Jokainen sukupolvi joutuu tutkimaan Raamatun uudelleen, sanoo raamatuntutkija Outi Lehtipuu

 

Dosentti Outi Lehtipuu aloittaa ensimmäisenä suomalaisena EABS-järjestön puheenjohtajana Helsingin kokouksessa. Kuva Anu Lehtipuu

Suomen historian suurin teologian alan tieteellinen konferenssi järjestetään Helsingin yliopistolla tällä viikolla. Paikalle saapuu maailmalta yli tuhat eksegetiikan eli tieteellisen raamatuntutkimuksen asiantuntijaa. Mitä he tutkivat?

Konferenssin taustalla on kaksi isoa raamatuntutkijoiden järjestöä, amerikkalainen SBL ja eurooppalainen EABS. Uuden testamentin kreikan yliopistonlehtori, dosentti Outi Lehtipuu on ollut eurooppalaisessa järjestössä aktiivinen. Monen vuoden haave saada mittava konferenssi Helsinkiin, on nyt totta. 

– Järjestöjen ydintehtävänä on tukea ja edesauttaa raamatuntutkimista maailman laajuisesti. Alalla tutkitaan muutakin kuin Raamatun sisältämiä tekstejä. Kuten esimerkiksi juutalaiset tutkijat tutkivat heille pyhiä rabbiinisia tekstejä, sanoo eurooppalaisten raamatuntutkijoiden  puheenjohtajana aloittava Lehtipuu.  

Perheniemi neliöb. 21.11.-4.12. MJa

Osallistujia tulevat ympäri maapallon, kaukaisimmat Japanista, Etelä-Afrikasta ja Argentiinasta. 

– Kun Ihmiset tekevät töitä kuka missäkin ja milläkin lähestymistavalla, on erityisen tärkeää tulla yhteen keskustelemaan. Erilaiset näkemykset kohtaavat ja kyllä siellä joskus vähän kiehahtaakin.   

Ylitarjontaa hyvistä aiheista

Konferenssissa näkökulmia, teemoja ja tilaisuuksia on enemmän kuin yksi tutkija ehtii läpikäydä.

– Tarjontaa on niin paljon, että yksittäinen tutkija saa vain siivun. Kaikkea on päällekkäin.  Kun on 30 sessiota yhtäaikaa, jokainen valitsee mielenkiintonsa ja aiheen mukaan.

Tuhannen eksegetiikan asiantuntijan konferenssissa ei keskitytä yhteen suureen kysymykseen tai edes muutamiin, eikä siellä anneta julkilausumia.

– Tieteessä ei annetta viimeistä sanaa, koska huomenna se voi olla eri, sanoo Lehtipuu. Hän pitää Helsingin konferenssia merkittävänä etenkin nuorille tutkijoille, jotka voivat päästä näkyvälle paikalle ja saada ajatuksensa esille.

– Tutkijoilla on paljon pieniä kokoontumisia, joissa puhutaan jostain yhdestä tietystä ongelmasta ja sinne kutsutaan asiantuntijoita. Tällaisessa yleiskokouksessa kuka tahansa voi ehdottaa esitelmää. Nämä ovat nimen omaan tärkeitä nuorille tutkijoille, jotka eivät välttämättä pääse esille näissä pienissä kokoontumisissa.

– Paljolti tutkitaan samoja tekstejä. Näkökulmat ovat erilaisia. Siellä oppii paljon omasta työstään, kun saa sekä kannustusta että kritiikkiä. Olen uskaltautunut esittämään omia näkemyksiäni ja esitellyt omaa tutkimustani tällaisissa kansainvälisissä kokouksissa. Ja olen saanut siitä hyödyllistä palautetta, joskus kriittistäkin. 

Raamatulla on kulttuuriarvoa

– Murehdin sitä, että yleinen Raamatun tuntemus aika heikkoa, sanoo Lehtipuu. Mutta ei pysty antamaan yksiselitteistä vastausta, onko Raamatun arvovalta murentumassa?

