Ex-Criminals heittää pelastusköyttä muurien sisään

 
ntiset rikolliset Lauri ”Late” Johansson ja Ali Niemelä sanailevat rosoisesti elämän suurista kysymyksistä.

Lauri ”Late” Johansson ja Ali Niemelä ovat kuuden finalistin joukossa Vuoden radio-ohjelma -palkinnon saajiksi. Kuva: Rauno Westerlund

Evankelista Ali Niemelän ja joulukuussa valvottuun koevapauteen päässeen Lauri ”Late” Johanssonin rouhea ohjelmasarja Radio Deissä starttasi helmikuussa. Äänessä ovat olleet niin ”alan miehet” kuin vankien auttaja- ja tukiverkostot.

Lauri Johansson lataa tiskiin murheellisia tilastoja.

– Kolmasosa vangeista vapautuu kadulle, olipa kesä tai talvi. Monilla ei ole asuntoa. Vangit ovat sairain, kouluttamattomin ja lyhytikäisin ryhmä Suomessa. Jos olet kerran ollut vankilassa Suomessa, odotettu elinikäsi on 47 vuotta. 80 prosenttia vangeista kärsii vakavasta päihdeongelmasta.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

”Uskoon tullut vanki tarvitsee paljon tukea, esirukoilijoita ja sielunhoitoa.”

Niin Niemelällä kuin Johanssonilla on omakohtaista kokemusta sellien synkästä arjesta. Kun on itse saanut avun Jumalalta, haluaa välittää samaa hyvää myös muille. Ex-Criminals -sarjan ensisijaisena tavoitteena onkin rohkaista vankeja ottamaan uskon askel, luovuttamaan kaikki Jumalalle.

– Uskoon tullut vanki tarvitsee paljon tukea, esirukoilijoita ja sielunhoitoa. Jos näitä ei ole, liukuminen takaisinpäin on hyvin todellista. Vanha jengi ottaa kyllä avosylein takaisin, Niemelä tietää mistä puhuu.

Alamaailmaan ajautunut

Ali Niemelä valmistui nuorena lukkosepäksi, oli perhe ja lapsia, mutta sitten viina lähti viemään, ja kovien huumeiden myötä kierre syveni.

– Olin hyvä ammatissani, mutta voin todella pahoin, olin suuri häirikkö.

Huumediileriksi päätynyt Ali jäi kiinni ja istui tuomioita yhteensä kahden ja puolen vuoden verran. Elämän rankka todellisuus iski vankeudessa.

– Vaikka olin aika pieni tekijä, se riitti minulle. Silmäni avautuivat, että moni asia on mennyt vikaan.

Uskova vankitoveri

Niemelä tutustui palkkamurhasta tuomittuun Hannu Ratiaan, joka työskenteli vankilan kirjastossa.

– Hannu oli tunnustava kristitty, ja minä mietin, että onpas siinä rohkea kaveri, kun näyttää värinsä. Rauhalliselle keskustelulle järjestyi tilaisuus vankilan kirjastossa, josta Ratia toi Niemelällä hengellistä luettavaa.

– Kuuntelin sellissäni myös Radio Deitä. Kun pääsin siviiliin, ikävä kyllä oli taas kova ralli päällä, ja uskonasiat unohtuivat.

Välähdys yössä

Vuonna 2003 Niemelä väsyi rikoksiin ja päihteidenkäyttöön, ja halusi muutosta. Marraskuisena yönä hän oli päättänyt kävellä huumeruiskut taskussaan Maunulasta Hiekkaharjuun.

– Se oli yliluonnollinen yö. Näin kaikenlaista, rakastavia pareja, ja ajattelin, etten itse enää saa kokea sellaista. Se oli hirveä paikka, mutta siihen Jeesus ilmestyi. Hän oli hyvin kirkas, näin selvästi vain kädet ja Hän sanoi ”Nouse ylös, minä annan sinulle voiman”.

Niemelä koki miten kahleet katkesivat, tuli vapaus. Elämän kuosiin kursiminen otti kuitenkin oman aikansa. Oli velkasaneerausta, ihmissuhdesotkuja.

– Siinä sai pyydellä koko kylältä anteeksi. Niemelä kävi myös poliisiasemalla pahoittelemassa tekosiaan tutulle poliisille.

– Sen jälkeen sain ajella liikenteessä rauhassa, alkoi rauhan aika.

Lyönneillä kasvatettu Late

Lauri Johansson muistelee lapsuuttaan, jolloin väkivaltainen isä kuritti humalassa pikkupoikaansa.

– Faija hakkasi minut aina etukäteen, koska kuitenkin teen kohta jotain. Siitä tuli kierre, sain selkään, ja tein taas pahaa…

Vanhempien eron jälkeen 13-vuotias Late muutti isän väkivaltaisuuden vuoksi äidin ystävättären luo, mutta turvallisen isähahmon puuttuessa hän alkoi pian pyöriä kylän pultsareiden kanssa. Mukaan tulivat alkoholi ja rikokset.

Johanssonin tekemät kolme henkirikosta sekä uskoontulo ovat saaneet runsaasti palstatilaa mediassa. Mies kertoo tuntevansa edelleen häpeää teoistaan.

”Menin vankilassa raamattupiiriin, sillä halusin oikeasti muuttua.”

– Murhat, joista istuin, liittyivät huumekauppoihin. Siinä maailmassa, rikollisjengeissä ja ammattirikollisuudessa, oli omat lakinsa. Elin amfetamiinipöllyssä ja luulin, että olen suuri kingi ja minulla on valtaa. Kaikki mureni kuitenkin.

Rukoileva äiti

Pikkupoikana Lauri kävi pyhäkoulussa, ja uskonasiat ovat aina kiinnostaneet häntä. Äiti rukoili poikansa puolesta kuolemaansa saakka.

– Menin vankilassa raamattupiiriin, sillä halusin oikeasti muuttua.

Voimakkaan syyllisyyden ahdistama mies teki uskonratkaisunsa marraskuussa 2007. Muutaman päivän jälkeen, syntymäpäivänään, hän otti yhteyden Helsingin väkivaltarikosyksikön tutkijaan, ja tunnusti kaksi selvittämätöntä murhaa.

Ex-Criminals välittää toivoa toivottomille

Entiset konnat, Ali ja Late, löivät hynttyyt yhteen, ja ovat yhdessä järjestäneet Ex-Criminals -päiviä vuodesta 2014 lähtien. Ulkoilmatapahtumaan osallistumisen kynnys on haluttu pudottaa mahdollisimman matalaksi. Päivän aikana entiset vangit kertovat elämästään sekä paremmasta tulevaisuudesta Jeesuksen kanssa. Vankilassa niin ikään uskoon tullut, maineikas kitaristi Jukka Tolonen, on ollut mukana musisoimassa.

Miesten radio-ohjelmasarja, Ex-Criminals, alkoi Radio Deissä helmikuun alussa. Idea syntyi Alin päässä ja pienen suostuttelun jälkeen Laurikin innostui asiasta. Yhteydenotto Radio Deihin pisti pyörät liikkeelle.

– Jos yksikin ottaa Jeesuksen vastaan, se on meille suuri voitto, Niemelä kiteyttää molempien miesten tunnot ohjelmastaan.

Lauri Johanssonin ja Ali Niemelän haastattelu on alun perin julkaistu Radio Dein ystävien Aalloilla-lehdessä. Tilaa itsellesi näytenumero.

Ex-Criminals Radio Deissä tiistaisin klo 22.05 ja uusintana keskiviikkoisin klo 16.05.

Kuuntele sarjaa podcasteina.

 

Kuuntelijapalautetta

Ex-Criminals –sarja on saanut poikkeuksellisen paljon palautetta Radio Dein kuuntelijoilta. Alla muutama ote.

Hieno ohjelma tämä Ex-Criminals. Harvoin kuulee näin rehellistä ja aitoa puhetta. Raamattuun viitattiin jatkuvasti ja rohkaistiin niin mahtavasti. Nämä juontajat olivat ystävällisiä ja asiantuntevia. Mielenkiintoinen vieras. Tässäpä mainio ohjelma meille kaikille. – Päivi

Tuo eilinen ex-konnien ohjelma oli suorastaan hauska, kun kolme ex-konnaa oli koolla. Oli kivaa huumoria mukana. Kiitos! –  anonyymi

Rakkaat veljet Ali ja Late Kristuksessa! Jatkakaa vaan samaan rehelliseen tyyliin! Kaikkihan me ollaan tosiasiallisesti rikollisia pyhän Jumalan edessä ilman Jeesusta. – Taina

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)