Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Hesarin toimittaja ahdistui ja innostui uudesta synodaalikirjasta

 

Vuoden 2016 synodaalikirja Armon horisontit – Huomisen luterilaisuus julkaistiin Kirkon talossa 19.5.2016. Kuvassa toimittaja Anna-Stina Nykänen. Kuva: Aarne Ormio/Kirkon kuvapankki

Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen moitti kirkollista kielenkäyttöä jäykäksi ja ilottomaksi: ”Puhutaan niin kuin olisi koko ajan kova vatsa.”

Suomen ev.-lut. kirkon piispat kutsuvat kuuden vuoden välein kaikki hiippakuntansa papit synodaalikokoukseen. Näinä päivinä heidän postiluukkuihinsa kolahtaa kotiläksyksi synodaalikirja Armon horisontit – huomisen luterilaisuus (Kirjapaja 2016).

Artikkelikokoelma käsittelee uskonpuhdistuksen juuria, nykyluterilaisuuden haasteita sekä luterilaisuutta ekumenian peilissä. Teos liittyy ensi vuonna vietettävään reformaation 500-vuotisjuhlaan.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

Tänään Helsingissä pidettyyn julkistamistilaisuuteen oli kutsuttu lukijoiden ääniksi Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen ja historioitsija Teemu Keskisarja.

”Voisiko puhua normaalisti”

Anna-Stina Nykänen kertoi kirjan aiheuttaneen hänessä ensin ahdistusta ja kiukkua, sitten helpotusta ja innostusta.

‒ Olin niin kiihdyksissä, että unohdin avaimet kotiin ja lukitsin itseni ulos.

Häntä harmitti harvoin kirkossa käyvien luterilaisten moittiminen maallistuneiksi.

‒ Meissä on paljon oikeiden asioiden tekemistä ja hengellisyyttä.

Nykänen toivoi kirkon tuovan esille enemmän sitä, mikä yhdistää luterilaisten suuria joukkoja. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi arkinen kutsumustyö, jota hänkin kokee toimittajana tekevänsä, sekä veisuu.

‒ Milloin kirkko on täynnä ihmisisä? Silloin, kun lauletaan joululauluja. Miksei virsiä lauleta myös silloin, kun muuttolinnut lähtevät ja vuoden pimeimpänä päivänä?

Anna-Stiina Nykänen moitti kirkkoa jäykäksi viestijäksi.

‒ Jos sana ja kieli ovat tärkeitä, niin voisiko niihin pikkuisen panostaa? Oltaisiin kielellisesti persoonallisia ja kiinnostavia. Puhuttaisiin ihmisille normaalisti, eikä niin kuin olisi koko ajan kova vatsa. Ei jokaisen lauseen tarvitse olla aforismi, Nykänen lasketteli.

Hän toivoi, että kirkosta löytyisi enemmän iloisia ihmisiä, joista tulee tunne, että joku kannattelee heitä. Sellaisten ihmisten varassa voisi itsekin tulla kannatelluksi.

‒ Tällaisia kohtaamisia ihmiset kaipaavat.

”Yllättävän terävä”

Historioitsija Teemu Keskisarja kehui uutta synodaalikirjaa ”yllättävän teräväksi”. Hänen mielestään se potkii päähän historiallisia karikatyyreja.

‒ Uskonto ei ole pato ja tulppa, vaan koski ja lähde. Kirkolla on meiltä paljon vähemmän anteeksipyydettävää kuin yleensä luullaan. Ristiretket ovat hömppää, suomalaiset halusivat itse kääntyä kristinuskoon. He jättivät uhrilehtonsa lahoamaan ja lähtivät kirkkoon vapaaehtoisesti.

Reformaation tarina on toisenlainen.

‒ Kirjassa sanotaan, että reformaatio levisi raivoisasti kuin some-ilmiö. Pidin tästä vertauksesta, Keskisarja totesi.

”Luterilaisuudesta ei voi erota”

Arkkipiispa Kari Mäkinen pohdiskeli luterilaisuuden asemaa nykysuomalaisuudessa.

‒ Kirjailija Samuli Paronen on sanonut, ettei kirkosta voi erota, se on täällä kaikkialla. En tiedä onko tämä enää näin. Mutta luterilaisuuden kohdalla se pitää paikkansa, Mäkinen sanoi.

Entä mikä reformaatiossa on synodaalikirjan mukaan keskeisintä? Artikkelissaan reformaation historiasta Kuopion piispa Jari Jolkkonen lainaa uskonpuhdistaja Martti Lutheria: ”Ristiinnaulitussa Kristuksessa on tosi teologia ja Jumalan tunteminen.”

Jolkkosen mukaan Lutherin uskon syvin periaate oli tämä: ”Kristus on ainoa pelastustie, ei yksi polku monien joukossa.”

Kustantajan edustaja, Lastenkeskus ja Kirjapaja Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Heinonen kiitti piispainkokousta siitä, että se oli valinnut ajatusten välittäjäksi kirjan.

‒ Tämä ei ole nykyaikana ihan itsestään selvää.

Armon horisontit – huomisen luterilaisuus -teoksen ovat toimittaneet piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala ja pääsihteeri Jyri Komulainen. Kirjan tekijänpalkkiot lahjoitetaan Kirkon ulkomaanavun työhön.