Kirjoittanut
Kirjoittaja on espoolainen liikkeenjohdon konsultti, pianisti ja historianharrastaja, joka toimii Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtajana, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtajana sekä Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteerinä.Elokuun toisena päivänä vietetään Euroopan parlamentin vuonna 2015 asettamaa romanien holokaustin muistopäivää. Tämä vain vähän huomiota saanut muistopäivä muistuttaa meitä holokaustin unohdetuista uhreista, jotka edelleenkin ovat myös suomalaisessa yhteiskunnassa laajalti halveksittujen ja vieroksuttujen joukossa.
Natsi-Saksan toisen maailmansodan aikana toteuttama rotuun perustuva kansanmurha eli holokausti muistetaan kuudesta miljoonasta elämänsä menettäneestä juutalaisesta. Juutalaisten ohella rodulliseen alkuperään perustuen murhattiin myös jopa yli miljoona romania, joiden kohtalo on jäänyt vähemmän tunnetuksi, osin sen vuoksi, että natsit katsoivat, että romanit eivät olleet sen arvoisia, että heidät olisi rekisteröity ja kirjattu yksilöinä. Tästä syystä romaniuhrien lukumäärät ovat suurelta osin arvioita. Kansallissosialististen natsien noustua valtaan Saksassa perustettiin erityiselin, jonka nimeksi tuli Zigeunerzentrale. Sen tehtäväksi tuli suunnitella ammattimaisesti romaneiden ja sintien joukkotuhoa eri maissa.
Romaneihin kohdistuneet rotubiologiset tutkimukset ja määritykset alkoivat jo 1800-luvun puolen välin jälkeen Ranskassa. Pian niitä jatkettiin Ruotsissa, josta kansallissosialistisen Saksan tutkijat hakivatkin rotuopilliselle teorialleen pohjaa jo 1920-luvulla. Adolf Hitlerin 26. marraskuuta 1935 vahvistamassa ja Nürnbergin lakeja täydentävässä asetuksessa romanit luokiteltiin ”rotuun perustuen valtion vihollisiksi” ja sijoitettiin siten samaan tuhottavien aineksien luokaan kuin juutalaiset. Näin ollen romanien kohtalo Euroopassa oli samansuuntainen juutalaisten kanssa holokaustissa.
Lopullinen ratkaisu koski myös romaneja – uhreista useita arvioita
Natsit alkoivat toukokuussa 1944 suunnitella lopullista ratkaisua Zigeunerlager-nimiselle keskitysleirin osiolle Auschwitz-Birkenaussa. Alkuperäinen tämän ”Mustalaisleirin” likvidaatio oli suunniteltu tapahtuvan 16. toukokuuta 1944. Miehet oli lähetetty työhön ja SS yritti pakottaa vankeja ulos kasarmeista, jolloin he kohtasivat yllättäen romaninaisten, -vanhusten ja -lasten vastustusta. Kapinoijat olivat aseistautunut puunpätkillä, työkaluilla ja kivillä. Itkevät lapset riippuivat kiinni äideissään. Taistelu ja huuto herätti huomiota ja kauhua muissa osissa keskitysleiriä, ja lopulta SS:n vartijat antoivat periksi ja vetäytyivät.
Sitten, elokuun alussa 1944, käsky tuli uudestaan ja yöllä 2.–3. elokuuta 1944 kaasukammioihin vietiin yhden yön aikana lähes 4.000 miestä, naista ja lasta, jotka olivat romaneita ja sintejä. Tuona elokuun alun yönä kaasutettujen nimet on kirjattu ylös, mutta läheskään kaikkia romaniuhreja ei kirjattu. Kaikkiaan arviolta 23.000 Auschwitz-Birkenaun keskistysleirille lähetetystä romanista 20.000 kuoli siellä. Heidän ruumiinsa poltettiin kuopissa.
Myöhemmin osa tutkijoista on kyseenalaistanut romaneiden kapinan alkukesästä 1944, koska kirjallisia merkintöjä siitä ei ole löytynyt säilyneistä arkistoista. Romaneiden kansanmurhaan liittyvä tietopohja perustuu lähinnä eloonjääneiden juutalaisten ja romanisilminnäkijöiden todistuksiin sekä annettuihin kokoamiskäskyihin ja siirtomääräyksiin romaniuhrien määristä holokaustissa.
Kaikkia toisen maailmansodan aikana holokaustin kokeneita romaneita ja sintejä ei kuitenkaan surmattu keskistysleireillä, vaan useimmiten heidät ammuttiin metsissä ja haudattiin joukkohautoihin tai poltettiin paikan päällä. Näin tapahtui myös natsien miehittämässä Baltiassa, joka julistettiin ensimmäiseksi juutalais- ja mustalaisvapaaksi alueeksi (Juden- und Zigeunerfrei Zone) Euroopassa. Myös Norjan sekä Tanskan romaniväestö koki saman kohtalon.
