Sanna Ukkola tulkitsee väärin Päivi Räsäsen avioliittonäkemystä

 

Sanna Ukkola on tullut tunnetuksi kolumnistina, joka puuttuu terävästi yhteiskunnallisiin epäkohtiin samalla kun hän pyrkii tarkastelemaan asioita tasapuolisesti. Iltalehden kolumnissaan hän puolusti rohkeasti ja älykkäästi Räsäsen sananvapautta ja piti Räsäsen kohtelua ”järkyttävänä farssina”.

Ukkolan kolumni ei kuitenkaan tehnyt oikeutta Räsäsen avioliittoa ja seksuaalisuutta koskeville kannanotoille. Kolumnista saa vaikutelman, ettei Ukkola ole huolellisesti tutustunut Räsäsen näkemyksiin. Hänellä on vaikeuksia ymmärtää kristillistä avioliittokäsitystä ja sen perustana olevia käsitteitä kuten luominen, syntiinlankeemus ja lunastus.

Ukkola käytti hyvin voimakasta kieltä tuomitessaan Räsäsen näkemykset seksuaalisuudesta ja avioliitosta. Hän kertoi ”vihaavansa” Räsäsen Raamattuun pohjautuvia kannanottoja homoseksuaalisuudesta. ”Olen Päivi Räsäsen (kd) kanssa viimeiseen asti eri mieltä homoista. Räsäsen kommentit homoseksuaaleista ovat julmia, käsittämättömiä ja tarpeettomia.”

Ovatko ”synti” ja ”häpeä” epäsopivia ja tahdittomia käsitteitä?

Hiukan ristiriitaiselta tuntuu se, että Ukkola yhtäältä hyväksyy Räsäsen oikeuden vastustaa homoseksuaalisuutta uskonnollisista syistä, mutta samalla kuitenkin kyseenalaistaa sen, että Räsänen käyttää kristinuskon peruskäsitteitä kuten synti ja häpeä ottaessaan kantaa seksuaalisuuteen: ”Synti ja häpeä! Miksi tällainen terminologia on välttämätöntä?” Ukkola pitää tällaista kielenkäyttöä ”epäsopivana ja tahdittomana”, mutta toteaa aivan oikein: ”Epäsopivien ja tahdittomien asioiden sanomisesta pitäisi olla kuitenkin vielä hyvin pitkä matka oikeussaliin.”

Ukkola tietää hyvin, että synti ja häpeä ovat kristinuskon peruskäsitteitä, joita sovelletaan kaikkiin ihmisiin, ei pelkästään homoseksuaaleihin. Nämä käsitteet ovat olennaisia kristinuskon sanomalle. Ukkolan kritiikki sekoittaa kaksi periaatetta: (1) kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, (2) kaikki elämäntavat ovat samanarvoisia. Yksilöiden ymmärtäminen ja kunnioittaminen ei edellytä sitä, että kaikkia sukupuolisen ja seksuaalisen käyttäytymisen muotoja pidetään samanarvoisina.

Kyse on kiistasta kahden ihmiskäsityksen välillä. Ukkola näyttää puolustavan ihmiskäsitystä, jonka mukaan ihminen on olennaisesti ja luonnostaan seksuaalinen mutta ainoastaan sattumalta ja keinotekoisesti uskonnollinen. Hän vierastaa kristillistä ajatusmaailmaa, jossa tehdään ero synnin ja syntisen, teon ja tekijän käsitteiden välillä. Samalla kun tietyt teot julistetaan synniksi, tarkoituksena on avata syntiselle tie armoon, kuten professori Douglas Farrow toteaa: ”Ihmisen synti voidaan torjua juuri siksi, että hänen minuuttaan rakastetaan.” (Farrow 2004: 116, viite 249)

Farrow’n mukaan on kyse kahdesta erilaisesta pelastustiestä. Aikamme relativistinen ajattelu tarjoaa ongelman ratkaisua tai ”pelastusta” selittämällä seksuaalisen rikkomuksen kokonaan olemattomaksi ja juhlimalla rikkomusta hyveenä. Kristinusko sen sijaan tarjoaa pelastusta osoittamalla synnin vakavuuden, samalla kun ihmiselle tarjotaan täydellistä anteeksiantamusta rakastavan Vapahtajan sovituskuoleman perusteella.

