Möröllä on mörön muisti

 

Mörkö näytti siinä lasivitriinissä pelottavalta. Mutta kun sitä katsoi tarkemmin, se taisi pelätäkin itsekin. Siihen tulokseen tulimme ekaluokkalaisten kanssa taide -ja kulttuurikasvatuksen tunnilla.

Muuminäyttelyssä piti keksiä monenlaista. Miten hattivatit saatiin peloteltua pois tai kuka oli mahtanut antaa Muumipeikolle syntymäpäivälahjaksi kauniin kultaisen rannerenkaan? Myös Taikuri vieraili lasten luona taikoen ihania herkkuja ja yllätyksiä.

Parikanniemisäätiö neliöb. vko26. MJa

Mutta kaikkein eniten lapsia pohditutti yksinäinen Mörkö keskellä lasivitriini , joka näytti pelokkaalta, mutta jota kuitenkin kaikki muut aina pelkäsivät.

Kun keskustelimme, ilmeni että kaikki lapset kantoivat mukanaan jotain Mörköä. Se luokan urheinkin.

Joku sanoi pelkäävänsä pimeää, toinen yksinäisyyttä. Joku kertoi hämähäkkikammostaan ja yksi inhosi hammaslääkäreitä.

Pelkoja tuli esiin laidasta laitaan mutta yhdessä uskaltauduimme käsi kädessä katsomaan Mörköä, pelkoamme silmiin. Kun sitä hetken tutkiskelimme, huomasimme iloksemme, ettei Mörkö ollutkaan niin pelottava.

Möröllä itselläänkin oli oma pelkonsa ja siksi se oli tehnyt itsestään pelottavan, jotta se olisi voinut karkottaa pelkonsa kauemmas itsestään. Ja useimmiten se tuntui siinä onnistuvan.

Vaikka olisi kasvanut aikuiseksi, niin ainakin minä tunnistan oman pienen sisäisen lapsen pelkäävän välillä monia asioita. Pelkoni toki muuttuvat iän myötä, mutta tiedän Mörön välillä asuvan pitkiäkin aikoja sänkyni alla. Silloin käperryn tiukemmin peittoni sisään toivoen, että se katoaisi sieltä pois itsestään. Aamulla en sitä enää huomaa, mutta taas hämärän tultua se kömpii paikalleen.

Mutta jos ottaisin opiksi viisaan ohjeen, jonka lapset lopulta keksivät. Laitan huoneeseeni valot päälle ja kutsun Mörköä rohkeasti syliini ja rutistan sitä. Lasten mukaan se voi jännittää joskus niinkin paljon, että tulee itku

Lapset kertoivat, että jos kuitenkin on rohkea, muuttuu Mörkö pieneksi ja ystävälliseksi.

Se haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Möröllä on mörön muisti – ne sanoi.

Joten rohkeasti sitten vaan valot päälle ja Mörköä paijaamaan.

 

Lupasin kokeilla!

Suosittelen sinullekin.