Ristiinnaulitun kuninkaan luut löytyivät Jerusalemissa! Mitä niistä opimme?

 

Vuonna 1970 Jerusalemin naapurustosta (Giv’at HaMivtar) löytyi ensimmäiselle esikristilliselle vuosisadalle ajoittuva hautaluola. Luolasta löytynyt koristekuvioinen luuarkku antoi viitteen siitä, että kyseessä oli aristokraattisen henkilön viimeinen leposija. Luuarkusta löytyi ristiinnaulitun miehen jäännökset.

Kuva: Wikimedia Commons

Löytö sai tutkijoilta nimekseen Abba-luola, koska sen seinällä oli muinaisheprelaisilla kirjasimilla laadittu arvoituksellinen teksti:

”Minä olen Abba, pappi Eleazarin poika. Minä olen Abba, sorrettu, vainottu, syntynyt Jerusalemissa ja karkotettu Babyloniin, ja joka toin takaisin Juudaan pojan Mattatiaan ja hautasin hänet ostamaani luolaan.”

Sansa vuosisop neliö

Tutkijoiden erityisen mielenkiinnon tekstissä herätti viittaus  ”Juudaan pojan Mattatiaan” hautaamiseen kyseiseen luolaan.

Vuosikymmenien varrella hautaa ja luuarkusta löytyneitä jäännöksiä on tutkittu ja tarkasteltu useamman kerran. Tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että kyseessä on viimeisen hasmonealaisten sukuun kuluneen kuninkaan, Mattatias II:n, joka tunnetaan myös Antigonuksen nimellä, luuarkku.

Jerusalemin valtaus vuonna 37 eaa. ja hasmonealaisten loppu

Hasmonealaisten suku nousi valtaan makkabilaiskapinassa 168 eaa., jolloin juutalaiset voittivat heitä miehittäneet seleukidit, karkottivat nämä Jerusalemista ja lopulta vihkivät toisen temppelin uudestaan käyttöönsä. Näistä vaiheista kerrotaan muun muassa makkabealaiskirjoissa.

Mattatias Antigonus kukistui vuonna 37 eaa. roomalaisten tukeman Herodes Suuren vallattua Jerusalemin verisesti. Josefus kertoo historiassaan Herodeksen puolella taistelleiden veritöistä valtauksen yhteydessä, kuinka nämä kaupungin pitkän piirityksen jälkeen vimmassaan eivät säästäneet ketään, vaan surmasivat niin  ”pikkuvauvat kuin vanhuksetkin”, keitä vain eteen sattui. Kyseessä oli sama Herodes, joka tunnetaan Matteuksen mainitsemasta Betlehemin lastensurmasta.

Antigonus otettiin Jerusalemin valtauksen yhteydessä kiinni ja lähetettiin vangittuna Antiokiaan Marcus Antoniuksen (jonka rakastajatar oli kuuluisa Kleopatra) eteen, joka teloitti hänet.

Hasmonealaisten viimeisen kuninkaan, Antigonuksen myötä hasmonealaisten suvun valta päättyi ja Herodes nousi roomalaisten avustuksella valtaan Jerusalemissa.

Ristiriita: Kuinka Antigonus oikeasti kuoli?

Mutta kuinka Antigonus tarkalleen sai surmansa? Siitä meillä on historian lähteissä keskenään hiukan ristiriitaista tietoa.

Historioitsija Dion Kassios kertoo Rooman historiaa käsittelevässä teoksessaan Antoniuksen ristiinnaulinneen Antigonuksen:

Antonius sitoi Antigonuksen ristille ja ruoskitti hänet – sellaista rangaistusta ei yksikään toinen kuningas ollut kärsinyt roomalaisten käsissä – ja myöhemmin surmasi hänet” (Dion Kassios 49.22.6)

Josefuksen mukaan Marcus Antonius sen sijaan mestasi hänet Antiokiassa. Juutalaisten historiassa Josefus kirjoitti:

Mutta kun hän [Antonius] kuuli, että kansassa kyti kapina, ja että kansa suhtautui Antigonukseen ystävällisesti, koska vihasi Herodesta, hän päätti mestata hänet Antiokiassa.” (Antiquities 15.8–9).

Kuinka Antigonus siis kuoli: ristiinnaulitsemalla vai mestaamalla? Meillä on siitä kaksi versiota eri lähteissä.

Vastaus: Ensin hänet ristiinnaulittiin ja ruoskittiin, minkä jälkeen hänet mestattiin. Tähän tutkijoiden mukaan voi viitata Dion Kassioksen maininta ”ja myöhemmin surmasi hänet.”

Kuolleiden luiden todistus

Takaisin vuoteen 1970 ja Abban hautaluolan löytymiseen. Juutalaisen kaksoishautaustavan mukaan vainajien luut kerättiin ruumiin maatumisen jälkeen erilliseen luuarkkuun. Tämä heijasteli juutalaista uskoa ruumiin ylösnousemukseen.

Tällaisia ossuaareja on löydetty hautaluolista Israelista lukuisia. Niistä kenties kuuluisin on Jerusalemin arkeologisessa museossa esillä oleva Jeesuksen oikeudenkäyntiin osallistuneen ylipappi Kaifaan luuarkku.

Myös Abba-luolan Mattatias Antigonuksen luuarkusta löytyi sinne haudatun henkilön jäänteitä. Luuarkun sisältä löydettiin kolme naulaa, joissa oli yhä ihmisperäisiä luujäämiä sekä kallo, jonka niskassa ja leukaluun palasessa olevasta viiltojäljestä selvästi saattoi päätellä henkilön tulleen mestatuksi miekalla tai terävällä kirveellä.

Näin voitiin päätellä, että Mattatias Antigonus oli sekä ristiinnaulittu että mestattu!

Mitä me tästä opimme?

Ensiksi sen, että historia on veristä, armotonta ja tutkimuskohteena jännittävää.

Toiseksi, samoista tapahtumista kertovat lähteet voivat joskus näyttää keskenään ristiriitaisen jännitteisiltä ja kuitenkin olla totta.

Kolmanneksi, ei ole lainkaan tavatonta, että tutkijat pyrkivät löytämään eroille ymmärrettävän selityksen ja harmonisoimaan ensinäkemältä ristiriitaiselta vaikuttavia kertomuksia. Olkoonkin, että tässä onnekkaassa tapauksessa parituhatta vuotta myöhemmin tehty fyysinen hautalöytö antoi vahvistuksen sille, että kertomukset ovat, kuten tutkijat olivat arvelleet, toisiaan täydentäviä.

Lopuksi opimme, että kun vaikkapa joku nenäkäs ateisti sanoo: ”Jos Raamattu olisi totta, kuinka Juudas Iskariot sitten kuoli: hirttäytyi (Matt. 27:5) vai suistui päistikkaa alas niin että vatsa halkesi ja sisälmykset tulivat ulos (Apt. 1:18)?” tähän voi rauhallisin mielin vastata: ”Kumpikin kertomus on totta. Ne täydentävät toisiaan. Kenties naru tai oksa katkesi. Who knows.”