Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaajaSaimme kerran lapsuudenperheeseeni kaukaisia vieraita, kun isäni eno, joka oli jo nuorena muuttanut Amerikkaan, tuli tapaamaan vanhaan kotimaahan jääneitä sukulaisiaan.
Oli kummallisen kodikasta katsella ja kuunnella tuota vanhaa miestä, joka istui siinä vanhempieni olohuoneessa, kiikutteli keinutuolissa ja puhui suomea amerikkalaisittain murtaen, välillä etsien ja hapuillen sanoja. Hän oli hämmästyttävästi saman näköinen kuin sisarensa, isäni äiti, ja erehdyttävästi saman oloinen kuin setämme, isäni veli, joka oli meille tuttu ja läheinen. Tunnistimme heissä kaikissa aivan samoja eleitä ja ilmeitä. Emme olleet koskaan ennen nähneet tätä Amerikan enoa, mutta hän näytti ja kuulosti oudon tutulta. Hänen seurassaan oli heti kotoinen olo.
Veri on vettä sakeampaa, sanotaan. Perhesiteiden vahvuus ja voima kirkastui minulle uudella tavalla sinä kesänä, jona menetimme vanhimman poikamme. Tajusin silloin, että menetys ei koskettanut vain meidän ydinperhettämme vaan koko sukua. Yksi meistä oli poissa, ja me jäljelle jääneet tunsimme meitä yhdistävän siteen selvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Olemme samaa perhettä, samaa lihaa ja verta, samoja geenejä ja samaa perimää. Meillä on yhteinen historia, ja elämämme loppuun asti ja sen jälkeenkin meidän nimemme kirjoitetaan samaan sukupuuhun.
Tänä kesänä olen lukenut Apostolien tekoja, Uuden testamentin kirjaa, jota kutsutaan joskus myös ”Pyhän Hengen teoiksi”. Sen joka sivulla Jeesuksen opetuslapset tuntuvat kiitävän vaivattomasti eteenpäin Hengen tuulessa. Olen ihastellut heitä ja haikaillut jotakin samanlaista tapahtuvaksi omassa elämässäni. Miksei minulla ole yhtä läheinen ja hyvällä tavalla arkinen suhde Pyhän Hengen kanssa? Mitä minä oikeastaan ajattelen Pyhästä Hengestä?
Tiedän, että Pyhä Henki on ”hän”; hän on persoona. Hän on se, josta Jeesus sanoi, että on hyvä, että hän itse menee pois, koska silloin Pyhä Henki voi tulla. Hengen tulemisen ja olemisen meidän kanssamme täytyy siis olla tosi hyvä juttu!
Ja kuitenkin aina joskus tunnen kiusausta ajatella Pyhää Henkeä kummallisena voimana, joka saa aikaan outoja asioita ja jonka suhteen on syytä olla aina pikkuisen varuillaan. Vähintäänkin hän tulee ja menee niin kuin tahtoo, eikä hänen paikalla olemiseensa voi koskaan ihan täysin luottaa. Tai siihen, että hän välittäisi pysähtyä minun kohdalleni. Ja jos hän joskus niin tekisikin, ymmärtäisinkö hänen olevan lähellä?
Mutta Jeesuksen kuvaus Pyhästä Hengestä on aivan toisenlainen. Jeesus lupasi, että kun hän lähtee takaisin Isän luo, hän ei jättäisi meitä yksin eikä orvoiksi, sillä Pyhä Henki tulisi olemaan meidän kanssamme. Ja kun Henki tulisi, hän tulisi jäädäkseen. Henki tuntuisi meistä myös heti hyvin tutulta, sillä Jeesus kutsui Pyhää Henkeä ”toiseksi puolustajaksi”, joka tulisi olemaan toinen samanlainen kuin Jeesus itse. Ei siis vain hiukan saman näköinen tai saman kuuloinen, vaan samanlainen kuin hän. Toinen, joka on samaa olemusta kuin hän itse, sillä sen ajatuksen tuo Jeesuksen käyttämä sana sisältää.
Amerikan eno tuli kaukaa, en ollut koskaan häntä nähnyt. Ja kuitenkin hän oli tutun ja turvallisen oloinen, koska hän oli samaa sukua, samaa perhettä kuin me. Jumalan kolmiyhteys on mysteeri, jota en yritäkään ymmärtää, saati selittää. Mutta jotakin siitä tavoitan, kun ajattelen, että Pyhä Henki ja Jeesus ovat saman perheen jäseniä, sen ydinperheen, johon kuuluvat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ja jos Jeesus on meille tuttu ja turvallinen, niin on myös Henki, hän, joka on toinen samanlainen kuin Jeesus.
Syksy on tullut, ja on käynyt niin kuin kesällä pelättiin. Pandemia ei ole hellittänyt otettaan, päinvastoin, ja meitä kehotetaan suojautumaan ympärillämme vaanivilta näkymättömiltä viruksilta entistä tarkemmin. Mutta mitä ikinä koronasyksy 2020 sitten tuokaan tullessaan, yksi asia on varma. Myös näkymätön Pyhä Henki on Jeesuksen lupauksen mukaan meidän jokaisen kanssa, eikä hän jätä meitä yksin. Henki muistuttaa meitä siitä, että Jeesus jätti meille oman rauhansa, josta kumpuaa myös rohkeus astua tähänkin syksyyn.
