Skenaario kohti islamin yhtenäisvaltiota

 

Talven vallankumoukset Egyptissä ja Tunisiassa olivat tärkeä taitekohta arabimaiden historiankirjoitukseen. Levottomuudet pyyhkivät myös Jemeniin, Syyriaan, Jordaniaan ja Algeriaan. Myrskyaallokkoa on lisäksi Saudi-Arabiassa ja Marokossa sekä palestiinalaisalueilla.
Mullistavin tilanne Egyptin ohella syntyi Libyaan ja pian ilmeisesti Syyriaan. Libyan eriskummallinen johtaja Muammar Gaddafi rakensi neljässä vuosikymmenessä ympärilleen henkilökultin, jolle hakee vertaansa vain Irakin diktaattori Saddam Husseinin valtakausi.
Libyassa oppositio on rohjennut kaduille, vaikka Gaddafin asejoukot kyynisesti ampuvat mielenosoittajia. Kun Gaddafi kukistuu lopullisesti lännen tukemin asevoimin, kansanvaltaan siirtyminen on vaikeaa, sillä oppositiolle ei ole diktatuurin katveessa syntynyt omaa linjaa. Libyassa on varauduttava Irakin tavoin pitkäkestoiseen vallanvaihdokseen. Samanmoiselta vaikuttaa tilanne Syyriassa, jossa presidentti Bashar al-Assad surmauttaa surutta kansalaisiaan.

Perheniemi trp.sh-neliö vkot25.-26.

Egyptissä ja Tunisiassa on kansanvallan alkeita, koska niissä on toiminut yksinvallan ohessa muodollisia oppositioryhmiä ja kansalaisjärjestöjä. Libyassa sen sijaan ei ole oikeastaan muuta kuin Gaddafin aatejärjestelmä, joka on romuttanut muun muassa maan perinteisesti vahvan heimokulttuurin.

Kun Gaddafin ja al-Assadin diktatuurit luhistuvat, maissa saattaa alkaa varsinainen kaaoksen jakso.
Egyptissä armeija siirtyi keikauksen loppuvaiheessa Mubarakin takaa kansan puolelle. Siksi kenraalien oli helppo ottaa tilapäisesti valta käsiinsä. Suurempi kysymys on se, mitä tapahtuu syksyisissä vaaleissa. Saavatko Kairossa Tahririn aukiolla mellakoineet egyptiläiset poliitikoilta vastinetta leivän, työn ja kansanvallan vaatimuksilleen?

Egyptin valtatyhjiötä on mielipidemittausten mukaan vahvasti täyttämässä Muslimiveljeskunta, jonka ulkopolitiikan linjasta ei ainakaan Israelissa ole auvoisia käsityksiä. Äärimuslimit ovat valmiit purkamaan maitten välisen rauhansopimuksen, ja islampuolue on jo nyt osoittanut vahvaa solidaarisuutta palestiinalaista veljesjärjestöään Hamasia kohtaan. Väliaikaishallituksessa muslimiveljet ovat vaikuttaneet niin, että se lupaa pitää Gazan rajat auki. Ryhmä varmisti lisäksi sopimuksen Hamasin ja Länsirantaa hallitsevan Fatah –puolueen välille.
Muslimiveljeskunta ei salaa pitkän tähtäimen pyrkimystään perustaa Lähi-itään ja koko maailmaan yhtenäinen islamilainen suurvaltio. Tähän kuvioon ei arabimaailman keskelle istu ”käenpoikanen” Israel. Hävitystuomion saavat yhtä lailla länsimaitten moraaliton ja jumalaton elämänmeno.

Arabimaat ovat yhä diktatuureja, joissa vallan takeena ovat vahvat armeijat ja vetoamiset islamin ylivaltaan. Inhimillisesti silmäillen Israelin turvallisuuden vahvisteena ovat olleet Yhdysvaltojen tukema vahva armeija ja arabimaitten keskinäinen hajaannus.
Länsimaitten vetoomukset oikeudenmukaisen rauhan puolesta ovat tiistaina (10.5.) 63 vuotta täyttävälle Israelille sanahelinää, koska arkirealismi on vuosikymmenten ajan ollut täynnä väkivaltaa. Israelin hallitukset eivät ole voineet luottaa palestiinalaisten rauhanlupauksiin. Egyptissä vajaa viikko sitten syntynyt Hamasin ja Fatahin sitoumus on kahden samaan tavoitteeseen pyrkivän ryhmän sovitteluratkaisu. Toinen puhuu diplomatian kieltä, toinen huomauttaa selvästi tähtäävänsä Palestiinan valtioon myös nykyisen Israelin paikalle. Hamas ei tunnusta Israelin olemassaoloa, ja lupaa Israelille parhaimmillaan väliaikaisen tulitauon muutamiksi vuoksiksi.

Arabimaiden kumoukset ehkä huojentavat hetkeksi tilannetta. Silti on epätodennäköistä, että Israel solmisi rauhan palestiinalaisten ja myöhemmin niitten arabimaiden kanssa, joissa syntyy aito, edustuksellinen kansanvalta. Ennemminkin Lähi-idässä vielä taistellaan muutamia sotia. Toivon mukaan olen väärässä, ja arabimaailma löytää demokratian tielle, joka voi olla perustana pitävälle rauhalle.

 
Dei, artikkeliban. 29.6.- MJa