Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Take away?

 

Minulla on aamuisin jännittävä harrastus: yritän mennä ärrältä ostetun kahvin kanssa bussiin 109. Sisäänpääsy ei ole vähimmässäkään määrin itsestäänselvyys ja nyt kerron miksi.

 

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Pahvimukikahvissa, jota rakastan juoda huuruisessa aamubussissa, on muovinen kertakäyttökansi. Moni varmasti tietää minkälainen. Kansi on oikein asetettuna helposti kahvinpitävä, mutta HSL:n (Helsingin seudun liikenne) kannalta ongelmaksi muodostuu siinä oleva juoma-aukko. Minulla on nyt edessäni tällainen standardikansi ja mittanauha. Juoma-aukko on huippuleveydeltään täsmälleen yhden senttimetrin mittainen. Siitä voi pursuta kahvia bussiin, joka tärisee, kääntyy ja pomppii. 

 

Yritykset päästä mokka kädessä bussiin onnistuvat tai epäonnistuvat aikalailla prosentein ”fifty-sixty”, eli jotkut kuskit päästävät sisään, mutta toiset tylyttävät kahvinjuojan takaisin lumipyryyn. Kun kaupunkiin kiitävän matkustajalumiauran kuljettaja tarjoaa ns. yläfemmoja eli torjuvaa kättään, mielessäni on vain yksin huvittenuisuuteen sekoittuva ajatus: ”ÄLÄ TEE TÄTÄ MULLE”.

 

Torjutuksi tuleminen on tietysti veemäistä, vaikka en jääkään yksin, vaan rakkaani tulee mukanani lumipyryyn hytisemään. Se rakkaus kuitenkin kylmenee ohuiden pahviseinien sisällä hyvin nopeasti.

 

Mutta miksi juuri kahvi? Ihan varmasti ihmiset kuljettavat busseihin muitakin elintarvikkeita, joiden pakkauksissa on yhden senttimetrin mittaisia yhteyksiä ulkomaailmaan. Onko HSL:n yläporras linjannut kahvin ulos busseista? Miksi jotkut bussikuskit ovat kuitenkin kahvin suhteen liberaaleja? Päästävätkö he laittomasti sisään vain säälistä? Mieleni täyttyy kysymyksistä, joiden kanssa olen yksin.

 

Limupullon kanssa saa mennä mihin tahansa bussiin, vaikka kierrekorkki on poissa kirjaimellisesti käden käänteessä. Jos kuljetan mukanani millin yli sentin mittaista teipinpalaa, jolla ns. suljen kahvini ennen kuin astun seutuliikenteen pyhään lehmään, voinko alkaa vihdoin stressaamaan oikeista asioista?

 

Entä missä viipyy tämän tarinan hengellinen opetus? 

 

Jos seutubussi on taivaan koti ja me olemme kaikki maailman pieniä ruuhkasuunnistajia…Ei.

 

 

 

Ps. Kahvi on jytyä kamaa: ”Kofeiini on maailman laajimmin käytetty piriste ja yksi suosituimmista päihteistä. Kahvinkulutuksen määrä Suomessa on maailman huippuluokkaa, joten keskivertosuomalainen käyttää suuria määriä kofeiinia”. (Wikipedia)

 

Aiheesta kiinnostuneiden kannatta perehtyä myös kofeiinin kemikaalikorttiin, joka sisältää runsaan annoksen hauskaa faktaa: http://kappa.ttl.fi/kemikaalikortit/khtml/nfin0405.htm

 

”Aine voi imeytyä elimistöön hengitysteitse tai nieltynä. Huuhtele suu. Juota veteen lietettyä aktiivihiiltä. Oksennuta (VAIN TAJUISSAAN OLEVIA!). Toimita lääkäriin hoitoon. YK-vaaraluokka: 6.1.”.

 

 
Artikkelibanneri perussanoma