Usko ilman tekoja on kuollut

Yksi kristinuskon varhaisimmista nimistä oli yksinkertaisesti tie.

Usko ei ole vain teoriaa, vaan elämää. Ehkä moni on kuullut tämän huomion saarnoissa.

Perheniemi Rohkaisun voima

Ei voi oppia tanssimaan, kokkailemaan tai vaikkapa maalaamaan tutkimalla ohjekirjoja ja reseptejä. Nämä oppi vasta tekemällä, alkeista alkaen ja vähitellen kehittyen.

Usko kuuluu tähän joukkoon. Sama koskee uskontoja yleensä. Niissä on enemmän kyse tekemisestä, kuin ajattelemisesta.

”Myytti on olennaisesti opas”, toteaa Karen Armstrong osuvasti pienessä kirjassaan Myyttien lyhyt historia. Myytit eivät niinkään ole muinaisia tietopaketteja, teoriaa.

The proof of the pudding is in the eating, sanotaan englanniksi. Ilmaisu viittaa siihen, että juuri syömällä selviää onko jokin sotku hyvää, kuuntelematta mitä toinen selittää sen koostumuksesta tai ainesosista.

Epäileväinen saattaa vähän kapinoida tätä vastaan. Uskontoja tai vaikkapa myyttejä olisi mukavampi arvioida ulkopuolelta. Niiden juju tai se jotain jää kuitenkin näin tavoittamatta. Sama asianlaita koskee siis arkisia asioita, kuten tanssia tai vaikkapa kokkaamista. Sotkun ”syöminen” vasta kertoo siitä jotain oleellista.

Tarkoitus ei siis ole puolustaa uskoa vetoamalla johonkin sisäpiirin salattuun tietoon ja eristää se kritiikin ulottumattomiin. Pointti on yksinkertaisesti se, että vain käytännöllä voidaan arvioida toimiiko uskonto.

Jeesus totesi olevansa tie. Hän ei osoittanut tietä tuolla tai täällä, vaan totesi ykskantaan itse olevansa tie. Hän on myös ovi, omien sanojensa mukaan.

Pieni esimerkki kristillisestä elämästä 300-luvulta on hyvä. Se on jeesusmainen.

Ammonaksen luo tultiin vihaisina kertomaan, että eräällä munkilla oli huoneessaan nainen. Piispa Ammonasta vaadittiin karkottamaan tämä pahennusta aiheuttava munkki. Ammonas lähti väen kanssa kyseisen munkin huoneelle. Nähdessään heidän tulevan munkki kätki hädissään naisen suureen ruukkuun. Ammonas oivalsi heti, miten asiat olivat. Hän meni suoraan ruukun luo, istuutui sen päälle ja pyysi veljiä tarkistamaan huoneen. Kun mitään ei löytynyt, Ammonas lausui: ”Antakoon Jumala teille anteeksi syytöksen, jonka teitte tätä munkkia vastaan.” Ammonas puristi lähtiessään munkin kättä, katsoi häntä silmiin ja sanoi lähtiessään: ”Pidä huolta itsestäsi, veli”. Ammonaksen rakkaus johti munkin pian katumukseen.