Katkeaako hyvän ketju?

Japanilainen pappi kertoi vuosia sitten, että kirkossa riitti pappeja niin kauan, kun kirkon raamattukoulu voi hyvin. Kun se alkoi voida huonosti, seurasi myös pappispula.

Kirkon tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että kirkon lapsi-, varhaisnuoriso- ja nuorisotyö voivat hyvin. Kun jo lapsena päiväkerhoissa, jumalanpalveluksissa, leireillä, seuroissa ja hengellisillä kesäjuhlilla hengitetään sanan ja virsien ilmaa ja opitaan kristittyjen rakkautta ja yhteyttä, menevät uskon aakkoset syvälle elämää opettelevan lapsen ja nuoren sydämeen. Näistä lapsista kasvaa uskovia nuoria ja uskovista nuorista tulee kutsumustietoisia työntekijöitä ja kutsumustietoiset työntekijät tekevät työtä, joka kutsuu lisää uusia joukkoon.

Tämä ketju on nyt katkeamassa, eikä tulevaisuus näytä hyvältä.

Kirkon tilastot kertovat, että pyhäkoulun suosio on parhaiden vuosien osallistujamääristä (300 000) laskenut viidesosaan. Espoon seurakunnissa, joka ei ole esimerkkinä huonoimmasta päästä, pyhäkoululaisten määrä on laskenut huippuvuoden 2007 lähes tuhannesta pyhäkoululaisesta kahteen sataan.

Perinteinen seurakuntien nuorisotyö on hiipunut olemattomiin. Harvassa seurakunnassa nuoria saadaan kokoon entiseen malliin, vielä harvemmassa työn ytimessä on Raamattu ja usko Jeesukseen.

Nuorisotyöntekijöitä koulutettiin herätysliikkeiden ylläpitämissä oppilaitoksissa ja opetukseen kuului oleellisena osana tärkeimmän työkalun l. Raamatun vahva opetus. Oppilaitoksista lähti seurakuntiin työntekijöitä, jotka osasivat pitää hartauksia ja opettaa Raamattua – sen lisäksi, että he olivat nuorten maailman vahvoja asiantuntijoita. Heidän työnsä hedelmänä kirkolliset koulutuslaitokset ja teologiset tiedekunnat saivat opiskelijoikseen kirkkoon töihin haluavia nuoria. Heillä oli kutsumus, palo ja into. Enää tarvittiin hieman lisää taitoa.

Tämä ketju on myös katkennut, eikä tulevaisuus näytä hyvältä. Ei siitä huolimatta, että nuorisotyöntekijät saavat yhteiskunnallisesti kelpo koulutuksen ja asiantuntijuuden nuorisotyöhön ja/tai diakoniatyöhön. Yksi vain tahtoo puuttua, ja sen mukana kaikki. Onko näky Kristuksen evankeliumin levittämisestä keskuksessa?

Kirkko tarvitsee herätysliikkeet rinnalleen kasvattamaan lapsista ja nuorista raittiita kristittyjä. Kirkko tarvitsee uskovat työntekijänsä rohkaisemaan heitä uskon tielle ja kirkon työhön. Kirkko tarvitsee koulutuslaitokset, joissa saadaan hengellisen työn työkalut käyttöön. Kirkko tarvitsee tätä kaikkea enemmän kuin koskaan Suomen ev.lut kirkon historiassa. Olisiko aika herätä kirkkoromantiikan päiväunilta huomaamaan, että tällä tiellä kirkon keskeinen arvoasema tullaan varmasti menettämään. Kirkko on oleellinen instituutio niin kauan, kun se on todellinen vaihtoehto ihmistä rikkovalle ajalle ja uskonnolliselle sekamelskalle. Niin kauan, kun se sitoutuu Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta eli syntien sovituksesta kertomiseen, Niin kauan, kun se pitää kiinni Jumalan sanasta, joka on uskon ja elämän ensimmäinen ja viimeinen mitta.

Ps. Masentava oli uuden arkkipiispamme avaus vuotuisen Maata näkyvissä -festivaalin kaitsennassa. Kylmä kirkkopolitiikka ja näennäinen tasa-arvoharmitus ajoi yli tärkeimmän ennen kokemattomalla tavalla. Katkeaako hyvän ketju tässäkin kohdin?