Jumalansa näköinen seurakunta – ajattelun työkalu ohjaa kristittyjä käyttämään lahjojaan

 

Pastori Marko Sagulin rohkaisee kristittyjä käyttämään omia erilaisia lahjojaan seurakunnan hyväksi. Kuva: Minttumaria Ukkonen

Pastori Marko Sagulin löysi kipuilun kautta uutta, ja haluaa nyt auttaa muitakin löytämään.

– Minulla on ollut elämässä muutamia jaksoja, joita voisin kutsua Jumalan kouluiksi. Tarkoitan sellaisia kasvun vaiheita, joita jokaiselle kristitylle tulee, ja jolloin joutuu erityisesti kipuilemaan jonkun asian kanssa, lähteäkseen sitten taas vähän muuttuneena eteenpäin, sanoo Marko Sagulin.

Sellaisesta Jumalan koulusta sai alkunsa myös Jumalansa näköinen seurakunta-niminen opetuskokonaisuus, jota Sagulin toivoisi voivansa yhä laajemmin käydä opettamassa eri seurakunnissa. Oikeastaan kyseessä ei ole vain tavanomainen opetus, vaan ajattelun työkalu, hän tarkentaa.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Sagulin kertoo, että ensimmäinen iso paini, jonka hän joutui Jumalan kanssa käymään, liittyi karismaattisuuteen. Hän kuvailee sitä repiväksi, mutta myös hyvin antoisaksi painiksi. Mutta miten tavallista tasaista elämää rakastava mies sitten ajautui pohtimaan karismaattisuutta?

– Tuttavani oli saanut Jumalalta näyn. Hän koki että se pitää kertoa minulle. Minä koukutuin siihen heti, ja sukelsin pää edellä ihan uudenlaisten asioiden pariin. Kuljimme hengellisen elämän matkakumppanuutta hyvin tiiviisti ja jaoimme näitä asioita. Minulla ei ollut ensimmäistäkään karismaattista kokemusta, mutta sinä aikana kirjoitin muistiin parisataa hänen kertomaansa näkyä ja unta, joista sitten mietimme mitä ne tarkoittavat. Sukellus karismaattisuuden syövereihin, ilman että itselläni oli mitään karismaattisia lahjoja tai työkaluja käsitellä niitä, tuntui siltä, että rikon tässä itseäni. Ja kuitenkaan en voinut kääntää niille asioille selkää.

Lopulta asiat alkoivat loksahdella paikoilleen ja Sagulin kertoo saaneensa rauhan niiden kanssa. Siihen meni kuitenkin monta vuotta, joiden aikana oli niitäkin vaiheita, jolloin hän vihasi Jumalaa ja oli hänelle katkera.

– Toinen suurempi paini Jumalan kanssa oli sellainen, että olin vääntänyt oman elämäni asioita solmuun. Ne ovat olleet sellaisia hetkiä, ettei siinä ole kaivannut yhtään viisasta raamatunlausetta tai siunauksen toivotusta. Siinä vaiheessa parhaita tyyppejä ovatkin olleet ne kristityt, joista välillä tunnustan miettineeni, onkohan nuo uskossa ollenkaan, kun ne eivät koko ajan puhu Jumalasta ja Raamatusta. Silloin juuri he olivat kuitenkin niitä, jotka tulivat ja pitivät huolta.

Sellainen hengellisyys, jota Sagulin oli joskus pitänyt toisarvoisena, tai jopa vääränä, näyttikin yhtäkkiä arvonsa.

Se avasi silmät. Sellainen hengellisyys, jota Sagulin oli joskus pitänyt toisarvoisena, tai jopa vääränä, näyttikin yhtäkkiä arvonsa. Hän ymmärsi, että tuolla toisella onkin sellaista mitä hänellä itsellään ei ole, mutta josta hänelle on hirveästi apua. Olisiko sittenkin niin, että erilaiset kristityt voisivat sopia samaan seurakuntaan?