– Sanoin tullessani tutkijaksi, että eihän nämä nyky teoligianopiskelijat tunne Raamattua. Eläkkeelle jäänyt kollegani Antti Marjanen naurahti, että niin mekin ajattelimme, kun sinä aloitit. Tämän tyyppisiä lausahduksia tunnetaan jo antiikin Kreikasta.

– Tietty kulttuurinen koodisto ei helposti aukea. En puhu enää hengellisistä tai uskonnollisista arvoista, vaan Raamatun yleisistä kulttuuriarvosta. On paljon ihmisiä, jotka eivät enää tiedä, miksi kirkollisia pyhiä vietetään, vaikka ne ovat tärkeä osa meidän kulttuuria ja identiteettiä. Emme mekään kotona erityisesti enää juhli helatorstaita, mutta silti minulle on tärkeätä, että se on kalenterissa.

Mitä tiede haluaa todistella?

Kun Raamattu ja tiede mainitaan samassa yhteydessä, usein rivikristitylle tulee hieman etäinen olo. Radio Dein aamulähetyksessä vieraillut Lehtipuu makusteli hieman kysymystä, mitä tutkijat yrittävät todistella.

– Emme yritä todistella mitään. Ei se ole salaisuus, että tieteellisellä raamatuntutkimuksella on ollut varsin huono kaiku. Peruskysymys on, minkä takia Raamattua tutkitaan tieteellisesti? Perusvastaus on: jotta me ymmärtäisimme Raamattua paremmin. Raamattu on meidän kirkoissa, mutta myös yhteiskunnassa vaikutusvaltainen ja tärkeä teos. Ajattelen, että tottakai  Raamattua saa ja voi lukea muustakin kuin kristillisestä näkökulmasta. Mutta jos pitäisi olla kristitty, jotta saa lukea Raamattu, voidaan kysyä, kuinka kenestäkään voi tulla kristitty?

Murehdin sitä, että yleinen Raamatun tuntemus aika heikkoa.

Konferenssissa ei erotella uskontokuntia tai kirkkoja. 

– Minulta on kysytty, kumpia tulee enemmän, protestanttisia vai katolisia? Ei harmainta aavistustakaan. Emme me kysy konferenssiin tulevilta, mitä he edustavat. Tiedän, että siellä on paljon ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti edusta mitään kirkkoa. Esimerkkinä vaikkapa juutalaiset. Eikä heidän kohdallaan ole kyse siitä, että tutkisivat vain vanhaa testamenttia. Muutamat maailman johtavat Uuden testamentin tutkijat ovat juutalaisia. 

Lehtipuu myöntää myös, että tieteelliseen raamatuntutkimukseen voidaan suhtautua hyvin epäluuloisesti hengellisestä näkökulmasta. Usein syytetään myös siitä, että tutkijat lähtevät ateistisesta lähtökohdasta. 

– Kun Raamattua tutkitaan tieteellisesti, pelataan tieteen pelisääntöjen mukaan. Ei esimerkiksi ole sellaista tulkintaa tai selitystapaa, että joku on ihme. Tai Jumala vaikutti jonkun tapahtuman. Mutta tiede kyllä ymmärtää rajansa, vakuuttaa Lehtipuu ja nostaa esimeriksi kristinuskon ytimen, Jeesuksen ylösnousemuksen. 

– Emme yritä todistaa, että Jeesus nousi tai ei noussut. Tutkimme tekstejä, jotka kertovat Jeesuksen ylösnousemuksesta.  

Lehtipuu korostaa sitä, että Raamatulla on merkitystä muillekin kuin kristityille. Voi ajatella vaikkapa sitä kautta, että tunne viholliseesi. Raamattu on kuitenkin vaikuttanut suomalaisen kulttuuriin merkittävästi, sanoo Raamatun syntyä itse tutkiva Lehtipuu. 

Raamatun ”palapeli” kaipaa lisä palasia

Tarvitaan tutkimusta, jotta aukkokohtiin löytyisi selityksiä, tai jo olemassa olevat saisivat lisävalaistusta. Työtä kyllä riittää.

