Etsimistyön rinnalla täytyy rajata, minkä säilyttäminen on historian elävänä pitämisen kannalta tärkeää.
Helluntaiseurakunnista on parin viime vuoden aikana kyselty erilaisten historiallisten aineistojen, kuten pöytäkirjojen, asiakirjojen, äänitteiden, jäsenlehtien, valokuvien, videoiden tai erilaisten vanhojen esineiden, perään.
– Myös tulevilla Syyspäivillä on tarkoitus nostaa asiaa esiin uudelleen, Helluntaikirkon museotoimikunnan jäsen Markku Sandberg sanoo.
Syyspäivät on helluntaiseurakuntien pastoreiden ja vastuunkantajien valtakunnallinen tapaaminen, joka pidetään tänä vuonna Tampereella lokakuun alussa.
Museotoimikunta lähestyi seurakuntia aiemmin kirjeellä. Siihen saatiin vastaus noin kolmestakymmenestä seurakunnasta.
– Haluaisimme asian tulevan huomioiduksi seurakunnissa vielä laajemmin.
Ajatuksen helluntaiherätyksen museaalisesti merkityksellisten aineistojen kartoittamisesta nosti joitakin vuosia sitten esiin emerituspäätoimittaja Leevi Launonen Ristin Voitossa sekä retrovaliokunnassa, joka muutaman viime vuoden aikana on muun muassa järjestänyt IK-opistolla retrokurssin 1960–1980-lukujen nuorille.
Rakennamme aikaisemman päälle ja kannamme historiaa mukanamme.
Markku Sandberg korostaa, että kysymys on tässä vaiheessa nimenomaan kartoittavasta työstä.
– Yhdistykset huolehtivat omasta aineistostaan. Kiinteää museota ei olla perustamassa.
Työryhmään Sandbergin ja Launosen lisäksi kuuluvan Ritva Palo-ojan mukaan on ymmärrettävää, että seurakunnissa ja hengellisissä järjestöissä katse on enemmän tulevaisuudessa ja tämän päivän asioissa kuin menneisyydessä.
– Rakennamme kuitenkin aikaisemman päälle ja kannamme historiaa mukanamme. Olisi hyvä, jos tiedostettaisiin aikaisemmat vaiheet, kun suunnitellaan uutta, Palo-oja pohtii.
Palo-oja kirjoitti toissa vuonna kotiyhteisönsä Tampereen Helluntaiseurakunnan laajan historiikin. Hänen mukaansa Tampereella on seurakunnassa onnekkaasti ollut alusta pitäen henkilö, joka on hoitanut arkistointia.
Siinä, miten seurakunnissa eri puolilla maata on historiaperinnön kannalta tärkeitä aineistoja säilytetty, saattaa Palo-ojan mukaan esiintyä suurta vaihtelua.
– Ratkaisevina tekijöinä ovat olleet tila- ja henkilöresurssit ja tehtävien priorisointi.
Työuransa Ritva Palo-oja teki museoalalla. Hän työskenteli viimeisenä tehtävänään ennen eläköitymistään kokoelmapäällikkönä museokeskus Vapriikissa.
Aivan toivottoman levällään helluntaiherätyksen historiallinen aineisto ei nykytilanteessa ole. Jotain on hyllyissä tallella etenkin siellä, missä toiminta on ollut aktiivista ja yhdistyksessä on ollut päätoimisia pitkäaikaisia työntekijöitä.
Tällä hetkellä helluntaiherätyksen historiaa tallentavia vapaamuotoisia arkistoja on ainakin Ristin Voittoa kustantavalla Aikamedialla, jonka pommisuojassa Keuruulla on muun muassa lehtien vuosikertoja, vanha valokuva-arkisto sekä äänilevyjä ja niiden studionauhoja. Lisäksi lähetysjärjestö Fidalla on hallussaan lähetysaiheisia kirjoja ja julkaisuja sekä jonkin verran esineistöä pian satavuotisen lähetystyön tiimoilta. Medialähetysjärjestö Avainmedialla on arkistossaan radio- ja tv-ohjelmia 1950-luvulta lähtien. Myös äänittäjä Jouni Kontulalla on merkittävä c-kasettikokoelma kokousäänitteiden kulta-ajalta.
