Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Helluntaiseurakunnat: Saavuttavan työn resepti 2020-luvulla poikkeaa takavuosista

 

Ex Criminal Day -toiminta on viime vuosina edustanut evankelioimistapahtumia Suomessa. Tarjolla on sanaa, juttuseuraa ja syötävää. Tilaisuudet kokosivat mukavasti väkeä Lahden torilla 8. elokuuta. Kuva: Seppo Haavisto

Diakonia, toiminnallisuus ja somenäkyvyys ovat nykyaikaina avaintekijöitä.

Toiminnallisuus, diakonia ja vahva näkyminen sosiaalisessa mediassa.

Nämä ominaisuudet yhdistävät helluntaiseurakuntien viikkolehden Ristin Voiton helluntaiseurakuntiin tekemän kyselykierroksen mukaan niitä hengellisiä tapahtumia, joilla suomalaisia saavutetaan 2020-luvulla.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

Helluntaiseurakuntien kotimaantyön järjestö Hyvä Sanoma ry:n evankelionnin koordinaattorin Pekka Perhon mukaan niin sanottu kutsuevankeliointi, jossa ihmisiä pyydetään kadulta mukaan varsinaisiin evankelioiviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin on ”varmasti vähäisempää kuin ennen, mutta sitä tehdään edelleen”.

– Varsinkin erityisten tapahtumien kohdalla, kuten joulukonserttien ja suurempien tapahtumien kohdalla tätä on jonkin verran.

– Suuri osa kutsumisesta on siirtynyt sosiaalisen median puolelle. Tässä esimerkiksi Facebook-tapahtumat helpottavat kutsumista tilaisuuksiin ja tapahtumiin.

 

Mielikuvien mukaan seurakunnissa ei järjestetä perinteisiä evankelioivia kokoussarjoja yhtä paljon kuin ennen.

– Tämä vaihtelee paikkakunnittain, Perho sanoo.

– Joissakin seurakunnissa tapahtumien määrät ovat vähentyneet merkittävästi, toisissa järjestetään edelleen tavoittavia tapahtumia.

Esimerkiksi diakonian ja ruoanjakojen yhteyteen järjestetyt hartaudet ja lyhyet tilaisuudet ovat koko 2000-luvun ajan saavuttaneet kohtuullisen hyvin ihmisiä.

– Tämä on totta. Ruokajaon yhteydessä järjestettävät lyhyet hartaushetket, konsertit ja evankelioivat tilaisuudet ovat saaneet kiitosta kävijöiltä monella paikkakunnalla.

 

Helluntaiseurakuntien kasvu on ollut vaisua 2000-luvulla, ja viime vuosina jäsenluvut ovat kääntyneet varovaiseen laskuun.

Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutila arvioi kotimaa24.fi -verkkolehdessä (16.8.), että helluntaiseurakuntien herätyksen ajat sopivat silloiseen maailmantilanteeseen.

– Oli ateistinen Neuvostoliitto, oli monenlaisia profetioita. Odotettiin suuria herätyksiä. Ajallinen konteksti houkutteli perimmäisten kysymyksien ääreen, Knuutila pohdiskeli lehdessä.

– Nykytodellisuutta Suomessa on kristinuskolle välinpitämätön tai jopa kielteinen ilmapiiri. Elintasokin on noussut. Asia ei enää houkuttele kuten ennen.

 

Helluntaiseurakunnat ovat pyrkineet tiivistämään ja kehittämään evankelioivaa palvelutyötä yhteysevankelistaverkostolla.

– Yhteysevankelistoille on kirjoitettu uusi toimenkuva, joka tuo yhteysevankelistalle lisää vapautta toimia omista vahvuuksistaan käsin, Pekka Perho kuvailee.

– Evankelistan ydinkutsumus on saavuttaa ihmisiä, mutta tapoja tehdä se on yhtä monta kun on ihmisiäkin.

Mutta minkälainen on seurakunnan tapahtuma, joka tavoittaa tämän päivän suomalaisia?

– Sellainen, jossa löytyy tekemistä perheen pienimmille toimii todella hyvin.

– Pomppulinnat, hattarakoneet, pehmisten jako ja mukaansa tempaava musiikki tuovat perheitä paikalle kesäaikaan. Syksyllä ilmapallot, temppuradat ja muu hauskanpito toimii hienosti.

– Rekvisiitasta riippumatta, lähtökohtana tulisi aina olla Jumalan rakkauden osoittaminen paikalle tuleville. Kun armollinen ja rakkaudellinen kohtaaminen on kärkenä, avautuvat sydämet kuulemaan lisää Jeesuksesta ja uskosta, Pekka Perho kannustaa.