Kamerunin muslimitaustaisia kristittyjä vainotaan perheen ja yhteisön voimin

 

Muslimitaustaisen kristityn elämä on vaikeaa Kamerunin pohjoisosissa.

Isiä estetään tapaamasta lapsiaan, tyttäriä yritetään pelastaa naittamalla nämä muslimimiehille ja työnteko vaikeutuu uskon tähden.

Abdul kasvoi muslimina, mutta ryhtyi Jeesuksen seuraajaksi ennen kuin täytti 40. Tultuaan uskoon hän tunsi voimakasta paloa jakaa löytämänsä toivo muiden kanssa. ”Jumala valitsi minut tekemään Hänen työtään, sillä kun Jumala valitsee sinut, sinulle on tehtävä. Jumala ei valinnut minua turhaan,” hän sanoo.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Abdulin lähipiiri painosti häntä palaamaan islamiin. Hänen vaimonsa otti eron ja pyrki pitämään Abdulin kaukana heidän lapsistaan. Häntä uhkailtiin, hänet kidnapattiin, hänen ruokansa myrkytettiin ja hänet vietiin sulttaanin eteen uskonsa tähden. Häneltä poistettiin sosiaalinen tuki, mutta hänen odotettiin edelleen maksavan elatusapua.
Abdul on koulutettu vaatturi ja Open Doors auttoi häntä perustamaan liikkeen. Jatkuva paine kuitenkin vaikutti hänen terveyteensä, ja Abdul joutui vaihtamaan paikkakuntaa. Uudessa kaupungissa hän sai vuokratuksi työtilan muslimimieheltä, joka hyväksyi hänen uskonsa. Neljä kuukautta myöhemmin, Abdulin kerrottua asiakkaalle Jeesuksesta, tilanne muuttui. Eräs kunnioitettu muslimimies yritti lahjoa Abdulin palaamaan islamiin, mutta kun tämä ei onnistunut, hänen onnistui saada Abdul häädetyksi työtilastaan.

Jumalan armosta löytyi ulospääsy. Häädön jälkeen  eräs toinen muslimimies tarjoutui ottamaan Abdulin alivuokralaiseksi työpajaansa. Vaikka Abdulia yhä painostetaan, hän on pitänyt uskonsa. Open Doorsin avulla hän on ottanut viisi oppilasta, joista kolme on muslimitaustaisia kristittyjä (Muslim background believers, MBB). Abdul ei ainoastaan opasta oppilaitaan ammattiinsa, hän myös opetuslapseuttaa heitä kahden vuoden ajan. Yhdessä he elävät vaikeuksien keskellä. ”Paikallinen väestö vihaa muslimikäännynnäisiä. Et ole heille minkään arvoinen. Asiakkaiden saaminen pyritään estämään. Pysymme hengissä vain Jumalan armosta. Kerron MBB:lle, joiden kanssa työskentelen: ”Koska Jeesus kärsi, Hänen seuraajansakin joutuvat kärsimään.”

”Koska Jeesus kärsi, on Hänen seuraajiensakin kärsittävä.”

Abdulin oppilaat ovat menettäneet paljon uskonsa tähden

27-vuotias Zeinab on yksi Abdulin oppilaista. Zeinab tuli uskoon teini-ikäisenä asuessaan setänsä luona. Kotiinpaluun jälkeen hänen isänsä kielsi kirkossa käynnin, mutta kaksi vuotta myöhemmin Zeinab alkoi käymään kirkossa tehtyään kotityöt ja vanhempien ollessa poissa. Zeinab jatkoi Sanan tutkimista ja meni 16-vuotiaana kasteelle. Isä yritti naittaa tyttärensä muslimimiehen kanssa ja kun tytär kieltäytyi, hän heitti tämän ulos talostaan. Isän kuoltua Zeinab on ollut pahoillaan siitä, että välit isän kanssa eivät korjautuneet.

Zeinabin muslimiveljet yrittivät uudestaan  pakottaa hänet avioliittoon muslimimiehen kanssa, jälleen hänet heitettiin ulos kodistaan. Nykyään Zeinab asuu siskonsa ja tämän kristityn aviomiehen luona. Teidän tukenne ansiosta hän on voinut osallistua Abdulin opetukseen. Hänen rukouksensa on, että Jumala toisi hänet jälleen yhteen perheensä kanssa.

