Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Jom Kippur-sotaa muistellen

 

Parisen viikkoa sitten saimme lukea jälleen kerran mielenosoituksista ja väkivaltaisuuksista kaaoksen partaalla keikkuvassa Egyptissä. Syynä eivät tällä kertaa olleet maan nykyiset sisäiset erimielisyydet, vaan tapahtumat neljän vuosikymmenen takaa.

Pohjoisen pojasta tuntuu uskomattomalta, että kuolonuhreja syntyy, kun kansa muistelee käymäänsä 40 vuoden takaista Lokakuun sotaa. Olisiko meillä mahdollista ryhtyä rajuihin mielenosoituksiin muistellessamme Tali-Ihantalan torjuntavoittoa?

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Lokakuun sota tunnetaan maailmalla paremmin Jom kippur-sotana. Lokakuun 6.-24. päivinä vuonna 1973 käytiin Lähi-idän historian rajuimpia taisteluja. Juutalaisen vuoden pyhimpänä juhlana sen naapurit Egypti ja Syyria päättivät yksissä tuumin tehdä lopullisen iskun ja lopettaa alueelle syntyneen juutalaisvaltion historia lyhyeen.

Normaaleissa kuppilakeskusteluissa Israelin sotilasmahtia ihaillaan samalla kun sen naapurien vastaavaa kykyä pidetään heikkona. Jom Kippur -sota osoitti, että osataan sitä naapurissakin. Loistavasti valmistellulla harhaanjohtavalla tiedotuksella Israel saatiin hämättyä aivan viime tunneille asti. Sodan alkaminen varmistui vain muutama tunti ennen taistelujen alkua.

Egypti ja Syyria olivat suunnitelleet taistelutoimet huolella, ja sen seurauksena Israel eli muutaman päivän olemassaolonsa kriittisimpiä hetkiä. Juuri Jom kippur oli se syy, miksi naapureiden joukot etenivät niin tehokkaasti. Israelin puolustus oli jätetty vain pienen joukon varaan samalla kun muu kansa vietti kotonaan hiljaisuudessa ja katumuksessa suurta sovituspäivää.

Taistelujen käänne tapahtui, kun Israel sai koottua joukkonsa ja päästyä vastaiskuihin. Sodan loppuvaiheissa asetelma oli kääntynyt päälaelleen. Israel oli se, joka eteni, oli jo puolivälissä menossa Damaskoon ja etelässä Suezin kanavan toisella puolella saartamassa Egyptin 4. armeijakuntaa kenraali Ariel Sharonin johdolla.

Tässä vaiheessa kuvaan astuivat kansainvälinen yhteisö, erityisesti suurvallat, ja pelastivat Egyptin ja Syyrian nöyryyttävältä tappiolta. Näissä vaiheissa kuvaan astuivat myös suomalaiset rauhanturvaajat ja erityisesti kenraali Ensio Siilasvuo.

Israelin ja Egyptin väliset tulitauko- ja aseleponeuvottelut käytiin maantien varressa. Kairon ja Suezin kaupungin välisen maantien kilometripylväs 101:n kohdalle pystytettiin teltta, jossa vastapuolet kävivät neuvottelujaan. Pöydän päässä istui kenraali Siilasvuo ja teltan ulkopuolella vartioi joukko suomalaisia rauhaturvaajia.

Yhtä kaikki pitkien neuvottelujen ja ns. sukkuladiplomatian seurauksena USAn silloinen ulkoministeri Henry Kissinger sai koottua paketin, jonka seurauksena taistelut loppuivat ja tilanne rauhoittui. Lokakuun sota oli päättynyt.

Nyt, 40 vuotta myöhemmin on syytä muistaa, että tuo sota on viimeinen, jonka Israel on käynyt naapurivaltioittensa kanssa. 80-luvulla toteutettiin tosin operaatio Rauha Galileaan, mutta siinä Israel tunkeutui Libanoniin ajaakseen sinne asettuneen PLO:n pois alueelta. Vastakkain eivät olleet Israel ja Libanon, vaan palestiinalaississit.

Kaiken keskellä on syytä muistaa näiden sotien syvä tragedia. Jokaisen yhteenoton jälkeen, niin Suezin kriisin 1956, kuuden päivän sodan 1967 sekä Jom kippur -sodan 1973 jälkeen Israel on jo aseleponeuvottelujen yhteydessä esittänyt pysyvien rauhanneuvottelujen aloittamista. Joka kerta vastapuoli kieltäytyi niistä.

Sen verran tämä Lokakuun sota kuitenkin muutti tilannetta, että Egyptin silloinen presidentti Anwar Sadat ymmärsi lopultakin, ettei sotimalla saada toivottua tulosta. Niinpä hän lähti rohkealle tielle, ja solmi rauhan Egyptin ja Israelin välille – ja sai sittemmin maksaa rohkeuden hengellään. Näiden vuosien jälkeen rauhansopimuksen Israelin kanssa on solminut myös Jordania. Libanon ja Syyria ovat edelleen kieltäytyneet neuvottelemasta rauhasta.

Jom Kippur -sota on siis viimeinen valtioiden välillä käyty sota Israelin ja sen naapurien välillä. Siitä on jo 40 vuotta. Se kertoo ainakin siitä, että yhä vaikeiden ongelmien keskellä kampailevan alueen ongelmia ei välttämättä tarvitse yrittää ratkoa sotimalla. Itse asiassa Egypti sai neuvottelemalla enemmän kuin sotimalla. Taistelujen kautta se pääsi jonkin matkaa Siinain niemimaalle, mutta rauhanneuvotteluissa se omakseen koko Siinain. Mitä me tästä opimme?