Onko evankeliumin kertomisella sijaa kirkon nuorisotyössä?

 

Kun lapseni olivat pieniä, meillä oli tapana käydä seurakunnan perhekerhossa. Monesti siellä vieraili joku seurakunnan työntekijä. Kerran vieraana oli rippikoulutyöstä vastaava pastori. Kysyin häneltä: ”Miten nuoret ovat nykyään vastaanottavaisia evankeliumille?” Hän vastasi: ”Emme me evankelioi ketään. Jos haluaa mennä evankelioivaan rippikouluun, pitää valita järjestörippikoulu.” Hämmennyin vastauksesta. Ajattelin, että muistan tuon, kun aika on.

Seurakunnan nuorisotyö on ollut minulle tärkeä väylä uskon löytymisessä. Kun olin mukana seurakuntanuorissa, nuorisotyössä oli tapana kertoa evankeliumi ja kutsua ihmisiä Jeesukseen seuraajiksi. Kun minulta kysyttiin, haluaisinko ottaa Jeesuksen sydämeeni, vastasin: kyllä.

Sansa neliöb 15.2-15.3. MJa

Evankeliumin kertomista vieroksutaan ja pidetään käännyttämisenä.

Nyt ilmeisesti tuota kysymystä ei enää esitetä. Evankeliumin kertomista vieroksutaan ja pidetään käännyttämisenä. Minusta nuorille on kerrottava ymmärrettävästi, mistä evankeliumissa on kyse. On kerrottava, miksi Jeesus sovitti ihmiskunnan synnit ja että Jeesus on ainoa tie yhteyteen taivaallisen Isän kanssa. On kerrottava, kuinka Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3: 16). On autettava kasvamaan kristittyinä.

Kun googlasin ’kirkon nuorisotyö’, hakutuloksissa ensimmäisenä oli evankelisluterilaisen kirkon nuorisotyön sivu. Siellä kerrotaan, että kirkko tukee seurakuntia yhteisten suuntaviivojen ja strategioiden valmistelussa. ”Huolehdimme, että toiminta on nuoria osallistavaa, kristityn identiteettiä vahvistavaa ja spiritualiteettia hoitavaa. Pidämme tärkeänä suvaitsevaisuus- ja rauhankasvatusta, vastuuseen kasvamista ja syrjäytymisen ehkäisyä.”

Yllä oleva kuvaus voisi yhtä hyvin olla jonkin ei-kirkollisen järjestön toiminnan kuvausta. Se, mitä pidetään tärkeänä (sinänsä arvokkaita asioita), ei sisällä kristillisen opin peruskäsitteitä lainkaan. Jeesusta ei mainita.

Kirkon sivuilla rippikoulun toiminta-ajatus kuvataan seuraavasti: ”Rippikoulu vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan sekä varustaa heitä elämään kristittyinä.”

Toiminta-ajatuksessa on siis sisäänrakennettuna, että nuorella on jo usko, jota vain vahvistetaan ja autetaan häntä elämään kristittyinä. Entä jos ei ole uskoa, jota vahvistaa? Jos usko pitäisi kutsua esiin kertomalla evankeliumi. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10: 17)

Liberaalit arvot korostuvat laajalti yhteiskunnassa ja se heijastuu väistämättä myös kirkkoon.

Protestanttisissa maissa on nähtävissä vahva laskeva trendi uskonnollisuudessa. Liberaalit arvot korostuvat laajalti yhteiskunnassa ja se heijastuu väistämättä myös kirkkoon. Kirkollisuus on heikentynyt ja kristillinen tapakulttuuri ohentunut. Seurakunnan työntekijöiden keskuudessa tehdyistä tutkimuksista käy ilmi, että keskittyminen kirkon uskonnolliseen tehtävään on heikentynyt. Julistavasta työnäystä on siirrytty sielunhoidolliseen ja kohtaavaan työnäkyyn.

Kirkon työntekijöistä yhä useammalla on liberaali teologinen orientaatio. Tasa-arvon puolesta puhuminen, ympäristönsuojelu, kasvatustyön korostaminen ja vähemmistön oikeuksien edistäminen ovat nousussa olevia teemoja. Sanan julistamista, Raamatun lukemista ja opettamista, rukouselämää, lähetystyötä ja evankeliointityötä pitää tärkeänä yhä harvempi kirkon työntekijöistä.

Sielunhoidollisuuden ja rinnalla kulkemisen korostaminen on tervetullutta, mutta miksi se sulkee pois evankeliumin julistamisen. Eikö molempia tarvita?

Yhtä kaikki, nuorilla on oikeus kuulla evankeliumi.

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.” (Room. 1: 16)