Mikä meitä motivoi?

 

Kuulin, että edesmenneelle Sean Connerylle oli tarjottu roolia Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa. Legendaarinen näyttelijä kieltäytyi kunniasta, sillä hän oli lukenut käsikirjoituksen, mutta ei ollut ymmärtänyt sitä. Poikkeuksellinen sopimus olisi taannut hänelle viisitoista prosenttia tuotoista, joten mieheltä jäi saamatta ennätykselliset neljäsataa miljoonaa dollaria. Jälkikäteen häneltä kysyttiin, harmittiko, hän vastasi, että ei, sillä hän oli katsonut elokuvat eikä edelleenkään ymmärtänyt niitä.

Kannustimena raha on huono korvike merkitykselle. Motivoituaksemme antamaan aikamme ja parhaan osaamisemme, on ymmärrettävä tarina, johon liitymme.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kuluneiden viikkojen aikana olen kohdannut kristittyjä sisaria ja veljiä, jotka yhä ymmärtävät yhteisen narratiivimme, pelastushistorian kaaren, ja joilla on kasvava kaipuu mielekkääseen rooliin siinä. Kukaan heistä ei ole kysynyt, mitä siitä saa. Sen sijaan puheissa ja rukouksissa on ollut itsensä altistaminen Jumalan suvereenille johdatukselle ja halu hakeutua itseään suurempaan tehtävään – käyttämään annettu vapaus ja voimavarat Jumalan valtakunnan hyväksi.

Intuitiivisesti me ihmiset emme investoi epäitsekkäästi. Näiden keskustelujen myötä olenkin alkanut ymmärtää jotain siitä, mitä oppiperustaamme kirjoitettu ”yhä kokonaisempi antautuminen Pyhän Hengen hallintaan” tarkoittaa. Kasvu Kristuksen kaltaisuuteen on kutsu rikkaaseen elämään, jota mitataan mielekkyydellä mammonan sijaan.

Erkki Lemisen mukaan juuri ”vallatuksi tuleminen tekee meistä todistajia, ei pelko eikä pakko”. Puoleensavetävä kristillisyys näyttäytyy kaikkialla maailmassa samanlaisena: ei puristamisena, vaan riemuna siitä, mitä olemme saaneet. Paavalin kirjoitettua roomalaisille monisanaisesti pelastuksesta ja ulkopuoleltamme annetusta vanhurskaudesta, hän lisää vielä tärkeänä muistutuksena: ”Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme” (Room. 5:11).

Todistaminen ei ole tekniikkalaji vaan elävän suhteen sivutuote. Siksi me kaikki pystymme siihen. Yhteistyökumppanimme Avi Snyder opetti webinaarissamme hiljattain osuvasti: hänen ei tarvinnut käydä kouluja osatakseen kertoa ystäville ja tutuille rakastumisestaan tulevaan vaimoonsa. Jeesuksen kanssa voi käydä samoin.

Meidän muiden suomalaisten miesten tavoin isänikään ei paljon puhunut tunteistaan. Sekään ei ollut este Jumalan työlle, ei edes viime metreillä. Hautajaisissa kuulin hänen ystävältään, että isän olemuksesta heijastui se, miten kovasti hän odotti kuolinvuoteellaan pääsevänsä Herransa luo. Sen seurauksena ystävä halusi itsekin lähteä kulkemaan samaa tietä – kutsu oli vastaansanomattoman vahva.

Vuoden vaihtuessa katsomme taas tulevaisuuteen, joka on monin tavoin epäselvä. Mutta kutsu on yhä voimassa ja sen selkeys riittää. Kylväjän perustaja Per Wallendorff sanoitti olennaisen tulevista ajoista: ”Pelastushistorian viimeisellä hetkellä Pyhä Henki sanoo ´Tule´ (Ilm. 22:17). Hengen olemuksena maailmanhistorian viimeisenä hetkenä on kutsua kaikkia Isän ja Pojan luo. Hän on liikkeessä kohti Isää ja Poikaa ja tahtoo viedä meidät mukanaan.” Ehdotan, että heittäydymme koko painollamme kohti tätä kutsua ja kutsumme kaikki halukkaat kaikista kansoista mukaan. Voisiko elämässä olla mitään motivoivampaa?

 
Kylvaja artikkelibanneri