Hyökkäyksiä Mosambikissa: ”Me kristityt olemme maalitauluja”

 
Savesta tehtyjä taloja, joiden edustalla muutama tummaihoinen lapsi. Taustalla afrikkalaista luontoa.

Kristityt ovat olleet väkivallan kohteina jo vuodesta 2017 lähtien Mosambikissa.

Isis on hyökännyt useasti kirkkoihin ja kristittyjen kimppuun alkuvuoden aikana Mosambikissa. Hyökkäykset ovat ajaneet satoja tuhansia ihmisiä kodeistaan. Ne ovat myös aiheuttaneet terveysongelmia sekä vahingoittaneet hengellistä elämää.

Islamistiset sotilasryhmät aloittivat kapinan vuonna 2017 Cabo Delgadon pohjoisessa maakunnassa Mosambikissa. Siitä lähtien kristityt ovat olleet väkivallan kohteita.

Väkivalta on jatkunut, vaikka Mosambik avasi ovensa ympäröivien valtioiden armeijoille. Kapinalliset saivat jo pian väkivaltaisuuksien alettua tukea Isisiltä, ja vuonna 2022 ääriryhmä nimitettiin Isisin viralliseksi osaksi.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

YK arvioi, että yksin Cabo Delgadossa on lähes 670 000 maan sisäistä pakolaista.

Väkivalta on luonut massiivisen humanitäärisen kriisin. YK arvioi, että yksin Cabo Delgadossa on lähes 670 000 maan sisäistä pakolaista.

Väkivalta vähentyi hieman vuonna 2023. Uudet välikohtaukset ovat kuitenkin osoittaneet, kuinka riskialtis tilanne yhä on, erityisesti Jeesuksen seuraajille.

Toistuvia hyökkäyksiä

Uusimmat hyökkäykset ovat kohdistuneet sotilaskohteisiin, mutta Isis-ryhmä on hyökännyt myös kirkkoihin ja kristittyjen kimppuun.

Our Lady of African Mission -lähetysjärjestön kirkko ja toimistot Mazezen kaupungissa sytytettiin tuleen 12. helmikuuta. Sitä seurasi terroristihyökkäys maakunnan pääkaupunkina toimivaan satamakaupunkiin. Hyökkäyksessä tuhottiin myös sairaala ja tori.

Katolisen avustusjärjestön mukaan ryhmä Isisin radikaaleja ryösti kolme Cabo Delgadon yhteisöä 9. helmikuuta 2024. Tuntematon määrä ihmisiä tapettiin ja kidutettiin, ja sadat ihmiset joutuivat pakenemaan.

Open Doorsin yhteistyökumppanit puhuivat äskettäin paikallisen seurakunnan johtajan, pastori Marion* kanssa.

”Mosambikissa me kristityt olemme jatkuvan vainon kohteita. Monia uskovia raiskataan tai tapetaan ja useita kirkkoja ja taloja on tuhottu”, hän kertoi.

D7B87J Dusty Road to Gurue, Mosambik
Väkivalta on luonut massiivisen humanitäärisen kriisin Mosambikissa ja pakottanut lähes 670 000 ihmistä pois kodeistaan. Kuvituskuva.
Vastikään islamistiterroristit antoivat varoituksen kristityille, että heidän tulisi kääntyä islamiin. Viiden kristityn kimppuun käytiin, kun he palasivat metsältä tammikuun lopussa. Nuori mies siepattiin, kun hän yritti puolustaa isäänsä, mutta isä mestattiin hyökkäyksessä.

Kolme muuta lasta onnistui pakenemaan ja ilmoittamaan asiasta paikalliselle poliisille, joka aloitti etsinnän. Isän ruumis löytyi, mutta vainajan siepattu poika on yhä kateissa.

Toinen hyökkäys tapahtui tammikuun 27. päivänä. Sotilaallisen ryhmän jäsenet hyökkäsivät kolmen kodistaan paenneen kristityn kimppuun Pulon kylässä heidän palatessaan työstä. Yksi eloonjääneistä kertoi, että heitä väijyi seitsemän terroristia.

”He kysyivät, olimmeko nähneet poliisien tai armeijan ryhmiä. Me vastasimme, ettemme olleet. Pian meitä lähestyi toinen terroristi vaatien, että jokaisen pitää kertoa oma uskontonsa. Ennen kuin aloimme puhua, he saivat selville, että olimme kristittyjä. Siitä paikasta me lähdimme pakoon”, eloonjäänyt sanoi.

Pakolaisuutta sekä terveys- ja tunne-elämän ongelmia

Paikallisten yhteistyökumppaneittemme mukaan toistuvat hyökkäykset ovat pakottaneet monet asuttamiskeskuksissa asuvat pakolaiset tekemään tilapäistöitä ja henkensä pitimiksi syömään mitä sattuvat löytämään. Open Doorsin kenttätyötä tekevät yhteistyökumppanit sanovat, että monilla pakoon lähteneistä on todettu heikosta ravinnosta johtuvia terveysongelmia.

Hyökkäysten vaikutus hengelliseen ja tunne-elämään on ollut myös halvaannuttava. Monet pastorit ovat kertoneet yhteistyökumppaneillemme, että he eivät pysty palvelemaan pakolaiskirkkoa, koska he itsekin kamppailevat prosessoidessaan hyökkäyksiä.

Hyökkäysten vaikutus hengelliseen ja tunne-elämään on ollut myös halvaannuttava.

Pastori Mario pyytää pikaista rukousta surevien perheiden ja Cabo Delgadon puolesta.

“Rukoilkaamme varjelusta ja rauhaa Mosambikin kirkolle. Me kiitämme Jumalaa ihmeestä, jonka hän on antanut Poikansa pelastustyön kautta.”

*Nimi muutettu turvallisuussyistä

Kuuntele podcast

 

Katso video

Lue lisää kristittyjen tilanteesta Mosambikissa.

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen