Kirjoittanut
Viiden lapsen äidille usko Jumalaan ja kiitollisuus pienistä hetkistä ovat asioita, joista hän ammentaa voimaa kiireisen arjen keskellä.
Elina ja Jukka-Pekka Vaittinen avioituivat nuorina. He ehtivät olla naimisissa seitsemän vuotta ennen kuin perheenlisäystä ilmaantui. Nykyisin perheeseen kuuluvat lapset Juhana, 14, Taneli 10, Katariina kahdeksan, Pietari 2,5 vuotta sekä Susanna-vauva, joka on haastatteluntekohetkellä vähän yli puolivuotias.
Vaikeuksistakin voi tulla voimavaroja
Kristillisestä mediatyöstä äitiyslomalla oleva Elina Vaittinen on ollut lapsesta asti uskossa. Hänelle on luontevaa turvautua Jumalaan arjen pienissäkin haasteissa.
– Voin aina jättää asiat Jumalalle, kun tuntuu, että tästä ei selvitä. Mitä rankempaa on, sitä enemmän huokailen, että Herra auta nyt tässäkin asiassa – Esimerkiksi yöllä, kun en ole saanut nukuttua ja olen ihan poikki ja yksi lapsi yskii tauotta ja toinen huutaa vatsakipujaan. Jumalasuhteeni on vahvistunut, kun tajuan, että todella tarvitsen apua. Se, että on monia asioita, joissa emme mieheni kanssa tiedä, miten meidän kasvattajina tulisi toimia, pakottaa meidät rukoilemaan yhdessä.
Perheenäiti on havainnut, että suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan liikaa yksin pärjäämistä. Hän kertoo joutuvansa turvautumaan Jumalan lisäksi usein ihmisten, kuten lasten isovanhempien, apuun. Hänen mielestään Jumala opettaa lapsiaan myös nöyrtymään ja pyytämään apua toisilta ihmisiltä.
– On ollut monia elämänvaiheita, joissa olen miettinyt, selviänkö tästä, tai on tuntunut, että olen uupumuksen partaalla. Jumala ei lähetä yleensä sellaista apua, että yhtäkkiä kaikki muuttuu helpommaksi. Hän antaa aina kuitenkin jonkin avun. Ihminen ei sitä välttämättä edes itse tajua, kunnes hän huomaa, että selvisikin eteenpäin. Voi olla, että ne asiat kääntyvätkin voimavaroiksi, mitkä ovat olleet kaikkein kipeimpiä ja uuvuttavimpia. Sekin on arvokasta, että pystyy tajuamaan, mitä on olla todella uupunut. Silloin ei niin herkästi vaadi toisilta ihmisiltä täydellistä jaksamista.
Lasten osallistaminen seurakuntaan on Elinalle sydämenasia
Elina on huomannut omista teini-ikää lähestyvistä lapsistaan, etteivät he ole innokkaita lähtemään kirkkoon. Siellä ei ole yleensä ohjelmaa heidän ikäisilleen, eikä aikainen herääminen houkuta. Hänen mielestään pitäisi kysyä nuorilta itseltään, miten jumalanpalveluksia voisi kehittää niin, että he kokisivat mielekkääksi kirkkoon lähtemisen. Hän toivoo, että lapsia ja nuoria otettaisiin mukaan myös palvelutehtäviin.
– On monia tehtäviä, joita lapsetkin voivat tehdä varsinkin, jos ajattelee tällaisia melkein rippikouluikäisiä. Se sitouttaisi lapsia seurakuntaelämään, että heillä olisi joitakin tehtäviä ja heidät otettaisiin mukaan päätöksentekoon.
Vaittiset pyrkivät siihen, että jumalanpalveluksiin mentäisiin mahdollisimman usein koko perheenä. He ovat olleet mukana aloittamassa Valon messuja Puistolassa, Malmin seurakunnassa.
– Valon messu on pyritty toteuttamaan sillä lailla, että lapset voivat olla koko ajan mukana kirkkosalissa. Messun ajaksi avataan ovet kirkkosalin takaosaan, jossa on patjoja ja leluja ja piirustuspöytä. Sieltä kuuluu messun aikana lasten leikkien pieni häly, mutta ei se haittaa mitään. Meille on tärkeää, että ihmiset pystyvät tulemaan messuun lasten kanssa. On niin paljon sellaisia jumalanpalveluksia, joihin ei ole helppoa lasten kanssa mennä.
”Kun pysähtyy hetkeen, aika ikään kuin lisääntyy”
Elina kuvaa olevansa ”krooninen murehtija” ja kova touhuamaan. Suurperheessä tekeminen ei koskaan lopu. Hän on kuitenkin yrittänyt tietoisesti opetella pysähtymään, tarkkailemaan luontoa ja havainnoimaan sellaisia asioita omassa elämässä, jotka ovat hyvin.
– Kun on hetkiä, jolloin asiat ovat tosi hyvin, yritän pysähtyä niihin ja kiittää niistä. Muutama päivä sitten olin kuistilla. Minulla oli vauva kantorepussa ja hyssytin Pietaria rattaissa päiväunille. Ajattelin, että tämähän on mahtavaa, linnut laulavat ja vauva kurkkii repusta ja ihmettelee kanssani. Oli juuri satanut ja metsä näytti kauniilta. Tuli kevätfiilis.
Elina ihastelee päivittäin Jumalan luomistyötä myös omissa lapsissaan. Lasten kautta hän on oppinut paljon Jumalasta.
– Lapset ovat lahjaa, jonka olemme saaneet. Voimme vain ottaa vastaan ja ihmetellä. Jumala on antanut tähän perheeseen nämä ihmiset, joilla on jokaisella oma henkilökohtainen tiensä. He ovat opettaneet minulle elämän kunnioittamista.