Miten seurakunta voisi olla paikka jossa erilaiset kristityt voisivat saada ruokaa hengelliseen nälkäänsä? Nyt meillä on erilaisia kristillisiä ryhmittymiä, ja seurakuntalainen saattaa lähteä omastaan ja siirtyä sinne, missä puhutaan sillä tavalla kuin hän haluaa. Seurakunnat painottavat erilaisia asioita, ja niiden erot kasvavat joka kerta, kun yksikin ihminen päättää siirtyä toiseen, itselleen mieleisempään. Se johtaa siihen, että seurakunnat yhä vain eriytyvät toisistaan.

Tennismailan kanssa sählyä pelaamaan?

– Jumalaa voisi verrata hyvään isään, joka antaa sählytunnille menevälle lapselleen lahjaksi sählymailan, eikä esimerkiksi tennismailaa. Meidän on kuitenkin tarkoitus käyttää juuri niitä lahjoja, joita meille on annettu.

Sagulinin vertaus on osuva. Jos ihminen yrittää omasta tai muiden halusta palvella sellaisissa tehtävissä, joihin hänen omat lahjansa eivät ole lainkaan sopivat, syntyy helposti vain väsymistä ja ahdistusta. Sen sijaan omat lahjansa löytänyt ja niiden käyttämiseen vahvistusta ja rohkaisua saanut kristitty voi olla suureksi siunaukseksi seurakunnassa. Monen käsitys siitä, millaisilla lahjoilla seurakunnassa voi palvella, on kovin kapeutunut, Sagulin harmittelee, ja muistuttaa että seurakunnassa tarvitaan muitakin lahjoja kuin soitto- ja laulutaitoa. Raamattu puhuu seurakunnasta ruumiina, jonka jokainen osa on omalla paikallaan ja omassa tehtävässään yhtä tärkeä.

Vaikka meillä olisi rekkalastillinen polvilumpioita, se ei olisi ruumis. Kyllä kaikkia jäseniä tarvitaan.

– Vaikka meillä olisi rekkalastillinen polvilumpioita, se ei olisi ruumis. Kyllä kaikkia jäseniä tarvitaan.

Sagulin kertoo, että Jumalansa näköinen seurakunta-opetuskokonaisuuden tavoite on nimensä mukainen. Liikkeelle lähdetään tarkastelemalla Jumalan eri persoonia, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, ja sitä, miten he näkyvät ja vaikuttavat seurakunnassa ja yksittäisissä kristityissä. Isän kohdalla näkyväksi tulee luotu elämä, Pojan kohdalla sanoma pelastuksesta, ja Pyhän Hengen kohdalla hänen vaikuttamansa yhteys. Joissakin seurakunnissa korostetaan Pyhän Hengen toimintaa ja lahjoja, toisissa Sanaa ja sovitusta, ja joissakin Jumalaa Isänä ja ihmiseksi tulleena Jumalana. Myös kristittyjen persoonat ja lahjat painottuvat saman jaon mukaisesti. Jotta seurakunta toimisi tarkoituksenmukaisesti, tarvittaisiin kuitenkin kaikenlaisia lahjoja, ei vain yhden painotuksen mukaisia. Jos jokainen seurakuntalainen voisi löytää omat lahjansa ja käyttää niitä juuri siellä omassa seurakunnassaan, sekä antaisi muillekin saman vapauden, oltaisiin jo erittäin hyvässä tilanteessa.

Jotain tolkkua

Minusta piti tulla insinööri, Sagulin paljastaa, ja kertoo luonteensa mukaisesti pitävänsä siitä, että asiat voi laittaa exell-taulukkoon. Asioiden jäsentämisestä nytkin on kysymys.

– En siis ole keksinyt mitään uutta, kristinuskohan on ollut sama jo 2000 vuotta. Olen vain sanoittanut uudella tavalla tätä aihetta, laittanut asioita järjestykseen niin, että niistä saa jonkun tolkun.

