Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Kirjoittamani Uuden Tien (6/2012) artikkeli Kuka kelpaa Suomen kirkon papiksi? nostatti melkoisen keskustelun naispappeuteen liittyvistä kysymyksistä eri medioissa. Keskustelussa on suomittu Tampereen piispa Matti Revon papiksi vihkimää nuorta miestä, joka vakaumuksensa vuoksi ei näe oikeana toimia alttariyhteistyössä naispappien kanssa. Kysymystä on käsitelty tasa-arvoasiana tai syrjintänä, kuten Sari Roman-Lagerspetz kirjoittaa Kotimaa-lehden kolumnissaan 23. helmikuuta: ”Naispappeuden vastustajien peruslähtökohta on epäkunnioittava. He kieltäytyvät kunnioittamasta naispuolisten pappien kutsumusta.”
Voisiko tätä kysymystä katsoa uskonnonvapauslain näkökulmasta? Suomen perustuslaki nimittäin takaa jokaiselle kansalaiselle ei vain uskonnon, vaan myös omantunnon vapauden. Tämä koskee niitä, jotka tulevat Raamatun sanan äärellä siihen tulokseen, että naiset voivat toimia pappeina, mutta myös niitä, jotka samaa Raamattua lukiessaan päätyvät kielteiselle kannalle. Molempien omantunnon vapautta on kunnioitettava myös käytännössä. Pakottaminen, uhkailu tai kiristys puolin tai toisin on uskonnonvapauslain vastaista.
Perustuslain mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Kirkossa näyttäisi olevan vallalla käsitys, että uskonnonvapaus on vain ajattelun vapautta, vaikka laki menee paljon pidemmälle: vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa, harjoittaa ja ilmaista vakaumus. Alttariyhteistyöhön voisi hyvin soveltaa periaatetta, että kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Miksi kirkossa vedotaan vain siihen, että mistään työtehtävistä ei voi kieltäytyä, kun tällainen mahdollisuus muuten yhteiskunnassa toteutuu? Esimerkiksi journalistilla on oikeus kieltäytyä omantuntonsa vastaisesta kuvaus- tai kirjoituskeikasta ilman pelkoa työpaikan menetyksestä. Myös koulumaailmassa uskonnonvapauslaki on otettu tosissaan, vaikka se edellyttää opettajilta erikoisjärjestelyjä ja vaihtoehtojen miettimistä.
Itse viidesläiseen herätysliikkeeseen kuuluvana naisena, lähetystyöntekijänä ja toimittajana en ole kokenut syrjintää, alistamista enkä mielipiteiden tai omantunnon kahlitsemista perinteisellä virkakannalla olevien miesten taholta siitä huolimatta, että itselleni ei ole ongelma mennä kuulemaan naispapin saarnaa tai saada häneltä ehtoollista. Vaikka Kansanlähetyksen virallinen kanta pappeuteen on perinteinen, järjestössä noudatetaan samalla uskonnonvapautta, sillä meillä saavat toimia niin naispappeuden hyväksyjät kuin siihen kielteisesti suhtautuvatkin. Kunnioitamme toistemme mielipidettä ja omantunnonvapautta.
Suomen kirkon vahvuutena on pidetty sitä, että sen katto on korkealla ja seinät leveät. Jotta näin edelleen olisi, kirkon olisi syytä alkaa noudattaa uskonnonvapauslakia käytännössä.
