Pieniä ihmeitä

 

 

Tänään minulla oli luennolla kamala nälkä. Tuskailin murisevan vatsani kanssa epämukavassa penkissä, kun yhtäkkiä löysin laukustani banaanin. Sinä epätoivoisena hetkenä, kun verensokerini laski laskemistaan, banaali banaani tuntui Jumalan lahjalta.

SRO-ARK, neliöb. 18.7.-14.8. MJa

 

Ystäväni hukkasi viime viikolla lompakkonsa. Jokainen, joka on omansa joskus kadottanut, tietää millaisesta karmivasta hätätilanteesta on kyse. Kun hän sitten illalla sai äidiltään tekstiviestin, jossa kerrottiin lompakon löytyneen autosta, huojennus oli taivaallinen.

 

Arjessa sattuu ja tapahtuu hektisellä tahdilla. Ainakin minulle. Asioita hukkuu, hajoaa ja menetetään, ja sitten vuorostaan löytyy, korjataan ja saadaan takaisin. Useimmiten tämä kaikki tuntuu kovin mitättömältä ja epäolennaiselta, mutta aika ajoin pysähdyn ihailemaan palasten loksahtelua kohdilleen. Kerran esimerkiksi pudotin kaikki kesärenkaiden pultit naapurin häkkivarastoon (kyllä, kanaverkon läpi tämä on mahdollista, joskin vaatii taitoa), mutta onnistuin kuitenkin noukkimaan ne siltä istumalta takaisin naapuria häiritsemättä (kyllä, tämäkin on mahdollista saman kanaverkon läpi, joskin vaatii hieman uhrautuvaisuutta).

 

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen tunnusteosta ja opetuslapsien kautta tapahtuneista ihmeistä. Sokeat saivat näkönsä, muutama kala ja leipä riittivät ruokkimaan suuria massoja, ja taisi jokunen kuollutkin herätä henkiin. Ja minä jaksan iloita, kun repusta löytyy yllätyshedelmä. Kieltämättä tapahtumien suuruusluokka on vaihteleva.

 

Raamatunkin ihmeitä pyritään monesti selittämään tieteellisillä faktoilla tyhjiksi. Ei se Punaisen meren keskelle israelilaisia varten syntynyt tie mikään ihme ollut, tuuli vaan sattui olemaan todella voimakas sinä päivänä. Ja eipä se Lasaruskaan kai oikeasti ollut kuollut, vakavasti sairaana vaan ja sattui tuona päivänä paranemaan.

 

Kaikki kritiikki jääköön omaan arvoonsa. Mielestäni moni asia tässä maailmassa on ihmeellistä vain niille, jotka uskaltavat sen siten nähdä ja uskoa. Puhutaanhan ihmeparantumisista vielä nykyäänkin; toisille ne vaan ovat lääketieteellisiä ihmeitä, toisille Jumalan väliintulo. Itse haluan uskoa Jumalan ihmeisiin, pieniin ja suuriin yhtälailla. Mikään ongelma ole liian vähäpätöinen tai toisaalta liian suuri meidän Jumalallemme.

 

Ihme on jotakin tavallista, joka tapahtuu, kun sitä vähiten odottaan tai eniten toivoo.