Sagulin toivoo, että tämän ajattelun työkalun avulla muutkin saisivat tehdä samanlaisia löytöjä kuin hän itse on saanut. Ja niin on jo tapahtunutkin. Kysyttäessä hän muistaa heti kommentin joka on Seurakunnan kolminaisuus-opetuksesta sanottu: “Tulipas vapaa olo!”
Vapautta Sagulin toivoo tämän kautta saavansa kristityille. Sen ymmärtäminen, ettei ole vääränlainen, vaikka suhde Jumalaan ei ole samanlainen kuin toisella kristityllä, antaa vapautta.

– Erilaisuutta ei pidä sietää, sitä pitää tavoitella. Jos minun jumalasuhteeni ei ole samanlainen kuin vierustoverini, se on hyvä merkki. Jos usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen, se on kaikilla erilainen, koska me kaikki olemme erilaisia.

Erilaisuuden tavoittelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mikä tahansa ilmiö olisi seurakunnassa hyvä ja tavoiteltava, tai ettei olisi enää oikeaa ja väärää, Sagulin tarkentaa.

Ja siksi erilaisuuden tavoittelu ei ole sitä, että kristilliseen seurakuntaan pitäisi saada vaikkapa toisen uskonnon edustajia.

– Pitää ensin miettiä mitä me näillä termeillä tarkoitamme. Tässä törmätään samaan ongelmaan kuin siinä, että Raamatussa sanotaan, että suurin on rakkaus. Ja sitten, vaikka Raamattu sen sanoo, emme sijoitakaan siihen lauseeseen Raamatun rakkauskäsitystä, vaan otamme sen vaikkapa musiikin lyriikoista tai muualta. Ja sitten ihmettelemme, että miksi nuo kristityt ei elä oppinsa mukaan. Mutta Raamatussa kuitenkin sanotaan, että Jumalan rakastaminen on sitä, että noudatamme hänen käskyjään. Sama juttu on tässäkin, erilaisuus ei tarkoita esimerkiksi sitä, että hyväksytään kaikenlainen toiminta ja käyttäytyminen. Jos joku ihminen on väkivaltainen, niin ei siitä sanota että se on erilaisuutta. Hänen persoonansa on kyllä hyväksytty, mutta ei kaikki, mitä hän tekee. Meidän elämässämme voi olla paljon korjattavia asioita, vaikka persoonamme olisikin hyväksytty. Ja siksi erilaisuuden tavoittelu ei ole sitä, että kristilliseen seurakuntaan pitäisi saada vaikkapa toisen uskonnon edustajia.

Mikä on kristityn paras armolahja?

Marko Sagulin iloitsee omasta kotiseurakunnastaan, Kangasalan seurakunnasta, jossa hän myös työskentelee osa-aikaisena pastorina. Hän kertoo, että vaikka jokainen työntekijä toki tekee ne tehtävät joihin kukin on palkattu, on heillä mahdollisuuksien mukaan vapaus painottaa työssään eri asioita, omien lahjojensa mukaan. Kun saa tehdä sitä missä oma sydän sykkii, niin se vain kertakaikkisesti palvelee seurakunnan toimintaa, hän vakuuttaa.

Jumalansa näköinen seurakunta-opetuskokonaisuus ohjaa huomaamaan, etteivät näkyvimmät lahjat olekaan aina parhaita lahjoja. Parhaat lahjat kullekin kristitylle ovat juuri ne lahjat, jotka Jumala on hänelle antanut.

– Minulle on ainakin ollut huikeata tajuta tämä: vapautta ei ole ainoastaan se, että on löytänyt sen mikä on oma juttu, vaan myös se että on rehdisti päästänyt irti siitä, mikä ei ole.

Jumalansa näköinen seurakunta-opetuskokonaisuudesta on käytetty myös nimeä Seurakunnan kolminaisuus. Lisätietoa löytyy nettisivulta.