Festarit ja fanitus karsiutumassa gospelkulttuurista?

Mukana eläytyvää yleisömerta näkee enää harvoin gospelkonserteissa. – Musiikki on nuorisokulttuurin peili. Gospel ei enää jostain syystä kiinnosta, SLEY:n nuorisotyön johtaja Juha Heinonen sanoo. Kuva Maata Näkyvissä –festivaaleilta.
(Minna Penkkimäki)

Paikallistason kohtaamisten merkitys korostuu nuorisotyössä valtakunnallisen kulttuurin hiipuessa.

”Keskisuuret tapahtumat kuihtuvat pois ja Maata Näkyvissä -festivaalit toimivat gospelin viimeisenä isona linnakkeena”.

Tämä on yhä useamman kristillisen musiikin kentän toimijan kuvaus gospelin nykytilasta. Viime vuosina Suomen tapahtumapaletista ovat pudonneet pois muun muassa Vappugospel ja Iso Soitto. Myös gospelkulttuurin runkona olleet maakunnalliset tapahtumat ovat pitkälti hiipuneet. Oma lukunsa on artistien määrä, sekin tuntuu vähenevän.

– Gospel on hiipumassa kristillisen nuorisokulttuurin hiipuessa, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistys SLEY:n nuorisotyön johtaja Juha Heinonen kuvailee.

– Musiikki on nuorisokulttuurin peili. Bändejä on kuunneltu, paitoja ostettu ja pinssejä kiinnitetty laukkuun. On vakava asia, jos kristitty nuori ei enää löydä bändejä ja niihin liittyviä pukeutumiseen vaikuttavia juttuja, joilla voi kertoa omasta uskostaan, identiteetistään ja valinnoistaan.

­– Vaikkapa teatteri tai standup ei oikein pysty täyttämään musiikin jättämää aukkoa, Heinonen sanoo.

 

Myös Maata Näkyvissä haastettuna

SLEY on gospelin pitkäaikainen voimajärjestö. Yli 10 000 osallistujan Maata Näkyvissä -jättitapahtuma on ollut gospelkulttuurin runkopalkki.

Esiintyminen täpötäydessä Turkuhallissa on ollut monelle artistille nuoruuden unelma ja mittatikku sille, mikä on artistin asema gospelin kärkiryhmässä. Tapahtumalla on myös ollut mahdollisuus tilata ulkomaisia esiintyjiä ja ylläpitää kansainvälisen kristillisen rockin tunnettuutta Suomessa.

Myös MN-festivaalit on Juha Heinosen mukaan kuitenkin murroksessa. Tulevaisuudenkuvana ja uhkana on konserttien, bändien ja lavojen määrän väheneminen.

Syy karsimiselle on sama kuin seurakunnissa.

– Kaikesta on aistittavissa, että artistit eivät enää kiinnosta nuoria samalla tavalla kuin ennen, Heinonen sanoo.

 

”Laumasieluisuus vähentynyt”

Tuottaja ja muusikko Samu Räikkönen katsoo, ettei muutos ole tapahtunut vain seurakunnissa.

– Moni asia on muuttunut kymmenessä vuodessa. Yhtenäinen kulttuuri on ylipäätään heikentynyt. Laumasieluisuus on vähentynyt.

Räikkönen viittaa sekulaariin popkulttuuriin, jossa niin ikään on vain muutamia isoja nimiä – ja ne ovatkin sitten todella isoja.

– Muutama bändi Suomessa pystyy vetämään yksin areenoita ja stadioneita täyteen.

Räikkönen puhuu musiikin tekemisen ja kuluttamisen jatkumosta, josta kulttuuri syntyy. Osaansa gospelin hiipumisessa näyttelevät niin artistit, yleisö, tapahtumat kuin musiikin kustantajatkin – ne jotka vielä sinnittelevät kristillisen musiikin parissa. CD-levyn jälkeisenä aikana rahoitus artisteille on ollut yhä heikompi.