Suomen romaneita ei luovutettu muutamaa romanitaustaista merimiestä lukuun ottamatta, jotka vangittiin Saksassa ja vietiin sieltä keskistysleireille. Suomen itsenäisyyssodissa tarvittiin sekä juutalaisia että romanimiehiä, joka olikin näiden vähemmistöjen pelastus suomessa. Vuosina 1942-1943 suomeen vaadittiin kuitenkin viranomaisten toimesta perustettavaksi erityisiä pakkotyöleirejä, joihin romanit haluttiin sotaan osallistumisestaan huolimatta sijoittaa.
Ensimmäisten romaneiden kansanmurhaa koskeneiden uhriluku arvioiden mukaan, jotka annettiin 1980-luvun alussa, saksalaiset ja heidän yhteistyökumppaninsa myönsivät tappaneensa 500.000 romania. Myöhemmässä Professori Ian Hancockin vuonna 2011 julkaisemassa selvityksessä arvioitiin kuolleiden määrän olevan noin 1,5 miljoonaa arviolta 2 miljoonaisesta tuolloin Euroopassa eläneestä romanista. Paljon muita romaneita vangittiin, käytettiin pakkotyöhön ja pakkosteriloitiin. Erityisen kiinnostuksen kohteina kuoleman enkeliksi nimitetyn Josef Mengelen ihmiskokeissa Mauthausenin keskistysleirillä olivat romanikaksoslapset, jotka joutuivat lääketieteellisten kokeiden uhreiksi.
75 vuotta holokaustista – asenteet ennallaan
Tänä vuonna on vietetty Auschwitzin keskistysleirin vapauttamisen ja Holokaustin muiston 75-vuotismuistopäivää ympäri Eurooppaa. EU:n kunnioittaessa romanien muistoa viime elokuussa komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans ja komissionaari Věra Jourová totesivat mm. seuraavaa:
“Nykyaikaisissa eurooppalaisissa yhteiskunnissamme ja poliittisessa keskustelussa ei ole paikkaa romanien tai muiden vähemmistöryhmien dehumanisoimiselle. Menneisyyden julmuudet muistuttavat siitä, että tasa-arvo ja syrjimättömyys ovat arvoja, joita ei voida pitää automaattisesti olemassa olevina. Niiden ylläpitäminen vaatii jatkuvaa huomiota ja valmiutta haastaa ne, jotka hyökkäävät niitä kohtaan. Kehotamme kaikkia jäsenvaltioita tunnustamaan romanien holokaustin ja muistamaan sitä 2. elokuuta romanien holokaustin muistopäivänä koko EU:ssa.”
Hyvä esimerkki tästä ”dehumanisoimisesta” oli vuonna 2018 toteutettu, otsikolla Työnimi tunnetuksi tullut Mertsi Ärglingin vetämä Diak-ammattikorkeakoulun kampanja, jossa neljä oman alansa vaikuttajaa, toimittaja ja media-alan moniosaaja Tuomas Enbuske, malliuransa jälkeen graafikkona ja yrittäjänä työskennellyt Anne Kukkohovi, catering-yrittäjä ja juontaja Meri-Tuuli Väntsi sekä yritysvalmentaja Jari Sarasvuo hakivat syksyllä 2018 töitä omilla ansioluetteloillaan mutta tyypillisillä romaninimillä. Huolimatta erinomaisista ansioluetteloista ja työhistoriasta, ketään ei kutsuttu edes haastatteluun.
Ylen uutisen mukaan ”he lähettivät yhteensä 54 työhakemusta oman alansa avoimiin työpaikkoihin, ja liittivät hakemuksiin aidot CV:nsä. Omien nimiensä tilalle he kuitenkin vaihtoivat romaneille tyypilliset nimet, kuten Rainer Lindströmin tai Rosita Lindemanin. Tulos oli erilainen kuin mihin he olivat tottuneet. Yksikään hakemuksista ei johtanut haastattelukutsuun. Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo haki oman alansa töitä omalla ansioluettelollaan, mutta Dimitri Hagertina. Tulos, nolla kutsua työhaastatteluun. Se sekä suretti että suututti Sarasvuota.”
Toinen surullinen kuvaus romanien kohtelusta löytyy facebookissa 30.7. jaetusta romaniäidin kirjoituksesta, jonka julkaisen seuraavassa sellaisenaan:
Tyttäreni asioi tänään 30.7. 2020 Viertolan Alepassa Vantaalla. Pyysin hänet käydä ostamassa riisiä ruokaamme varten. Kauppaan mentyään hän katseli riisivalikoimaa otti riisipaketin kaupan hyllyltä ja käveli kassaa kohti maksaakseen tuotteen. Kaupassa työskenteli silloin Reila vartiointiliikkeen vartija. Vartija meni tyttäreni luokse kassajonoon ja pyysi antamaan riisipaketin käsistään kassalle. Vartija sanoi tyttäreeni yrittäneen varastaa riisiä kaupasta, että hänellä on todisteena videotallenne tapahtuneesta ja käski tytärtäni tulla perässään kaupan takahuoneeseen. Tyttäreni sanoi heti, ettei ole riisiä yrittänyt varastaa, että hän on kassalla sitä varten, että riisin ostaa ja vaati nähdä niin sanotun tallenteen hänestä varastamassa riisiä.
