Kirkon työn ytimessä on ajatus uskosta, joka näkyy konkreettisina tekoina. Evankeliumin julistamisen lisäksi seurakunnat tekevät paljon avustustyötä kriisien kohdatessa yhteisöjä tarjoten henkisen ja hengellisen tuen lisäksi käytännön apua jakaen ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä.
Himalajan vuoristoalueilla Intiassa toimiva Himalajan Vapaakirkko (myöhemmin tekstissä HVK) on kasvanut merkittäväksi kirkolliseksi ja humanitaariseksi toimijaksi. Vuonna 2025 verkostoon kuului yli 120 seurakuntaa ja tuhansia jäseniä, ja toiminta ulottuu laajasti sekä hengelliseen työhön että käytännön avustamiseen.
Kirkon työn ytimessä on ajatus uskosta, joka näkyy konkreettisina tekoina. Evankeliumin julistamisen lisäksi seurakunnat tekevät paljon avustustyötä kriisien kohdatessa yhteisöjä tarjoten henkisen ja hengellisen tuen lisäksi käytännön apua jakaen ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä.
Samalla kirkko on viime vuosina kehittänyt lähetystyötään. Vuonna 2024 asetettiin tavoite, että jokainen seurakunta olisi mukana viemässä evankeliumia eteenpäin – rukoilemalla, tukemalla ja lähettämällä uusia lähetystyöntekijöitä. Vuosikymmenen loppuun mennessä HVK pyrkii lähettämään 10–15 uutta kokoaikaista lähetystyöntekijää ja laajentamaan toimintaansa uusille alueille.
Kasvun tueksi on rakennettu organisaatio, johon kuuluu muun muassa seurakuntien lähetyskoordinaattorit, talous- ja viestintätiimit sekä rukousverkostot. Rahoitus perustuu lahjoituksiin, seurakuntien tukeen sekä erilaisiin tapahtumiin. Menneisyydestä oppineena nykyiset johtajat haluavat, kaikessa toiminnassa korostaa läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta.
HVK:n visio voidaan tiivistää yksinkertaisesti: jokainen seurakunta on lähetysseurakunta ja jokainen uskova on todistaja. Tämä ajatus on kantanut toimintaa eteenpäin ja auttanut rakentamaan verkoston, joka yhdistää hengellisen työn ja käytännön avun.
Himalajalla usko ei jää sanojen tasolle – se näkyy arjessa, auttamisena ja toivon tuomisena sinne, missä sitä eniten tarvitaan.
Lähetysjohtajan kokemuksia Himalajalta
Kun Nanna Rautiainen aloitti työnsä Vapaakirkon lähetysjohtajana syksyllä 2015, hänen ensimmäinen työmatkansa ulkomaille oli jo suunniteltu etukäteen – se suuntautui Intiaan HVK:n vuosikokoukseen. Jo lapsuudesta asti kuullut tarinat Himalajan seudulta ja vuosien ajan jokaisen vapaakirkollisen kodin pöytää koristavan Himalajan lippaan tuomat mielikuvat konkretisoituivat paikan päällä paikallisten pastoreiden, raamattunaisten ja kirkon hallituksen tapaamisissa.
Kuitenkin virallisia keskusteluja väritti todellisuus siitä, miten vuosikymmeniä aikaisemmin virallisesti itsenäistynyt kirkkokunta oli edelleen riippuvainen Suomesta tulevasta taloudellisesta tuesta työntekijöiden palkkauksessa ja kirkkojen rakennusprojekteissa. Tukea oli vähennetty vuosien ajan, mutta neuvotteluissa HVK:n edustajat toivat jatkuvasti esille paikallisseurakuntien suuret tarpeet ja pelon siitä, että tuen loppuessa kirkkokunta lakkaisia olemasta.
Suurimmassa osassa Aasian kulttuureissa sukupolvenvaihdoksia seurakunnissa ei tunneta tai niitä ei ainakaan aktiivisesti suunnitella. Pastorit johtavat usein seurakuntia kuolemaansa asti ja nuoremmat saavat harvoin tilaa vaikuttaa aikaisemmin.
— Vaikka olin työskennellyt aikaisemmin Aasiassa, myönnän, että yllätyin, miten vahvasti hallituksen jäsenien viesti oli: ”Koska teiltä tulee rahat, niin te päätätte, mitä teemme.” Ajatusta siitäkään, että yli 60-vuotiaan ”kirkkolapsen” pitäisi alkaa seisoa omilla jaloillaan myös taloudellisesti tai jopa kannattamaan ”emokirkkokuntaa”, ei ymmärretty, Rautiainen kertaa.
— Vuosittain saamamme tuki suomalaisilta kuitenkin väheni ja tämä pakotti meitä pienentämään HVK:lle lähettämäämme tukea. Syksyllä 2019 osallistuin HVK:n vuosikokoukseen, jossa oli ihmeellinen yksimielisyys ja Pyhän Hengen läsnäolo. Kirkkokunnalle valittiin uusi johtaja ja hallituksen jäseniä. Ja kun tapahtui jopa sukupolvenvaihdoksia johtotasolla, toiveikkuutemme heräsi, että uudenlainen ajattelu kirkkokunnan tulevaisuudesta ja myös taloudellisesta itsenäisyydestä saisi enemmän tilaa. Ja se tapahtuikin nopeammin kuin olimme uskaltaneet ajatella – mutta intialaisten viranomaisten avulla!
Marraskuussa 2019 Intian viranomaiset ilmoittivat peruuttavansa HVK:n FCRA:n, eli luvan vastaanottaa rahaa ulkomailta taloudellisten kirjanpidollisten epäselvyyksien vuoksi. Uudet johtajat alkoivat selvitellä asioita ja toiveikkaina luvan uusimisesta kolmen vuoden sisällä näkivät sen eteen paljon vaivaa. Lupaa ei koskaan palautettu, ja niinpä SVK ei voinut enää lähettää Suomesta taloudellista tukea virallisia kanavia pitkin.
— Tämä oli totta kai shokki HVK:n johdolle. Vakuutimme heille, ettemme koskaan ole halunneet heitä jättää yksin, vaan rukoilemme, rohkaisemme ja rakennamme heidän kanssaan yhteyttä edelleen. Ja miten paljon heillä on meille suomalaisille kristityille annettavaa, vaikka vuosikymmenten ajan he olivat tottuneet ajattelemaan toisinpäin.
Kuitenkin uusi tilanne pakotti heidät miettimään, miten he selviävät omavaraisesti ja kuinka moni seurakunta mahdollisesti eroaa kirkkokunnasta, kun Suomesta tulevaa taloudellista tukea ei enää ollutkaan saatavilla.
— Kun ajattelen nyt näitä viimeisiä vuosia, jolloin emme ole Suomesta lähettäneet taloudellista tukea HVK:n toimintaan, niin en voi olla ajattelematta, että Jumala käänsi viranomaisten tekemän päätöksen parhain päin! Ne uutiset, mitä saan HVK:sta ovat olleet todella rohkaisevia ja hyvin päinvastaisia kuin mitä he pelkäsivät.
— Seurakuntien määrä on kasvanut, uusien kristittyjen määrä on lisääntynyt ja mikä hienointa, syksyllä 2025 saamani raportin mukaan, kirkkokunnalla on näky, että jokainen seurakunta ja jokainen kristitty olisi lähettäjä. Suomalaisen lähetystyön tuloksena syntynyt kirkkokunta on saanut itse uudenlaisen lähetysnäyn ja -innon. Tämä on innostavaa ja rohkaisevaa, Rautiainen kiteyttää.