Aukkojahan on järjettömästi, myöntää Lehtipuu. Hän ei halua puhua historian tutkimuksessa ketjusta, ei kronologiasta eikä puuttuvista renkaista. Hän määrittelee tutkimuskentän mieluummin palapelin kaltaiseksi.

– Se on palapeliä, josta puuttuu paloja. Jokainen on koonnut palapeliä ilman mallikuvaa, hän sanoo.

Minulta on kysytty, kumpia tulee enemmän, protestanttisia vai katolisia? Ei harmainta aavistustakaan. Emme me kysy konferenssiin tulevilta, mitä he edustavat.

Historia on tulkintaa. Raamatuntutkimus on kuin mikä tahansa humanistinen tutkimus. Pelisäännöt ja käytännöt ovat erilaiset kuin luonnontieteillä.

– Siinähän voidaan voidaan tehdä kokeita, laskelmia ja tehdä hypoteeseja (olettamuksia) näiden perusteella. Raamatuntutkimus on toki muutakin kuin historiallista tutkimus, mutta sen tavoitteena on saada kuva menneisyydestä. Kun mennään riittävän pitkälle, esimerkiksi 2000 vuoden päähän, meillä on todella vähän palapelin paloja.  

Lehtipuu sanoo, että tieteentekijät ovat ottaneet joskus ihanteeksi objektiivisen tutkimisen, ilman minkäänlaista tulkintaa. Raamatun kohdalla se on mahdotonta.

– Jos meillä on yksi pala sieltä, toinen täältä, mietitään minkähän moinen kuva tästä muodostuu. Ei saada mitään kuvaa, jos ei jollain tavalla kuvitella ja jollain tavalla yritetä täyttää aukkoa, muotoilee Lehtipuu. 

Hän sanoo kohdanneensa etenkin nuorien opiskelijoiden keskuudessa kysymyksiä, että mitä tutkimista Raamatussa enää oikeasti on?

– Tottahan se on, ettei sivuja tule enempää. Mutta olen sanonut, että jokainen sukupolvi joutuu tutkimaan Raamatun uudestaan. Se on merkittävä teksti, ja lähtökohdat vaikuttavat miten me sen ymmärrämme, oli se tieteellistä tutkimista tai ei. 

Syntykonteksti valokeilassa

Raamatuntutkimuksessa on tapahtunut muutos ilmapiirissä viimeisen 20 vuoden aikana.

– Ajatus, että tutkijan tehtävänä on todistaa, etteivät Raamatun tapahtuvat pidä paikkaansa. Sellaista ei juurikaan enää tehdä. Pikkuhiljaa tämä on muuttunut luonteeltaan historialliseksi. Peruskysymyksen asettelu ei ole niinkään ne tapahtumat jota Raamatun tekstit kuvaavat tai niiden historiallisuus. Nykyään pohditaan enemmän tekstien käyttöä, tekstien syntyä, syntykontekstia. 

– Muistettakoon, että se ei ollut Jeesuksen oma kieli. Kun luemme suomen kielistä Raamattua, pohjana on kreikan kieli. Se ei siis ole se, mitä Jeesus on suustaan päästänyt. Hän puhui arameaa. Ja kun käännetään, ollaan heti yhdenlaisessa tulkintaprosessissa.

Tieteellisessä mielessä Raamattua katsotaan siis historiallisena dokumenttina, mutta mitä se dokumentoi?

– Ei niinkään niitä tapahtumia joista tekstit kertovat, koska tekstit ovat syntyneet myöhemmin kuin ne itse tapahtumat. Vanhan testamentin kertomukset tai vaikkapa itse Jeesuksen elämä, syntyajankohdassa on yleensä sukupolvi välissä. 

– Se on selvästi painopiste: yritetään ymmärtää, miten tekstit ovat syntyneet ja miksi ne ovat tällaisia. Oikeastaan, moni ei ole edes ajatellut miten Raamattu on syntynyt?  Se on vain pamahtanut taivaasta valmiina kirjana, jossa on kannet ja tietty sisältö. No, ei ole. Syntyhistoria on pitkä ja tiedämme siitä varsin vähän. Meillä on vain paloja sieltä ja paloja täältä. Tiedämme toki, mikä on lopputulos. 

