Sieluton kaupunki

 

 

Tänään ihastelin villeinä olevaa kenguruperhettä Australian pääkaupungissa, Canberrassa. Äiti kenguru tuijotti minua vastaan ja sen mahasta tirkisteli pieni kengurun poika. Välillä näkyi häntä, välillä käpälä ja toisinaan koko pää. Siellä vatsapussissa se kiemurteli hassusti. Kovin lähelle ei kannata itseään tunkea, koska kengurut voivat lyödä nenään tai heilauttaa kipeästi häntää. Mutta symppiksiä ne silti ovat.

Parikanniemisäätiö neliöb. 6.-12.8. MJa

Kun matkani ensi viikolla jatkuu Uuteen- Seelantiin ja myöhemmin Kiinaan, Tiibettiin, Intiaan ja Bangladeshiin, on minun hankittava VISA joka maahan. Siksi minun oli pysähdyttävä Canberrassa. Tämä kaupunki on täynnä pelkästään suurlähetystöjä, parlamenttitaloa, kalliita hotelleja ja kaikenmaailman virastorakennuksia. Tänne tullaan töihin muualta. Asioidenhoitopaikka, jossa luetaan lakipykäliä, täytellään lomakkeita, tehdään päätöksiä,ohjeistetaan tai ohjataan eteenpäin. Kaikessa näkyy kiire, virallisuus, näyttävät mutta kylmät julkisivut sekä huolitellut työasut. Monien maiden liput heiluvat tuulessa kuin kertoakseen suuresta suvaitsevaisuuudesta, rauhasta ja rakkaudesta. Todellisuudessa kiviseinien takana pelataan itsekkyydellä, poliittisilla kysymyksillä ja kiviseinien ulkopuolella ihmiset ovat vain pelinappuloita rahan ja vallan keskiössä. Tottakai jossain noissa nurkissa asuu pieniä määriä aitoa auttamisen halua, lojaalisuutta ja todellista rakkautta mutta tuomitsemisen, lokeroitsemisen ja kivikasvojen takaa sitä on tavallisen kansalaisen vaikea nähdä ja tuntea.

Mahtipontisten suurlähetystöjen ja monien vuoronumeroiden ja tuntien odottelun jälkeen jätin Canberran taakseni. Vaikka kevät toi mukanaan herkät omenan -ja kirsikankukat puita koristamaan, aloin miettiä olinko itse kuin sieluton kaupunki? Uskoni, joka minulla on, onko se sydämen uskoa vai perinteistä opittua , valmiiksi pureskeltua lakiviisautta, jota minun on helppo jaella kyselijöille ja utelijoille. En halunnut olla sieluton kaupunki ja se oli yksi syy lähteä katsomaan maailmaa tutulta ja turvalliselta paikaltani. En halunnut kasvaa fariseukseksi, joka osoittelee epäkohtia ja tarkistelee lomakkeiden aitoutta tai puutteellisuutta.

Niin monta kertaa olisi ollut helpompi jäädä ja ajaa päivittäin kello kahdeksan -ja viiden ruuhkassa töihin ja kotiin. Löytää monia syitä olla luopumatta tai irrottautumatta sunnuntain vakijumalanpalveluksista tai muusta seurakunnan toiminnasta. Olin osa montaa yhteisöä, jossa niihin kuuluminen sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja elämäni tarkoituksen mukaiseksi.Suorittaa suorittamistaan nääntymiseen asti. Mutta missä ja miten sain sieluni kasvamaan ja uskoni koeteltua? Miten pääsisin Taivaan Isää lähemmäs?

Laitoin kotini pahvilaatikoihin, myin rakkaat sohvani ja muita tärkeitä asioita. Jos kuolisin, en voisi niitä keittiön pöytää tuolineen kuitenkaan mukaani ottaa. Mutta jos eläisin elämäni viimeistä päivää tietäisin, että lähdin ja luotin Jumalan voimaan ja että Hän kantaa minua ilman sohvianikin. Täällä maailmalla olen pelkästään Hänen varassaan, pois tutuista ja turvallisista ihmisistä tai verkoistoistani. Ja Hänestä on kasvanut minussa suurempi, armollisempi, huumorintajuisempi, rakastavampi sekä toivon mukaan ei niin tuomitseva itseä tai toisia kohtaan.

Miten on sinun laitasi? Millainen sielu sydämesi kaupungissasi mahtaa asua?

Kiitos muuten esirukouksista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan, minun piti olla maanjäristyksen hetkellä Uudessa- Seelannissa, mutta onneksi olen yhä Australian maaperällä.

Siunaavia terveisiä mailman laidalta!

p.s. 12 apostolia eli kaksitoista suurta kiveä seisoo etelä-Australian rannikon tuntumassa. Niillä kivillä ei ole mitään tekemistä Raamatun apostoleiden kanssa. Enää noita kivenlohkareita ei ole näkyvissä kuin kymmenen. Meri kun oli vienyt pari mennessään.