– On vaikeaa sanoa missä on muna ja missä kana. Jotta pystyisi tekemään laadukasta musiikkia, siitä pitäisi saada rahaa, mikä on vähäistä nyt kun kaikki pitää olla ilmaiseksi kuunneltavissa. Jos taas ei tee laadukasta musiikkia, yleisö ei ota sitä kuunneltavakseen.

– Jos yleisö taas ei löydä artisteja, ne eivät pääse esiintymään tapahtumiin. Jos tapahtumiin ei tule maksavaa väkeä, niitä ei kannata järjestää, Räikkönen kuvailee kurjistumisen kierrettä.

Lisäksi kulttuurin tukena ei juuri enää ole sitä peilaavaa mediaa, kuten kristillisiä nuorisolehtiä, jotka Nuotta-lehteä lukuun ottamatta lopetettiin jo vuosia sitten.

Räikkönen katsoo, että murrosvaiheessa viitisen vuotta sitten kustantajien olisi pitänyt CD-levyistä kiinni pitämisen sijaan julkaista materiaalia rohkeasti digitaalisilla kauppapaikoilla, kuten iTunesissa tai Spotifyssa.

– Kun nuoret eivät saaneet gospelartistien tuotantoa kuultavaksi, kyllä sillä oli heikentävä vaikutus koko kulttuurin kannalta.

Jo muutaman vuoden ajan nuorten musiikkia ovat CD-formaatissa ostaneet lähinnä nuorten vanhemmat.

 

Ylistys täyttää tyhjiötä

Mikaveli-taiteilijanimellä toimiva artisti Mikael Meklin on nähnyt gospelin nopean hiipumisen 2010-luvulla. Hänen katseensa kiinnittyy kustantajiin.

– Bändit tarvitsevat julkaisijoita ja digitalisaatio on vaikuttanut siten, että enää todella harvat gospelartistit ovat kannattavia levy-yhtiöiden kannalta. Moniakaan uusia artisteja ei lähdetä enää julkaisemaan, Meklin arvioi.

Gospelin rinnalla esiin on noussut uusi kansainvälinen ylistysmusiikki. Se tuntuu voivan hyvin, etenkin kun ylistysyhtyeet eivät useinkaan odota tapahtumajärjestäjiltä suuria palkkioita.

– Tietty aikakausi on ohi. Jos kuunnellaan hengellistä musiikkia tänä päivänä, se on usein suoraa ylistysmusiikkia, Meklin arvioi.

Samu Räikkönenkin noteeraa ylistysmusiikin nousun. Ylistykseen eläydytään ja lähdetään mukaan samalla, kun gospelartistit ovat joutuneet näkemään sen, ettei väki vähenevillä keikoilla osaa enää laulujen sanoja.

 

Omat porukat kiinnostavat

Yksi mielenkiintoinen sivutrendi kristillisessä nuorisokulttuurissa on paikallisuuden vahvistuminen.

– Hiljattain olin konsertissa, jossa yksi maan gospelin ykkösbändeistä kiinnosti nuoria selvästi vähemmän kuin uransa alkutaipaleella oleva paikallinen porukka, Juha Heinonen kertoo.

Maakuntakeskukseen ei myöskään hevin lähdetä konserttiin, jos se sattuu oman nuortenillan kanssa päällekkäin. Omat kaverit merkitsevät nuorille paljon.

Kiertäviä artisteja tarvitaan Juha Heinosen mukaan yhä.

– Hyvällä artistilla on sanoma kohdallaan, hyvä ja luonteva tatsi kuulijaan ja yhteys saadaan syntymään. Hän on valmis palvelemaan, ja hän ymmärtää, että artisti on yleisöä varten eikä yleisö häntä varten.

– Asiat täytyy nähdä laaja-alaisesti kuulijan ja järjestäjän näkökulmasta. Pelkästään oma missio edellä asiat eivät onnistu.

 

Artikkeli julkaistu alun perin Ristin Voitossa 29.4.2017