Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Voimauttavaa valokuvausta

 

Yhdeksänvuotias Joosua-poikamme sai joululahjaksi digitaalikameran.

Se oli meille halpa investointi kun ottaa huomioon, ettei hän ollut vielä siihen mennessä koskaan vaatinut itselleen minkäänlaista lelua. Olimme saaneet kulkea kaikessa rauhassa suurten ostoskeskusten leluja pursuvien hyllyrivistöjen ohitse ilman, että Down-lapsemme olisi osoittanut niitä kohtaan juuri minkäänlaista mielenkiintoa.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Tästä syystä syntymäpäivinä ja jouluaattoina yksi suurimmista ongelmistamme oli lahjan valitseminen. Mitä antaisimme pojalle lahjaksi, joka häntä ihan oikeasti ilahduttaisi? Joosuaa kun kiinnostivat vain taskulamput, suurennuslasit ja erilaiset peilit. Mutta se toivelista oli jo aikaa sitten täytetty.

Sitten huomasimme pojan uuden kiinnostuksen kohteen: digitaalikamerat! Aina kun Joosua näki jonkun kädessä kameran, hän halusi heti nähdä otetun kuvan kameran näytöltä. Ystävälliset ihmiset antoivat Joosuankin ottaa kuvia. Poikaa kiinnosti valokuvaaminen, erityisesti siksi, että otetun kuvan saattoi heti nähdä kameran näytöltä. Siispä päätimme ostaa pojalle joululahjaksi digitaalikameran.

Jouluaattona seurasimme hyvin jännittyneenä, kun Joosua avasi lahjaansa. Pojan ilme olisi ollut kuvan arvoinen, kun hän näki uuden kameran. Kerrankin saimme vaimoni kanssa iloita yhdessä lapsemme kanssa onnistuneesta lahjavalinnasta. Antamisen ilo saa täyttymyksen kun saa jakaa lahjan saajan ilon.

Siitä alkoi hyvin erikoinen jakso elämässämme. Joosua oli nimittäin superahkera valokuvaaja. Joulupyhien viettoon sisältyi tauoton salamavalon välähtely. Sano muikku -yhteiskuva-asetelmia jaksettiin ottaa muutamia kymmeniä kertoja, mutta rajansa kaikella. Kun emme jaksaneet jatkuvasti hymyillä kameralle, poika keskittyi kuvaamaan muita kohteita.

Joulupyhien aikana Joosua otti 634 digitaalikuvaa! Kun siirsin kuvat kameran muistista tietokoneelle ja aloin katsella niitä, jouduin syvän puhuttelun valtaan, tajusin, että perheemme oli täydellisesti läpivalaistu. Mikään eikä kukaan ollut päässyt piiloon Joosuan kameran lahjomatonta linssiä.

Miltähän minun ja perheeni elämä näyttää kaikkinäkevän Jumalan silmissä?
Joosua oli onnistunut ottamaan monia tosi hyviä kuvia, joita voisi laittaa perheenjäsenille katsottavaksi. Mutta sitten seurasi sarja sellaisia kuvia, joita kuvauksen kohteena olleet henkilöt eivät varmasti haluaisi ikimaailmassa nähdä!

Joidenkin kuvien kohdalla nauroin katketakseni, niin koomisia tilannekuvia ne olivat. Itse asiassa ne olivat todellisia helmiä. Ei sellaisia kukaan ”tavallinen kuvaaja” saisi aikaan, koska Joosuan kuvissa oli niin originaalinen perspektiivi.

Sitten seurasi sarja nukkuvien perheenjäsenten lähikuvia, jotka Joosua oli käynyt ottamassa salaa varhain aamulla. Lopuksi hän oli ottanut kuvan lähes jokaisesta kotimme esineestä. Poika oli jopa avannut kaappien ovet ja ottanut kuvan kaikista kaapeissa olleista tavaroista. Kotimme kaikki tavarat oli kuva-arkistoitu.

Sitten löytyi vielä sarja uniikkiotoksia, jotka pärjäsivät hyvin taidevalokuvanäyttelyissä. Jotkut kuvista olivat kuin mielenkiintoisia arvoituksia.

Kiersin yhdessä vaimoni kanssa kotimme eri huoneissa ratkaisemassa näitä kuva-arvoituksia. Tehtävänimike oli: etsi mistä tämä kuva on otettu? Ja meillä oli Tarjan kanssa hyvin hauskaa!

Minun oli lopulta tunnustettava, että Joosua oli yllättänyt kuvaamistaidollaan. Ei-tyypilliset kuvat avasivat silmäni näkemään asioita eri tavalla. Aamulla olin lukenut sanomalehdestä erään yliopiston mainoksen: Voimauttavan valokuvan perusteet! Ajattelin ilmoittaa poikani tuolle kurssille – opettajaksi!