Vartija sanoi, ettei tallennetta voi näyttää tyttärelleni tytön turvallisuuden vuoksi. Tyttö kysyi miksi hän ei voi itseään nähdä videotallenteesta, etteihän itselleen voi olla turvallisuusriski. vartija huusi ja käyttäytyi uhkaavasti tytärtäni kohtaan ja käski hänen käydä istumaan, vaikkei näkyvillä ollut yhtäkään tuolia ainoastaan lattia, johon tyttäreni olisi täytynyt käydä istumaan. Tarkistin tilanteen kaupan myyjältäkin ja hän sanoi, ettei tuoleja ole kun heidän taukotilassaan eikä takahuoneessa siis tuoleja ole. vartija oli myöskin huutanut tyttärelleni ja sanonut soittavansa poliisit tälle ja niin vartijan olisikin kuulunut tehdä, mutta hän ei soittanut jostain syystä. Tyttäreni soitti hätäkeskukseen kertoi tilanteesta ja siitä kuinka pelkää vartijaa hänen aggressiivisuuden vuoksi.
Puhelun jälkeen tyttäreni pyysi vartijaa päästämään hänet ulos kaupasta ja sanoi vartijalle, että pelkää tätä. Vartija saattoi tyttäreni ulos kaupasta. Lapseni soitti heti minulle oli itkuinen ja peloissaan. Soitin kauppaan ja kysyin tilannetta, jolloin myyjä pyysi vartijan heti puhelimeen. Vartija tuli puhelimeen ja sanoi minulle, että tyttäreni on laittanut riisipussia paitansa alle hän on sen kameroista nähnyt. Sanoin, etten usko häntä ja miksi hän ei ole poliisia soittanut paikalle, jos näin on kerta käynyt .
Sanoin tekeväni hänestä rikosilmoituksen ja niin myös tein heti kun tyttäreni tuli kotiin. Soitin Alepaan ja sanoin myyjälle haluavani keskustella myyjän en vartijan kanssa. Myyjä tiesikin tapahtuneesta ja kertoi jutelleensa tyttäreni lähdön jälkeen vartijalle ja sanoneen, että kyseinen tyttö jota hän syytti käy perheineen joka päivä kyseisessä kaupassa eivätkä ole ikinä varastaneet heiltä mitään. myyjällekkin vartija puhui tallenteesta ja tekevänsä ilmoituksen johon myyjä kehotti niin kuin minäkin aiemmin kehotin. Kysyin myyjältä miksei kukaan puuttunut vartijan käytökseen tytärtäni kohtaan, johon hän vastasi, että he eivät saa puuttua.
Mainitsin myös, että en lasteni kanssa kyseisessä kaupassa enää käy, niin pitkään kun kyseinen vartija siellä työskentelee. pelkäämme turvallisuutemme puolesta. Nyt odotan, että kaupan esimies on minuun huomenna yhteydessä ja tekemäni rikosilmoitus menee eteenpäin. Lapseni kärsii ja on peloissaan vartijan käytöksestä häntä kohtaan. Käytös mielestäni oli leimaavaa ja rasistista. Liekö syy se, että olemme Suomen romaneita.
Olemme koko perhe järkyttyneitä ja toivon suuresti näin 2020-luvulla, että rasistinen leimaaminen ja eriarvostaminen loppuu kaikkia ihmisiä kohtaan, vaikka olemmekin romaneita olemme ihmisiä ja ennen kaikkea Suomalaisia . samat kansalaisoikeudet/suomenlaki koskee jokaista meitä Suomalaista. Tällä hetkellä tunnen suurta tuskaa tyttäreni vuoksi, joka joutui tämän huonon/sivistymättömän käytöksen uhriksi. Pitääkö nykyään kaupassa asioida puhelimen videointi päällä, että saa rauhassa asioida kaupassa, niin kuin muutkin Suomalaiset saa.
Edellä kuvatut kertomukset kertovat karusta ja julmasta todellisuudesta tämän päivän Suomesta. Suhtautuminen romaniystäviimme on muututtava. Ja muutos alkaa minusta ja sinusta.
Olen tässä artikkelissa lainannut laajasti Miranda Vuolasrannan kirjoitusta romanien holokaustista, joka on julkaistu 2.8.2020 Holokaustin uhrien muisto ry:n sivustolla os. https://hum.fi/romanien-holokausti/. Olen saanut toimia yhdessä Mirandan kanssa useamman vuoden Holokaustin uhrien muisto ry:n hallituksessa, joka toimii sekä antisemitismiä että antiziganismia (romanivastaisuutta) vastaan. Lue lisää www.hum.fi.