Toinen Abdulin MBB-oppilas on 27-vuotias Moussa, joka kuuluu lähes täysin islamilaiseen Kanuri-heimoon. Heimo tunnetaan aggressiivisena ja moni sen jäsenistä on Boko Haramin riveissä. Moussa näki unen, joka huolestutti ja hämmensi häntä. Jumala johdatti hänen tielleen pastorin, jolta Moussa sai Raamatun. Eräänä yönä vuonna 2019 Moussa heräsi kun hänen äitinsä hakkasi häntä kepillä, Raamattu oli löytynyt. Äiti uhkaili poikaansa: ”Jos vielä saan sinut kiinni tämän kirjan kanssa, ei ole vakuuksia siitä, mitä teen sinulle.” Moussa ei voinut jäädä heimonsa keskuuteen, sillä seuraukset olisivat voineet olla vakavat.

Moussa ei ollut vielä tunnustanut uskoaan, mutta pastori oli selittänyt unen ja opettanut Raamattua, ja Moussa tunsi tämän olevan oikea tie. Tunnustettuaan uskonsa Moussa on tuntenut itsensä ulkopuoliseksi. Hän ei voi palata perheensä luokse. Moussa pääsi Abdulin oppilaaksi Open Doorsin avustuksella ja on päättänyt ottaa tilaisuudesta kaiken irti, vaikka joskus hänen on matkattava tunteja työpajalle. Moussa kaipaa rukousta oman sisäisen rauhansa ja perheensä puolesta.

34-vuotias Sule syntyi muslimiperheeseen. Vuonna 2016 hän sairastui vakavasti ja parantui vasta pastorin rukoiltua parantumista. Parannuttuaan Sule päätti seurata Jeesusta ja meni kasteelle neljä kuukautta myöhemmin. Sulen perhe heitti hänet ulos, eikä hän saa tavata nuorempia sisaruksiaan, sillä äitipuolet pelkäävät hänellä olevan heihin ei-toivottu vaikutus. Sule sai paikalliselta seurakunnalta asunnon ja on työskennellyt kaupassa vartijana vaikka palkka on pieni ja epäsäännöllinen. Sule ilmoittautui Abdulin työpajaan elokuussa. Hänen rukouksensa on, että Jumala koskettaisi hänen perhettään.

Moussa heräsi kun hänen äitinsä hakkasi häntä kepillä, Raamattu oli löytynyt.

Uskon vaikutus liiketoimintaan

44-vuotias Danki on naimisissa ja neljän lapsen isä. Hän syntyi kristittyyn perheeseen, mutta kääntyi islamiin vuonna 2004. Vuonna 2018 Abdul evankelioi Dankia ja antoi hänelle traktaatteja luettavaksi. Ajan myötä Danki vakuuttui Jeesuksen todella olevan Tie ja antoi elämänsä Hänelle. ”Perheeni oli onnellinen, että olin tullut järkiini.” Ongelmaksi muodostuivat naapurit. Työnteosta tuli vaikeaa ja hänen oli jätettävä työpaikkansa. Huhtikuussa Danki sai Open Doorsilta avustuksen jonka avulla sai perustettua oman parturiliikkeen, jonka tuotto mahdollisti toisen liikkeen avaamisen vain viisi kuukautta myöhemmin. Paikalliset muslimit eivät kuitenkaan vieraile hänen liikkeessään, koska tietävät hänen luopuneen aiemmasta uskostaan.

Open Doorsin tuki mahdollistaa monien muslimitaustaisten kristittyjen elämän heidän perheidensä ja yhteisöjensä käännettyä heille selkänsä. Rukoilevoimaa kristityille, jotka joutuvat perheidensä hyljeksimiksi uskonsa tähden.

Sulen perhe heitti hänet ulos, eikä hän saa tavata nuorempia sisaruksiaan.

Kamerun on uusi maa World Watch -listalla.

 
Open Doors neliömainos artikkelin jälkeen