Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Teesit syyskuulle

 

En tunne 24 vuoden ajalta, jolloin olen toiminut päihde- ja sosiaalityön ammatissani, yhtään toipumistapausta yhteiskunnasta syrjäytyvien ihmisten, sopeutumattomien, assosiaalisten, rikollisten, neurootikkojen, ylivelkaisten, psykoottisten, vanhojen ja parantumattomasti sairaiden parissa, jossa onnistuneen hoidon takana olisi nerokas hoito-ohjelma, erinomainen lääke tai ammatillisesti huippuunsa viritetty älykkö auttaja. En ainuttakaan!
Kaikissa sadoissa toipumiskertomuksissa, joita olen kerännyt, taustalla on kohtaaminen ihmisen kanssa, jossa on herännyt toivo. Kohtaaminen ihmisen kanssa, joka on voinut olla naapuri, ystävä, järjestötyöntekijä, pappi, diakoni, lääkäri, terapeutti, psykiatri, vanginvartija tai vaikkapa poliisi, mutta ennen kaikkea ihminen.

Toivon voimavaroja saadaan käyttöön, kun onnistutaan muuttamaan yksityisen ihmisen ja yhteiskunnan painajaisuni uudeksi unelmaksi, jossa ihminen täyttyy elämästä, omaan kehoonsa kotiutuneena, avoimena ja suhteessa maailmaan, joka on hänen omansa – lyhyesti, ihminen joka alkaa elää omaa elämäänsä.
Tästä syystä tuntui kovin kummalliselta, että presidentti Niinistön nuorten syrjäytymisen teema, tavallisia asioita, kohtasi niin kovan kritiikin. Juuri tavalliset asiat toimivat – tänäänkin. Presidentin teemat naureskeltiin pois agendalta, mutta ne olisi kiireesti kaivettava esille.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Ne jotka ovat ottaneet ruotsinkielen tai uskonnon vastustamisen elämäntehtäväkseen Suomessa, ovat huomaamattaankin yhteiskuntamme vihollisia. Me tarvitsemme yhteistä ponnistusta ja intoa. Ruotsin- ja suomenkielisten välillä vallitsi jo hyvä yhteisymmärrys ja tiivis yhdessä tekeminen oli astunut kuvaan.

Kristillisten perinteiden romuttaminen ja keväällä käyty suvivirsi-taistelu tuntuvat nyt syksyllä jo myrskyltä teelusikassa (vesilasikin on liian suuri kuvaamaan tätä) – maailmassa rintamalinjat ovat revenneet ihan aikuisten oikeasti ja tällä kysymyksellä yritettiin rakentaa eripuraa lintukotoomme. Nyt meidän pitäisi tsempata toisiamme, sen sijaan että alamme luomaan rintamalinjoja kielen, ihonvärin tai uskonnon perusteella.

Olin 28-vuotias yrittäjä kun 90-luvun lama iski Suomeen. Toivoton tilanne vaihtui toivoon ja lukuisiin onnistumisiin, onnistuin uudelleen myös yrittäjänä ja synnytin toimivan tehtaan työpaikkoineen ja laitoin kuntoon monia kolmannen sektorin järjestöjä, sen jälkeen kun sain taistelutahdon ja ilon takaisin. Se on jatkunut tähän päivään asti, mutta ei ilman syytä. Ratkaisevassa asemassa on ollut usko ja toivo, jotka elämääni syttyivät Kristus uskossa. Elämänilo ja into eivät lamaannu pelottavien uutistenkaan edessä, jos sen takana on ikuinen pohja.

Jos me haluamme tämän maan kuntoon, meidän tulee pitää ruotsinkieliset, suomenkieliset, kristityt ja ateistit maamme hyvin voinnin takuumiehinä ja naisina. Ei ole pienintäkään järkeä keskittyä vastakkain asetteluun. Meidän tulee löytää luovuutemme uudelleen ja sulkea jatkuvat negatiiviset uutiset taka-alalle. Kilpaillaan mieluummin toinen toistemme kunnioittamisessa ja kilpaillaan luovuudesta ja innosta! Silloinkin kun ympärillä myllertää, elämä jatkuu ja pelottomat, hengeltään vahvat ja yhtenäiset kansakunnat selviävät.