Piispojen toivonkipinä

 

Media tahtoo kuulla kirkon äänen pandemian keskellä. Nyt annetaan kahden sivun verran tilaa arkkipiispalle maan suurimpaan päivälehteen, ja Helsingin piispa saa avata suunsa päivän tärkeimmässä uutislähetyksessä. Mitä nämä kirkonmiehet sanovat kansakunnalle, jonka niskaan taivas on pudonnut? Kansakunnalle, joka tietää, ettei mikään ole enää niin kuin ennen. Seuraava pandemia voi iskeä milloin tahansa. Maailmantalous voi romahtaa. Suurtyöttömyys uhkaa, jollei kriisi mene nopeasti ohi. Kuinka moni meistä menettää tässä rytäkässä työpaikkansa, kotinsa, henkensä tai rakkaansa hengen, sitä ei kukaan vielä tiedä.

Ja mitä sanoo kirkko? Se sanoo, että toivonkipinä on olemassa. Mikä siis? Se ”jääräpäinen toivo, että elämää jatketaan uudelta pohjalta, kun vaikeudet ovat väistyneet”. SIINÄKÖ KAIKKI? Siinäkö todella kaikki, mitä Suomen ev. lut. kirkolla on sanottavana kansakunnalle, jonka niskaan taivas on pudonnut?

Oikeus Sanaan_SEKLkesäkeräys1kk_vuosisop

Tätä samaista toivon kipinää ja lähimmäisapua markkinoivat nyt myös vakuutusyhtiöt ja muutkin yhtiöt, kansanedustajat, hallitus, presidentti… Ei sen saarnaamiseen kirkkoa tarvita. Jos kirkolla ei ole muuta sanottavaa, pysyköön hiljaa ja pistäköön lapun luukulle. ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.” (1.Kor.15:19.)

Haluaisin kysyä herroilta piispoilta, mikä sitten on se toivonkipinä, mitä he tarjoavat kuolevalle koronapotilaalle ja hänen perheelleen, kun kaikki jääräpäinen toivo on osoittautunut turhaksi. Raamattu nimittäin puhuu sellaisestakin toivosta, jota edes kuolema ei voi Jumalan lapselta riistää: iankaikkisen elämän toivosta. Eikä se ole mikään heikko toivonkipinä, vaan ”varma ja luja ankkuri”, jonka Herra Jeesus on itse käynyt laskemassa toiselle puolelle elämän ja kuoleman rajaa (Hepr.6:19.)

Kristitty voi olla täysin varma siitä, että hänen toivonsa toteutuu, koska Jeesus on kerran todistanut sen nousemalla itse kuolleista. Siksi Jumalan lapsi voi sanoa jopa kuolema silmiensä edessä: ”Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.” (Apt.2:26-27.) Miksi, miksi, MIKSI piispat vaikenivat tästä toivosta?

Jos kirkko olisi tehtäviensä tasalla, se käyttäisi saamansa palstatilan puhumalla tästä toivosta ja muistuttamalla kansakuntaa siitä, että kuolemaa varten voi ja pitääkin valmistautua. Kirkko on olemassa sitä varten, että täällä kuollaan (sanoi Tiililä). Henkivakuutus on tärkeä, mutta vielä tärkeämpi on iankaikkisuusvakuutus: että varaamme itsellemme paikan taivaan kodista. Tie sinne on valmis, ja sen tien nimi on Jeesus Kristus. Parannus tarkoittaa sitä, että ihminen kääntyy pois pahoilta teiltään ja pyytää apua ja armoa syntisten Vapahtajalta. Niin yksinkertaista se on.

Kehottaisin piispakuntaa lukemaan Hesekielin kirjasta, mitä siellä sanotaan sellaisesta ”vartiomiehestä”, joka ei uskalla puhaltaa pasuunaan vaaran uhatessa. Ellei ”vartija” varoita Jumalasta luopuneita ihmisiä heitä uhkaavasta iankaikkisesta vaarasta, vaatii Jumala kerran hänen kädestään hänen kuulijoidensa veren. (Hes.33:7-8.)