Tieteellisessä kehyksessä raamatuntutkijan Raamattu ei ole se protestanttinen 66 kirjan kokonaisuus, jonka yleisesti tunnemme. 

– Jos sanon, että Raamatussa on 66 kirjaa, minä jo yksikertaistanut asian. On lukemottomia kristittyjä, joiden Raamatussa on enemmän kirjoja kuin nuo 66. Esimerkiksi vanhantestamentin Apokryfikirjat kuuluivat Bibliaan. Mutta kun Raamattu yleistyi ja sitä alettiin lukemaan joka töllissä, ne jäivät pois. Luther kyllä arvosti niitä sanoen, että ne ovat hyödylliset ja hyvä lukea, mutta ne eivät ole kanonisia ja yhtä tärkeitä kuin muut tekstit. 

Nykyään pohditaan enemmän tekstien käyttöä, tekstien syntyä, syntykontekstia.

Lehtipuu sanoo, että juutalaisuudesta ja kristinuskosta tunnetaan paljon tekstejä, jotka eivät ole tulleet Raamattuun. Juuri nuo muut tekstit ovat nykytutkimuksen mielenkiinnon kohteina. 

– Pitää yrittää kaivaa tietoa kaikkialta, mitä muut tekstit kertovat. Millaisia näkökulmia varhaiskristillisyyteen liittyi. 

Paradoksien kirja

Onko Raamattu sitten ristiriitainen kirja? Lehtipuu sanoo, että ei ole kovin yksiselitteistä  määritellä, mikä on ristiriita. Kyse on hänen mukaansa mielikuvista. 

– Voidaan käyttää termiä jännitteinen. Tulee heti erilainen mielikuva. Teologiassa rakastetaan sanaa paradoksi, joka kuulostaa jo aika positiiviselta. Raamattu ja kristinusko on täynnä paradokseja. Jeesus oli ihminen ja samalla myös Jumala.

Yhtenäistä kuvaa on vaikea muodostaa myös sen vuoksi, että meidän tuntemamme Raamattu, sen kirjoitukset ovat syntyneet eri aikoina, eri kulttuureissa ja kolmella eri kielellä. 

– Kun Raamattua tutkitaan tieteellisesti, lähtökohtana on alkukielinen teksti. Minua kiinnostaa varhainen Raamatun käyttö, ja yritän löytää mahdollisimman varhaisia muita tekstejä, joissa viitataan Raamatun teksteihin. Olen Uuden Testamentin tukija, ja luen lähinnä tekstiä kreikaksi. Mutta siellä on myös latinaa, koptia eli Egyntin kieltä ja keesiä, joka muinainen etiopiassa käytetty kieli.

Vanha testamentti kirjoitettiin herbreaksi ja pieneltä osalta aramean kielellä. Uusi testamentti on kirjoitettu kreikaksi.

– Muistettakoon, että se ei ollut Jeesuksen oma kieli. Kun luemme suomen kielistä Raamattua, pohjana on kreikan kieli. Se ei siis ole se, mitä Jeesus on suustaan päästänyt. Hän puhui arameaa. Ja kun käännetään, ollaan heti yhdenlaisessa tulkintaprosessissa. 

– Löytyy monenlaisia tulkintanäkökulmia. On toki punaisia lankoja. Kyllä sieltä voidaan hahmottaa suuri peruskertomus, että Jumala rakastaa luomaansa ihmistä. Hän tahtoo pelastaa luomansa ihmisen ja ihmiskunnan. Mutta kysymys ei ole yksilöistä. Teologina sanosin, pelastus on kollektiivinen asia. Me pelastumme tai hukumme yhdessä. 

– Olisi hämmästyttävää ajatella, että Raamatusta löytyisi vain yksi näkökulma johonkin asiaan, päättää Lehtipuu.