Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Mitä ihminen etsii lähtiessään?

 

Suomalaisia rauhanturvaajia on vuodesta 1956 lähtenyt maailmalle yli 50 000. Tuhansissa on myös niiden määrä, jotka halusivat lähteä, eivät päässeet tai uskaltaneet. Niin kuin sekin tuttu, joka sanoi saaneensa kutsun, mutta kun kaveri ei päässyt, ei hänkään lähtenyt.

Mutta mikä saa nuoren, juuri armeijasta päässeen lähtemään heti uudestaan samaan asuun, mutta rauhanturvatehtäviin? Tai nuoren naisen jättämään työnsä Suomessa ja lähtemään yllättävän maskuliiniseen yhteisöön, jossa naisten tulo on saanut työyhteisönä paljon hyvää aikaan. Vaikka silti naisten osuus on jäänyt muutamaan prosenttiin kokonaismäärästä.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Mikä saa eläkkeelle jääneen vähän yli 50 vuotiaan armeijan upseerin lähtemään, vaikka osalla komennuksia on jo useita takana? Mikä saa erikoistehtävässä olevan lähtemään olosuhteisiin, joissa kaikki on yhteistä? Jossa joudut jakamaan saman noin 20 neliön körmyn vähintään yhden, kahden, jopa kolmen muun kanssa.

Käyt aamulla ahtaissa vessoissa, joissa peset hampaat kapeassa käytävässä toisen hoitaessa aamutoimia vieressä ohkaisen seinän takana. Istua viikosta toiseen iltaisin samoissa saunoissa ja yhteisissä kokoustiloissa. Mikä saa lähtemään joukkoihin, jossa riskit ovat todellisia.

Joukkoihin, joissa yli 50 vuoden aikana on kuollut yli 50 suomalaista ja heistä kymmenkunta oikeissa taistelutilanteissa. Olosuhteisiin, joissa kymmenet suomalaiset ovat loukkaantuneet ja myöhemmin saaneet taistella Kelan, Valtionkonttorin ja verottajan kanssa korvauksista, maksuista ja sitoumuksista. Kun loukkaantuneelle on sanottu, että ”mitäs lähdit vapaaehtoisesti?”

Libanonilainen maisema vaihtelee, kun neljä suomalaista istuu samassa autossa matkalla kohti merenrannalla sijaitsevaa suurta YK:n tukikohtaa. Ajamme ohi erilaisten kylien, jotka muodostavat maiseman niille tuhansille sotilaille, jotka lähtivät maahan, jossa UNIFIL niminen operaatio on jo kolmatta kertaa.

Kesällä 2014 näiden kylien elämää leimasi jalkapallon MM-kisat. Kun jalkapallon takia on aloitettu sotia, tapettu ihmisiä ja saatu aikaan mellakoita, täällä se näytti olleen yhdistävä tekijä.

Näissä kylissä vanhat hitaasti kulkevat miehet ja naiset kohtaavat päivittäin UN tunnuksilla kulkevia ajoneuvoja, joista suurimmat Pasi-vaunut vievät yli puolet kylän tiestä. Marian patsas kirkon edustalla tervehtii samalla kypäräpäisiä sotilaita, jotka vuorollaan kiertävät näitä reittejä. Paikallisen Libanonin armeijan omat pysähdyspaikat kertovat yhteistyöstä. Marttyyrien kuvat johdattavat matkaa kylissä ja silloilla.

Mutta mitä nämä sotilaat miettivät näitä kyliä ajellessaan? Rauhanturvaamisen kohteet ovat vuosikymmenten aikana olleet erilaisia: suhteellisen rauhallisesta olevista kohteista aina erittäin vaaralliseen Afganistaniin. Nykyinen Libanon jää johonkin keskelle. Ulkoisesti näyttää rauhalliselta, mutta poliittinen realiteetti on joutunut tunnustamaan tosiasioita lähettäessään yli 12 000 sotilasta kymmenistä eri maista tälle pienelle pläntille, jonka lähellä on omaa turvallisuutta ylläpitävä Israel ja vaikeassa tilanteessa elävä Syyria. Niiden takana omaa lähipiiriään valvoo Iran sekä kymmenet erilaiset ryhmittymät, jotka taistelevat omasta reviiristään. Ja lisäksi ISIS, joka monia pelottaa jo nimellään.

Mutta ajattelevatko rauhanturvaajat samaa? Vai pyrkivätkö he vain tekemään oman osuuden tehtävästä, jolla ei näy olevan loppua? Aina löytyy uusia ja uusia, jotka ovat valmiita kokemukseen, josta voi olla paljon kerrottavaa jälkipolville. Kun autoni saapuu Välimeren rannalle valtavaan YK-keskukseen, kaikesta näkee että täältä ei lähdetä pois tämän rotaation aikana. Nepalilaiset sotilaat tarkastavat automme ja päästävät meidät sisään. Saavumme toiseen pienoisvaltioon, jota johdetaan New Yorkista käsin. Täällä on eri ohjeet kuin kylien Hizbollah-johtoisella asukkaalla, mutta molemmat mahtuvat tälle pienelle alueelle. Ja molemmat hyötyvät toisista.

Kun syön päivän ateriaani kansainvälisessä ruokalassa, tunnistan kymmenien maiden sotilaita. Pihan terassilla Välimeren tuuli tekee ruokailusta miellyttävän samaan aikaan, kun Välimeren aallot lyövät vieressäni muinaiseen Foinikian maaperään.

Paikkaan, jolla on pitkä historia takana.