Eero Junkkaala: ”Arkeologia ei todista Raamattua oikeaksi”

 

Eero Junkkaalan ideoima Raamattu alusta loppuun -konsepti on aiemmin toteutettu viikonlopun mittaisena luentotapahtumana. Nyt raamattuopetukset kuullaan radiosta vuodenmittaisena viikoittaisena sarjana.

GALLUP. ”Raamattu uskonnollisena kirjana asettuu huonosti mikroskoopin alle ja historian tiedoistakin voimme puhua mieluummin todennäköisyyksinä kuin todistettuina asioina”, toteaa arkeologi ja pappi Eero Junkkaala. Teologian tohtori kertoo silti arkeologiaan perehdyttyään oivaltaneensa kirkon pyhän kirjan olevan muinaisen Lähi-idän tärkein historiallinen dokumentti.

Junkkaalan mukaan Vanha testamentti antaa suunnattomasti välttämätöntä informaatiota Israelin muinaisuudesta ja asettuu sumerilaisen, egyptiläisen, babylonialaisen, assyrialaisen, persialaisen ja kreikkalaisen kirjallisuuden rinnalle tärkeänä historian lähteenä.

”Itse asiassa se on Israelin suhteen ylivoimaisesti tärkeämpi ja laajempi kuin yksikään edellisistä. Aharonin kirja oli täynnä raamatunlauseita ja avasi minulle näin uuden maailman Raamatun ja Lähi-idän ymmärtämiselle”, Eero Junkkaala kirjoittaa Areiopagi.fi-sivustolla.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Junkkaalan mukaan vertaileva tutkimus osoittaa esimerkiksi kahden Egyptin faraon sotaretkiraporttien ja Joosuan kirjan kuvaamien Kanaanin maan valloituskertomusten kertovan oletetuista historian tapahtumista samansuuntaisesti, vaikkakin eri näkökulmista.

Arkeologina Junkkaala arvioi, ettei Raamatun ja sen ulkopuolisten tekstien tutkimus sinänsä todista Raamattua oikeaksi, muttei liioin vääräksikään.

”Tutkimuksen jälkeen on entistä hankalampaa väittää, että Raamattu ei puhuisi todellisista historiallisista tapahtumista.”

Kalevala ja Raamattu painivat eri sarjassa

Junkkaala ottaa kantaa myös väitteeseen, jonka mukaan kristittyjen pyhä kirja on Kalevalaan verrattavissa oleva tarukokoelma, joista arkeologiset kaivaukset eivät kerro mitään.

”Melko yleinen kadunmiehen väite on, että Raamattu ainakin Vanhan testamentin osalta on enempi satukirja kuin mikään vakavasti otettava historiateos. Se voi olla kirjahyllyssä Kalevalan ja joulutontuista kertovan kirjan vieressä ja monen ajatuksissa kuulua samaan kategoriaan. Niinpä koko puhe Raamatun arkeologiasta voi kuulostaa oudolta.”

”Useimmat Raamatussa mainitut kaupungit löytyvät kaivausraporteista asianmukaisista kohdista, monien Raamatun henkilöiden nimet esiintyvät löydetyissä piirtokirjoituksissa ja sotien jäljet tulevat vastaan rauniokumpujen tuhkakerrostumina.”

Israelissa on vuosittain kolmisenkymmentä arkeologista kaivausprojektia ja lisäksi useita niin sanottuja pelastuskaivauksia, joissa ennen uudisrakennustöiden aloittamista pyritään varmistamaan arkeologisesti arvokkaiksi arvioitujen löydösten säilyminen tai pelastaminen rakennusalueelta.

”Näissä tulee melko harvoin sellaisia löytöjä, joilla on suoria liittymäkohtia Raamattuun. Silti jokaisessa kaivauksessa kaivetaan Raamatun maata ja lähes jokainen Raamattuun liittyvä löytö vahvistaa käsitystä pyhän kirjan historiallisesta luotettavuudesta”, Eero Junkkaala arvioi.

Hurskas huuhaa-arkeologia tekee vahinkoa tieteelliselle arkeologialle

Junkkaala pahoittelee, että Raamatun arkeologian painoarvoa on viime vuosina horjuttanut kaksi epätieteellistä trendiä: väärennökset ja huuhaa-arkeologia.

”Siinä [huuhaa-arkeologiassa] hurskas mielikuvitus ja amatöörimäinen kaivaustoiminta tuottavat mitä mielikuvituksellisimpia tuloksia. Jotkut näistä on puettu niin uskottavan tuntuiseen asuun, että asioihin perehtymättömän on vaikea erottaa niitä vakavasti otettavasta arkeologiasta.”

Esimerkkinä huuhaa-arkeologiasta Eero Junkkaala mainitsee TV7:ssa esitetyt ohjelmat israelilaisten suorittamasta Punaisenmeren ylityksestä ja Arabiassa sijaitsevasta Siinain vuoresta.

”Toinen hankaluus on syntynyt joistain erittäin taitavasti tehdyistä väärennöksistä. Edelleen käydään keskustelua siitä, onko taannoin löydetty Jaakobin, Jeesuksen veljen luuarkku aito vai ei. Väärennösten vuoksi arkeologit ovat entistä tarkempia siitä, että löytöjen alkuperäinen paikka pitäisi olla tiedossa.”

Väärinkäytöksistä ja uskonnollisen propagandan tarkoitusperiin valjastetusta pseudoarkeologiasta, joka ei täytä tieteen kriteerejä, huolimatta Junkkaala katsoo, että kokonaisuudessaan on ilmeistä, että Raamatun kuvaamat tapahtumat näyttävät arkeologian valossa ankkuroituvan todelliseen historiaan.

”Vaikka Jeesuksen jalanjälkiä ei olekaan löydetty, Pontius Pilatuksen nimi Kesareasta löydetyssä kivessä ja ylipappi Kaifaksen luut roomalaisaikaisessa hauta-arkussa vievät meidät hyvin lähelle Raamatun ydinsanomaa, Jeesuksen ristinkuolemaa.”

Eero Junkkaalan Vieraskynä-kirjoitus Areiopagi.fi:ssä

Seuraa Eero Junkkaalan blogia Seurakuntalainen.fi:ssä

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)