Jos omaksutaan kanta, että seksuaalisuuteen on kiellettyä soveltaa keskeisiä moraalisia kriteereitä kuten oikein ja väärin, hyvä ja paha, ja suojataan kritiikiltä kaikki seksuaalisen käyttäytymisen muodot, jotka ihmiset valitsevat identiteettinsä määrittelyn pohjaksi, kriittistä keskustelua rajoitetaan yhteiskuntaelämän keskeisellä alueella, josta riippuu tulevien sukupolvien hyvinvointi.

Homoseksuaalien ihmisarvon perustana ei ole heidän elämäntapansa suojaaminen kritiikiltä vaan se, että heidät on luotu Jumalan kuvaksi. Vapaassa yhteiskunnassa ei millään ihmisryhmällä ole oikeutta suojata omaa elämäntapaansa kritiikiltä, koska tällainen suoja estäisi yhteiskunnan kehittämisen ja asianmukaisen kasvatuksen ja informaation antamisen.

Ukkolan väärintulkintoja

Ukkolan mukaan Räsäsen homoseksuaaleja koskevien käsitysten virheellisyyden osoittaa se, että Ukkolan tuntemat homoseksuaalit ovat huolehtivia ja rakastavia vanhempia. Ukkola ei näytä tiedostavan, että Räsänen on hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että homoseksuaalit voivat olla ihanteellisia vanhempia.

Räsänen kuitenkin kiinnittää huomiota asiaan, jonka Ukkola jättää mainitsematta: Lapsen perustaviin ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Ainoastaan naisen ja miehen avioliittoinstituutio tekee mahdolliseksi täysin kunnioittaa tätä lapsen perustavaa ihmisoikeutta.

Ukkola vetoaa myös siihen, että monet homoseksuaalit ovat joutuneet kärsimään syrjinnästä. Räsänen on kuitenkin toistuvasti vastustanut homoseksuaalien syrjintää ja korostanut sitä, että kaikki ihmiset ovat ehdottoman arvokkaita, koska heidät on luotu Jumalan kuvaksi.

Samalla kun Räsänen puolustaa homoseksuaalien ehdottomia ihmisoikeuksia, hän vastustaa aikuisten homoseksuaalien seksuaalioikeuksien asettamista lasten perustavien identiteetti- ja suhdeoikeuksien edelle. Räsänen vastustaa samaa sukupuolta olevien liittojen sisällyttämistä avioliittoinstituutioon, koska sen myötä lainsäädännöstä poistuu lapsen oikeus isään ja äitiin.

Ei ole perusteltua asettaa aikuisten sukupuoliseen ja seksuaaliseen identiteettiin liittyviä oikeuksia lapsen perustavien identiteetti- ja suhdeoikeuksien edelle: nämä ovat lapsen perustavia ihmisoikeuksia. Puolustaessamme lapsen oikeuksia puolustamme myös homoseksuaaleja: hekin tarvitsevat lapsina isää ja äitiä. Lapsen oikeudet tulisi aina asettaa aikuisten oikeuksien edelle.

Onko kristillisen avioliiton puolustaminen julmaa?

Ukkola pitää Räsäsen käsityksiä vihattavina, koska Räsäsen mukaan avioliitto on määritelmän mukaan naisen ja miehen välinen. On selvää, että perinteinen avioliittoinstituutio on vastakkainen homoseksuaalien seksuaalisille taipumuksille ja mieltymyksille. Tämä on ehkä syy siihen, että Ukkola pitää ”julmana” käyttää synnin ja häpeän käsitteitä luonnehtimaan sellaisia seksuaalisia elämäntapoja, jotka ovat ristiriidassa naisen ja miehen elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton kanssa.

