Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Protestisuus ja katatonisuus

 

Protestanttisuus

1500-luvun härskiintynyt katolinen valtakirkkorakennelma oli katatonisessa tilassa ja sen harjoittajat kuuluivat oikeammin ilmaistuna katatoniseen kirkkoon. Tämä synnytti protestin, jonka nimestä väännettiin protestanttisuus – oikeampi ilmaisu olisi protestisuus.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Helluntailaisus

Helluntailaisuus syntyi ihmisten kaipuusta elävän veden lähteille. Tuohon rutikuivaan maaperään eli ihmisen sieluun laskettiin innoittavat ja virvoittavat Hengen sateet. Syntyi helluntailiike. Samalla se oli protesti olemassa oleville kirkoille ja hengellisille liikkeille, siis protestisuutta.

Uuskarismaattisuus ja jälkikarismaattisuus

2014 sateita runsaasti saaneesta Seinäjoen helluntaiseurakunnasta – viimeksi olisin olettanut että sieltä – irtoaa nuorten ryhmä tyytymättömyydestä, siis protestina nykytilaan. Se on vain yksi vaatimaton esimerkki lukuisien vastaavien kirjossa 2000-luvulla. Protestisuus elää ja voi hyvin protestanttisuudessa.

Historian perspektiivi

Luterilaiset ovat myöhäisiä kristillisiä kirkkoja, sitä ennen kristikansa on elänyt Jeesuksen seuraajina 1500 vuotta. Helluntailaiset ovat hyvin myöhäisiä kristillisiä liikkeitä, sitä ennen kristikansa on elänyt 1900 vuotta. Uuskarismaattiset liikkeet, joita syntyy kuin sieniä sateella – hyvä että on sadetta – ovat hyvin, hyvin, hyvin myöhäisiä liikkeitä, sitä ennen kristikansa on elänyt 2000 vuotta Jeesuksen seuraajina. Protestanttisuus eli protestisuus voi hyvin ja varmaankin vastaa katatonisuuteen joka hiipii jäykistyviin herätysliikkeisiin, eikä katolisuudella eli katatonisella liikkeelläkään hullummin mene. ”Minun Isälläni on monta huonetta”, sanoi Jeesuskin.

Isän, äidin, veljen ja sisaren vaihtaminen parempiin

Protestisuus on myös kulttuurinen ilmiö. Käydessäni Burundissa keväällä 2014, seurakuntien nuoret halusivat tietää millaista kristillisyyttä meillä on Suomessa. Kun olimme kuvanneet heille pääsuuntaukset, aloimme luettelemaan uusia tulijoita ja minkälaisesta protestista tai tarpeesta näitä syntyy, kysyimme: ”Olettehan tekin varmasti vaihtaneet seurakuntaa, kun olette tulleet maaseudulta kaupunkiin?” Hämmästyneet nuoret sanoivat, että näin ole asian laita. Heidän johtava pastorinsa tai piispansa on edelleen entinen kotikylän piispa, hän joka on kastanut, joka on rukoillut joka on ollut kasvussa mukana. Sen jälkeen he kääntyivät puolemme ja sanoivat: ”Ei isää tai äitiä voi vaihtaa, ei siskoa tai veljeä voi valita. Me synnymme seurakuntaan ja he ovat isiämme, äitejämme ja veljiämme vaikka itse lähdemmekin muualle kasvettuamme.”