Taivas on sininen

 

Viime viikolla uutisissa haastateltiin Frankfurtissa asuvia ihmisiä, jotka kokivat nyt tuhkapilven ansioista ensimmäistä kertaa, mitä on asua lentomeluttomassa ympäristössä. Ihmiset olivat lähteneet kadulle kävelemään ja nauttimaan auringonpaisteesta, joka säteili poikkeuksellisesti siniseltä taivaalta. Yleensä Frankfurtin yllä leijailee sumuverho. Jotain hyötyä on siis tuhkapilvestäkin.

Frankfurt on tullut itselleni tutuksi kirjamessujen kautta. Etuoikeuteni tai velvollisuuteni on osallistua joka vuosi kyseisille messuille työni puolesta. Frankfurtin vilkas lentokenttä kilometrejä pitkine käytävineen on samalla myös tullut tutuksi.

Missiokampanja ilmainen (IRR-TV)

Lentomelun huomaa yleensä vasta, kun se lakkaa. Sinisen taivaan puuttumisen vasta, kun sumuverho jää muodostumatta.

Suomalaiset ovat viime päivinä katselleet tavallista enemmän auringonlaskuja: Onko se vihertävä? Onko se tavallista upeampi? On se! Voin kertoa: se on aina ollut. Auringonlaskut ovat upeita. Pilvien muodot ovat usein upeita. Tähdet ja kuu ovat upeita. Taivas on sininen ja aurinko paistaa, jos ei muuta, niin ainakin pilvien yläpuolella. Mutta kenellä on aikaa huomata sitä?

Viime vuonna adventin kunniaksi Suomen hallitus sai aikaan sen, mitä on pitkään yritetty. Viikoittainen lepopäivä saatiin vihdoin poistettua koko maasta. Kaupankäynniltä tahdottiin purkaa kaikki esteet. Samalla poistettiin koko yhteiskunnan yhteinen viikoittainen Älä osta mitään -päivä ympäristöarvoilla ratsastavien vihreiden siunauksella.

Kuka enää muistaa, millaista oli käydä sunnuntaikävelyllä kaupunkien hiljaisissa keskustoissa? Autoja liikkui harvakseltaan, liikennevalot vilkuttivat keltaista, näyteikkunoita oli mukava katsella ja haistella raikasta ilmaa.

On erikoista, että Jumalan pitää oikein käskeä ihmistä lepäämään. Ja että hänen itsensä piti näyttää lepäämisessä esimerkkiä, jotta kukaan ei kuvittelisi, että tämä käsky ei koske häntä. Vai voiko joku väittää, että ei tarvitse lepoa, jos itse kaikkivoipa Jumala lepää työviikon jälkeen? 

Luomiskertomuksessa kerrotaan, kuinka luomisen jälkeen Jumala katseli kaikkea luomaansa ja koki tyytyväisyyttä. Ihminen tarvitsee tällaisia hetkiä, muuten ei jaksa. Ihminen tarvitsee tilanteita, jolloin tekeminen lakkaa. On aikaa katsoa ympärilleen ja nähdä oman työnsä tulokset. On aikaa olla tyytyväinen.

Moni kokee tyytymättömyyttä omassa elämässään. Tästä tehdään usein väärä johtopäätös: on siis tehtävä enemmän, saatava enemmän, saavutettava enemmän. Ratkaisu on kuitenkin päinvastainen: tarvitaan tyytyväisyyspäiviä, tarvitaan lepoa.

Koko länsimainen yhteiskunta kärsii kuluttamisen pakkoneuroosista. Pelätään, että maailma tuhoutuu, ellei jokaista hetkeä käytetä ”tehokkaasti” tuotannon lisäämiseen, markkinoinnin vetovoimaistamiseen ja uusien kulutustavaroiden innovoimiseen. Raamatun opetus on päinvastainen: paitsi ihminen myös luonto tarvitsee sitä, että ihminen pitää lepopäivänsä. Luonto ei kestä tätä jatkuvaa kiihtyvää hysteriaa, jossa kaikesta otetaan kaikki irti. Raamatussa on siksi säädetty sapatit sekä sapatti- ja riemuvuodet. Ihminen ja luonto saavat toipua.

Olen pohtinut näitä kausittain iskeviä talouden pikkutaantumia ja isoja lamoja, ovatko ne seurausta siitä, että ihminen toimii luonnonvastaisesti jatkuvaa talouden kasvua tavoitellen. Tulisiko taantumia, jos yhteiskunnassa pidettäisiin sapattivuosia? Nytkin nuo sapattivuodet pidetään ikään kuin väkisin. Lamaa tuskin kukaan pitää riemuvuotena, vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä on löydettävissä. Lamassa tapahtuu samalla tavoin seisahtuminen ja yhteiskunnan uusjako.

Maailma olisi aika erilainen, jos lentokoneet pysyisivät maassa aina sunnuntaisin ja kaupat ja tehtaat olisivat kiinni. Kerran viikossa aurinko paistaisi frankfurtilaisille meluttomalta siniseltä taivaalta. Olisi aikaa katsoa ympärille ja nähdä, mitä kaikkea hyvää Jumala on luonut ja mitä kaikkea hyvää hänen kuvansa ovat saaneet aikaiseksi. Luulen, että saisimme kaikesta silloin paljon enemmän irti.