miesten kanssa, eivätkä  siten voineet seurata Jeesusta,  tämä päättää puhua naisille. Jeesus saarnaa heille anteeksiannon tärkeydestä ja rauhasta ja kehottaa heitä kuuntelemaan ennemmin Jumalan ääntä kuin aviomiestensä tai isiensä ääntä. Pian monet naiset ottavatkin kasteen vastaan ja liittyvät Jeesuksen seuraajiksi. Tässä suhteessa elokuva antaa Raamatun mukaisen kuvan Jeesuksen opetuksesta: Hän oli aikansa radikaali ja näki naiset yhtä arvokkaina ihmisinä kuin miehetkin.

Rauha ja lähimmäisenrakkaus ovat tasa-arvon lisäksi elokuvan teemoja. Maria hoivaa matkan varrella lähimmäisiään sillä aikaa kun opetuslapset yrittävät hankkia lisää seuraajia. Korostamalla rauhaa halutaan selkeästi ottaa kantaa myös nykyiseen maailmantilanteeseen.

Elokuvassa korostuu Marian persoonan kautta voimakas naisnäkökulma. Maria Magdaleenaa voi mielestäni sanoa jopa feministiseksi elokuvaksi. Siinä nähdään Marian lisäksi myös toinen vahva nainen – Jeesuksen äiti. Elokuva on intensiivinen – Siinä  on paljon lähikuvaa, jossa Jeesus ja Maria Magdaleena vain katselevat toisiaan. Elokuvasta vahvimpana mieleen jääkin Marian välillä suorastaan ahdistavan intensiivinen katse.

Elokuvan Juudas kuvataan ehkä vähän liiankin sympaattiseksi hahmoksi, joka on liittynyt Jeesuksen seuraan menetettyään vaimonsa ja lapsensa nälänhädän seurauksena. Juudas haluaa kaikkein kiivaimmin aloittaa vallankumouksen. Kaikki opetuslapset tuntuvat kuvittelevan, että Jeesus saarnaa maanpäällisestä valtakunnasta ja ovat valmiina taisteluun sen puolesta. Maria ymmärtää elokuvassa parhaiten Jeesusta ja on kuvattu hänelle kaikkein läheisimmäksi opetuslapseksi. Maria jopa opettaa Jeesuksen kuoleman jälkeen toisia opetuslapsia: Mitä jos Jeesus ei puhunutkaan maanpäällisestä valtakunnasta? Muiden opetuslasten on vaikea hyväksyä sitä, että nainen opettaa heitä ja etenkin Pietari on mustasukkaisia siitä, että Jeesus ilmestyi ensimmäisenä Marialle.

Maria Magdaleena nostetaan tärkeimmäksi apostoliksi

Elokuvan tuottajat kertovat muistiinpanoissaan, että kimmokkeen elokuvan tekemiseen antoivat Egyptistä löytyneet jäänteet Marian evankeliumista, jonka oletetaan olevan Maria Magdaleenan kirjoittama. Tämä gnostilaiseksi luokiteltu, apokryfikirjoihin kuuluva evankeliumi tuntuu olevan elokuvantekijöille merkittävä. Elokuvaa varten on haastateltu lisäksi lukuisia katolisia, ortodokseja ja juutalaisia asiantuntijoita.

Tuottaja Liz Wattsin mukaan elokuva ei kuitenkaan yritä olla teologinen tai historiallinen kuvaus. He haluavat kertomuksen olevan vapaa eri tulkinnoille, mutta ovat pyrkineet kertomaan sen ihmisten uskoa kunnioittaen.

Elokuvan tuottivat Iain Canning, Emile Sherman ja Liz Watts. Sherman kertoo:

”Maria Magdaleena oli marginalisoitu vuosisatojen ajan. Me tahdoimme palauttaa hänet hänen oikealle paikalleen Jeesus-kertomuksen keskiöön, avainapostoliksi. Kertomus, jonka kerromme, on sellainen, joka menee kaikkien uskontojen ja kaiken ihmisyyden keskiöön. Maria tunnistaa, että  ”kuningaskunta” täytyy aloittaa oman itsensä sisältä. Marian viesti on tänäpäivänä yhtä vallankumouksellinen kuin se on aina ollut. Se on viesti, jonka toivomme herättävän vahvaa vastakaikua katsojissa.”

Elokuva alkaa ja loppuu samaan kohtaukseen: Maria nousee upoksista veden alta kohti valoa ja taustalla hänen äänensä sanoo: ”Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen. Se versoo ihmisen sydämestä, siitä kasvaa suuri puu ja sen oksille linnut tekevät pesänsä.”

Elokuvassa muistutetaan, että Vatikaani nimesi vuonna 2016 Maria Magdaleenan yhdeksi apostoleista ja Jeesuksen ensimmäiseksi viestinviejäksi. Se, että Maria Magdaleena on elokuvassa nostettu selkeästi Jeesuksen seuraajien ydinjoukkoon, jopa muita opetuslapsia tärkeämmäksi, tuntuu vähän häiritsevältä. Toisaalta on hienoa, että Raamatun naishahmoja nostetaan esiin elokuvan keinoin. Ja olihan Maria todistamassa Jeesuksen kuolemaa ja kertomassa eteenpäin viestiä hänen ylösnousemuksestaan. Näiden kriteerien mukaan häntä voinee kutsua apostoliksi, lähettilääksi.

Elokuvassa otetaan paljon kerronnallisia vapauksia. Toisaalta Jeesuksen opetusten ja tapahtumien kuvaus ei mielestäni pääsääntöisesti ole ristiriidassa Raamatun kanssa. Jos unohtaa raamatullisen puhdasoppisuuden tarkastelun, elokuvasta pystyy kyllä nauttimaankin. Elokuvakokemus oli kuitenkin raskaampi ja ristiriitaisempi kuin etukäteen odotin, ajoittain jopa hieman ahdistava. Herkimpien on hyvä varata elokuvanäytökseen mukaan nenäliinoja.

Perjantaina 23.3. ensi-iltaan tulevan Maria Magdaleena -elokuvan on ohjannut Garth Davis. Se pohjautuu Helen Edmunsonin ja Philippa Goslettin käsikirjoitukseen.