Mutta kuten professori Douglas Farrow asian ilmaisee: ”Avioliitto on yhteiskunnallinen käytäntö, joka on vastakkainen kaikkien miesten ja naisten seksuaalisille taipumuksille, olivatpa heidän seksuaaliset suuntautumisensa tai mieltymyksensä mitä tahansa.” (Farrow 2007: 57.) Farrow’n mukaan avioliitossa on kyse ”siveydestä ja uskollisuudesta ja – – seksuaalisesta kurinalaisuudesta”, jonka avulla ”turmeltunutta ja moraalitonta yhteiskuntaa uudistetaan” (emt.).

Avioliittoinstituutio ei saa oikeutustaan ihmisten seksuaalisten mieltymysten vaan tärkeän yhteiskunnallisen tehtävänsä perusteella. Avioliiton yhteiskunnallinen merkitystä ei kyseenalaista se, että avioliittonormit ovat vastakkaisia ihmisten seksuaalisille mieltymyksille. Päinvastoin, avioliittoinstituution yhtenä tarkoituksena on ohjata seksuaalisia mieltymyksiä rakentavaan suuntaan siten, että puolisoa kohdellaan itseisarvoisena persoonana ja lapsen perustavia ihmisoikeuksia ja kehitysedellytyksiä kunnioitetaan. Aikamme yhteiskunnan suuri harha on kuvitella, että seksuaalisten mieltymysten vapaa toteuttaminen johtaa yleiseen onnellisuuteen. Tästä harhasta pidetään kiinni huolimatta seksuaalisen anarkian tuottamista ongelmista ja inhimillisestä kärsimyksestä.

Avioliittoinstituution tarkoituksena on tukea elinikäistä ja puolisouskollisista naisen ja miehen liittoa, jonka hedelmänä syntyvät lapset saavat turvallisen ja identiteettiään tukevan kasvuympäristön. ”Tiedämme, että kaksi vanhempaa on lapsille parempi kuin yksi, ja että perheet, joissa on sekä isä että äiti ovat tavallisesti parempia lapsille kuin ne, joissa on vain joko äitejä tai isiä. Tiedämme myös, että biologiset vanhemmat tavallisesti suojelevat ja huolehtivat lapsistaan tehokkaammin kuin ei-biologiset vanhemmat.” (Young & Nathanson 2004: 49.)

Avioliiton sivutuotteena on ”alhaisempi sairastavuus, pitempi eliniän odotus, vakaampi yhteisö, vakaampi talous jne.” (Farrow 2007: 58). Onko näiden tosiasioiden tiedottaminen julmaa, vai onko julmaa jättää ihmiset näistä tosiasioista tietämättömiksi?

Kirjallisuus

Farrow, Douglas (2004) “Rights and Recognition”, teoksessa Daniel Cere & Douglas Farrow (toim.) Divorcing Marriage: Unveiling the Dangers of Canada’s New Social Experiment. McGill-Queen’s University Press.

Farrow, Douglas (2007) Nation of Bastards: Essays on the End of Marriage. BPS Books.

Farrow, Douglas (2010) The Government of Québec Declares War on ‘Homophobic’ and ‘Heterosexist’ Populace. file://fileservices.ad.jyu.fi/homes/tipuolim/My%20Documents/My%20Pictures/Farrow%20article%20for%20upload.pdf

Puolimatka, Tapio (2020) Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe. Perussanoma. https://tapio.blog/kirja-saanko-luvan-sanoa/

Ukkola, Sanna (2020) ”Vihaan Päivi Räsäsen homopuheita – mutta hänen kohtelunsa on järkyttävä farssi.” Iltalehti 16.7. 2020  https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/08f63329-9b7e-4979-bccb-21f520370373

Young, Katherine K. & Nathanson, Paul (2004) “The Future of an Experiment”, teoksessa Daniel Cere & Douglas Farrow (toim.) Divorcing Marriage: Unveiling the Dangers in Canada’s New Social Experiment. McGill-Queen’s University Press.