Kristillinen urheiluseura spurttaa nyt Suomessa

 

Anna Kotkajuuri nähdään uuden KRIK Finland –urheiluseuran avaustilaisuudessa. Suunnistajan omaan kisakalenteriin kuuluvat tänä vuonna mm. SM-tason sprintit, viestit sekä pitkät ja erikoispitkät matkat. Kuva: Erja Taura-Jokinen

Suomi on liittynyt pohjoismaiseen, kristilliseen urheiluverkostoon perustamalla valtakunnallisen KRIK Finland –seuran. Se viettää avajaisiaan lauantaina 6.5. Helsingissä.

Seuran perustamisessa on ollut mukana urheilusta innostuneita kristittyjä eri puolelta Suomea. Yksi heistä on suunnistaja Anna Kotkajuuri, joka opiskelee Jyväskylässä liikuntabiologiaa.

Hän uskoo, että tulevina vuosina kristillisen urheiluseuran toimintaa on ympäri Suomen.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Tarkoitus on, että KRIK Finland on iloinen, mutta vakavasti otettava toimija. Seura järjestää mm. tapahtumia, kilpailuja ja harrastetoimintaa.

Luvassa on myös leirejä ja matkoja sekä vinkkejä ja kokemuksia kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

– Omasta mielestäni parasta on se, että KRIK Finlandin toiminnassa yhdistyy ilo uskosta ja urheilusta. Yhteyttä saadaan kokea paikkakunnasta, lajista, tasosta ja iästä riippumatta.

Jotta kristillinen urheiluseura ”ottaa tulta”, mukaan tarvitaan innokkaita vapaaehtoisia – niitä, joilla liikunta ja urheilu ovat verissä.

– Kiinnostuneiden kannattaa seurata Facebookia ja Instagramia.

Pohjoismaissa KRIK tunnetaan jo entuudestaan Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Norjassa vuonna 1982 perustetulla KRIKillä (Kristian Idrotskontakt) on 15 000 jäsentä. Vetovoimaista toimintaa ovat nuorille pidettävät suurleirit, joissa ohjaajina on eri lajien aktiiviurheilijoita. Mukana on aina myös Raamatun opetusta ja muuta kristillistä toimintaa.

Anna Kotkajuuri kokee, että KRIK-toiminta on juuri sitä, mihin hän kristittynä haluaa antaa panostaan.

Hänestä myös usko Jeesukseen ja kilpailu-urheilu sopivat loistavasti yhteen.

On surullista huomata, miten menestyksen tavoittelu on monille elämän tärkein juttu, ykkösasia. Elämältä putoaa pohja pois, jos siinä ei onnistu tai terveys romahtaa.

Kristus pitää oman arvojärjestykseni kohdillaan. Hän pitää minusta huolta kaikissa tilanteissa. Hänellä on elämälleni suunnitelma, vaikka menettäisin käteni ja jalkani. Hän on elämäni ykkönen.

KRIK Suomi eli Christian Sports Contact Finland esittelee toimintaansa 6.5. klo 13-16 Helsingin Luther-kirkossa, Fredrikinkatu 42:ssa. Tilaisuus on avoin kaikille.

 

Aiheet