Lisäksi yksittäiset seurakunnat ovat saaneet omaa aineistoaan paikallisten museoiden kokoelmiin. Elokuvaohjaaja Mauri Päivisen tuotanto, joka sisältää muun muassa aineistoa helluntailaisesta lähetystyöstä ja Niilo Yli-Vainiosta, on talletettu Itä-Hämeen museoon.
Esineillä on tarina kerrottavanaan.
Paikallistasolla arvokkaiksi tietolähteiksi saattavat muodostua seurakuntien historiikit, joita on tehty vuosikymmenien saatossa usein seurakunnan täyttäessä pyöreitä vuosia.
Esinekokoelmien kanssa pääosan työurastaan tehnyt Ritva Palo-oja harmittelee sitä, että helluntaiherätyksessä niin sanotun sakramentaalisen esineistön tallentamiseen ei ole panostettu samalla tavalla kuin esimerkiksi evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa.
– Olen kantanut huolta siitä, säilytetäänkö näitä symbolisesti ja historiallisesti merkittäviä esineitä seurakunnissa.
Toinen esineryhmä ovat lähetystyöntekijöiden vuosikymmenien aikana seurakuntaan tuomat lahjat.
– Monissa seurakunnissa lahjoja on runsaasti ja jo säilytystilojen takia joudutaan miettimään rajaamista. Esineen koon tai sen tason perusteella ei päätöksiä pitäisi kuitenkaan tehdä. Poistojen perustaksi ehdotan priorisointia. Siinä tavoitteeksi asetetaan mahdollisimman edustava kokoelma, joka kuvaa seurakunnan lähetystyötä ajallisesti ja lähetystyön luonteen mukaisesti, käytettävissä olevien tilojen ja henkilöresurssien puitteissa.
– Hienolta näyttävä esine ilman tietoa käyttäjästä, lahjoittajasta, iästä ja yhteydestä seurakunnan toimintaan on kokoelman kannalta merkityksetön. Erityisen merkittäviä ovat esineet, joilla on tarina kerrottavana. On mielenkiintoista ja merkittävää, että menneitä tapahtumia voidaan avata esineen kautta.
Museoprojektia viedään eteenpäin nyt nimenomaan kartoittamisena ja arkistointina.
Mieleen nousee silti kysymys, olisiko helluntaiherätyksen kiinteän kokoelman museo mahdollista perustaa jonnekin, esimerkiksi Keuruulle IK-opiston yhteyteen.
Ritva Palo-oja miettii vastausta pitkään ja muotoilee sitten ajatuksensa varovaisesti.
– Hypoteettisesti voisi ajatella, että kiinteällä museolla voisi olisi paikkansa helluntailiikkeen merkittävyyden ja identiteetin vahvistajana. Mutta en tiedä, onko ajatus realistinen, Palo-oja pohtii.
Ennemmin helluntailaisuusmuseossa voisi Palo-ojan mukaan olla kysymys näyttelykokonaisuudesta, joka voisi olla esiteltävissä eri paikoissa.
– Kolmantena vaihtoehtona voisi tulla kysymykseen virtuaalimuseo.
Palo-oja toppuuttelee kuitenkin ajatusta museosta.
– Kaikki ajatukset pysyvästä museosta ovat vielä ennenaikaisia. Tässä ensimmäisessä vaiheessa autetaan seurakuntia arkistoimisessa ja jaetaan tietoa niille seurakunnille, jotka kokevat sitä tarvitsevansa. l
Helluntaiseurakuntien pastoreiden ja vastuunkantajien tapahtuma Syyspäivät Tampereella 1.–3. lokakuuta. Tapahtuman teemana Samassa veneessä.
