Aasialainen evankelinen allianssi varoittaa hindunationalismista

 

Hindulainen hautajaisseremonia, jossa vainaja lasketaan Ganges-jokeen. Kuva: Istockphoto

Aasialaisen evankelisen allianssin pääsihteeri Richard Howell varoittaa kasvaneesta hindunationalismista

Howell puhui 13.11. viidennessä, ekumeenisessa kongressissa ”Kristittyjen vainot tänään” Schwäbisch Gmündissä, Saksassa. Hän johtaa teologista seminaaria New Delhissä. Aiheesta uutisoi idea.de.

Intian pääministeri Narendra Modin hallitus on Howellin mukaan omaksunut hindutva-opin, jonka mukaan kristittyjä suvaitaan vain, mikäli nämä alistuvat hindulaiseen, johtavaan kulttuuriin. Oppi on teologisen seminaarin johtajan mukaan väkivaltainen ideologia, jota tukevat myös Intian muut, vaikutusvaltaiset poliitikot. Muun muassa Uttar Pradeshin osavaltion pääministeri Yogi Adityanath on sanonut, että kaikkien kristittyjen olisi jätettävä Intia vuoteen 2021 mennessä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Poliittinen hindulaisuus ja uskonnollisesti perusteltu väkivalta on saanut tänä vuonna aikaan jo 200 hyökkäystä kristittyjä vastaan; vuonna 2016 niitä oli 216. Karnataka, Madhya Pradesh, Chhattisgarh ja Tamil Nadu ovat vaarallisimmat osavaltiot.

Intiassa on 1,25 miljardia ihmistä, joista 82 prosenttia on hinduja, 12 prosenttia muslimeja ja vähintään kolme prosenttia kristittyjä. Muut kannattavat ennen kaikkea luonnonuskontoja.